Lukijalta: Ihmistyövoiman korvaavia robotteja verotettava

Kansakunnan vakaan kehityksen perustana on, että työn ja pääoman suhde säilyy tasapainossa. Valtion ja yksityisten investointien tavoitteena on kasvattaa kansallista vaurautta, josta hyötyvät yhtälailla rahoittajat kuin myös työntekijät.

Sodan jälkeisessä Euroopassa ja Yhdysvalloissa jälleenrakennuksesta suurimmat vastuun kantoivat kansalliset hallitukset. Kansalliset tuotannontekijät ja pankkitoiminta olivat hallitusten valvonnassa. Tärkeä rooli Euroopan talouskehityksessä oli Yhdysvaltain sodan molemmille osapuolille suunnatulla Marshall-avulla.

Tuosta ajasta on astuttu huima askel eteenpäin. Kansalliset rajat on poistettu ja globaalista vapaakaupasta, rahoituksesta ja investoinneista ovat suhteellisesti eniten hyötyneet kehittyvät taloudet.

Suurimmat voittajat ovat kuitenkin olleet it-alan suuryritykset, finanssiala ja pörssiyhtiöiden osakkaat.

On ajauduttu tilanteeseen, jossa kuilu rikkaiden ja köyhien välillä on maailmanlaajuisesti kasvanut. Maailman Pankki onkin arvioinut, että 1988–2008 välisenä aikana 44 prosenttia kaikista tuotoista keskittyi viidelle prosentille ansioita hankkineista. Talouslaman jälkeen vastaava kehitys on vain entisestään kiihtynyt.

Yksi tekijä, jonka vaikutuksesta ihmistyön asema kansantalouden keskiössä on entistä suuremmassa vaarassa, on tämän päivän teknologinen vallankumous. Se ulottuu lähes kaikille elämämme aloille.

Kulman takana kolkuttavat tekoäly ja robotit, jotka korvaavat ihmistyövoiman kiihtyvällä vauhdilla. Niiden ansiosta tuottavuus kasvaa, mutta se on laiha lohtu niille työntekijöille, jotka jäävät työttömiksi tai joutuvat hakeutumaan alipalkattuun pätkätyöhön.

Vaikka osalle uudelleen koulutuksen kautta löytyisikin uutta tehtävää, osalla edessä on taloudellinen ja sosiaalinen kurjistuminen.

Ilman verotusjärjestelmän uudistamista erityisesti pienet kansalliset taloudet joutuvat kestämättömään tilanteeseen.

Näiden joukkoon kuuluu myös Suomi, jonka väestö ikääntyy, syntyvyys laskee ja terveys- ja sosiaalimenot karkaavat käsistä.

Samaan aikaan kansallisesti tärkeät tuotannon alat kärsivät osaavan työnvoiman puutteesta. Joudummekin entistä massiivisemmin turvautumaan korkean teknologian investointeihin eli robotteihin ja tekoälylaitteisiin.

Käyttöön on otettava robottivero tai teknologian lisäarvonvero, jonka tuotto korvaa vastaavan tuotantojärjestelmästä poistuvan työvoimapanoksen kansantaloudelle aiheuttamat tappiot.

Vero voisi kohdistua niille aloille, joissa teknologian lisäarvon tuotto olisi huomattavan suuri samalla, kun sen ihmistyövoiman korvausindeksi olisi keskimääräistä korkeampi.

Rahoituspuolella vastaavanlaista veroa, ns. Tobin-veroa oltiin asettamassa 1970-luvulla kansainväliselle valuuttakaupalle, joka oli vaarassa romuttaa heikkojen maiden talouskehitystä.

Robottien käyttöönotosta suurimman hyödyn korjaavat robottien valmistajat, niihin sijoittavat yhtiöt ja niiden osakkaat eli juuri samat tahot, jotka jo nyt edustavat voittoja tavoittelevaa rahoituseliittiä.

Tulevan eduskunnan ja eritoten sen tulevaisuusvaliokunnan tehtävänä olisikin selvittää, millä aikavälillä Suomessa uuden teknologian vaikutukset nykyiseen verojärjestelmään tulevat näkymään ja valmistella tarvittavat korjaustoimenpiteet.

Paavo Kajander

metsänhoitaja

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (9)

Vastaa
Moro
Suomi on hyvä maa
Eli mm. paperikoneet ja lypsyrobotit heti verolle.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Lisää vapaa-aikaa
Robottivero tulee
Nerokas ajatus.

Robotisaation tuottama hyöty/tehokkuus on ohjattva ihmidten hyväksi. Ihmisten työaikaa lyhennettävä, kun samaan tuottavuuteen päästään automaation myötä lyhemmässä ajassa. Ihmisten palkkaa nostettava, kun tuottavuus kasvaa robitisaation kautta.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
konetyöläinen
Toinen vaihtoehto
Jutussa on perää, mutta olisi myös toinen vaihtoehto: Ihmisten petustarpeet pystytään hoitamaan melko edullisesti, joten jos koneet tekevät suurimman osan töistä, yhteiskunnan pitäisi järjestää kaikille ruokaa ja asunto. Ongelmaksi tässä nousee se, että väkiluku ei saisi alkaa sen johdosta kasvaa, muuten tilanne muuttuu mahdottomaksi. Käytännössä lapsimäärä pitäisi rajoittaa niin että jokainen pari saa hankkia keksimäärin vain kaksi lasta.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Toimihenkilö
Ei yliveroteta kilpailukykyä
Kirjoittajalle ei tainnut tulla mieleen että olemme osa globaalia markkinataloutta. Tuomalla robottiveron heikennämme itse omaa globaalia kilpailukykyä. Kyseisellä verolla on kaksi vaihtoehtoista vaikutusta
1) yritys pitää toiminnan Suomessa ja koettaa epätoivoisesti selviytyä, mutta lopuksi joutuu lopettamaan toiminnan koska kilpailukyky heikentynyt kilpailijoihin nähden, jolloin firman muu henkilöstö joutuu työttömäksi
2) yritys siirtää toiminnan maahan jossa robottiveroa ei ole ja mahdollisesti vielä työvoimakustannukset ovat matalampia jolloin kilpailukyky globaalilla markkinalla paranee. Negaa asiassa on että suomen toiminnot ajettiin alas kun ei ole kannattavaa pitää tappiollista toimintaa ja suomen henkilöstö joutuu työttömäksi.
Nämä scenariot toimivat niin fyysisten kokoonpano robottiensa kuin toimivilla ohjelmistorobottien kanssa
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Globaali kiky
Vast: Ei yliveroteta kilpailukykyä
'Globaali markkinatalous' on kirosana tavalliselle duunarille. Mitä hyvää se on tuonut mukanaan? Eikä robotteja enää tarvita ajamaan tuotantoa pois Suomesta. Sitähän tehdään jo nyt maihin, joissa ihan hengittävät ihmiset toimivat alipalkattuina ihmisrobotteina.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Ihmettelevä
Dosentit, tulkaa kertomaan
Voisiko joku asiaan perehtynyt avata asiaa hieman lisää.
Ihmiset ovat työssä ja maksavat veroa eli yhteiskunta toimii näillä verovaroilla.
Robottien tullessa aina vain enemmän mukaan tuotantotyöhön, joutuu ainakin osa ihmisistä irtisanotuiksi, jotta tuontannon tuotto kasvaisi ja ehkä myös tuotteen myyntihinnat laskisivat, mutta kääntöpuolella tapahtuu se, että osa ihmisiä ei enää tuota, eikä siten myöskään maksa veroja.
Eli onko nyt niin, että aina vain harvalukuisempi työssäkäyvien joukko elättää aina vain kasvavaa työttömien joukkoa myös tulevaisuudessa?
Mutta, nyt pitäisikin jonkun viisaan dosentin tai taloustieteilijän tulla kertomaan, miloin tämän harvenevan työssäkäyvän joukon maksukyky on tullut äärirajoille,koska eihän maksuja ja veroja voi loputtomasti korottaa, mikäli aiotaan säilyttää edes jonkinlainen motivaatio ja työmoraali.

Olisiko robottien verotus yksi ratkaisu?

Muutoinhan tässä erilaisten tukien luvatussa maassa joudutaan entistäkin ahtaammalle ja entistäkin harvalukuisemmat pyörittävät koko systeemiä, eikä tähän auta edes yleinen perustulo kaikille, koska jokuhan senkin maksaa.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Summa summarum
Jo tietokoneita ja itsepalvelukassoja verotettava
Kaikkihan nuo syövät ihmistyön tarvetta ja vähentävät palkkatyötä.

Kellarinörtti
Automatiikka vapautaa aika
Ei robotit ja automatiikka varastaa työpaikkoja, ne vapauttaa ihmiset työstä ja muut tylsät, yksitoikkoiset orjatyöt.

Kuka edes halua mennä takaisin aikaan ja kaivaa lapiolla ojat, metsätyöt käsisahalla, siivoaminen....?

Ongelma on se että jos me suomalaiset ei te mitään ja kehittää oma tekniikka, myydä lisenssit ja teknikka muille... mistä sitten saat resurssit koulutukseen, sairaanhoitoon...

Robottivero ei ole vastaus. Siinä on aina joku muu maa joka ei verottaa yriykset.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Ikävä kyllä
Joo mut
Robottiveroa ei voi toteuttaa vain Suomessa. Se törmäisi EU:n kauppa- ja kilpailusääntöihin ja eristäisi Suomen taloudellisesti omaksi saarekkeekseen.

Asiaa pitäisi viedä eteenpäin EU-tasolla, jolloin vuorostaan EU nostaisi kädet ilmaan: se ei voi tehdä mitään yksin, koska EU:n robottivero törmäisi vapaakauppa- ja globalisaation sääntöihin ja EU jäisi omaksi saarekkeekseen...

  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »