Lukijalta: Nuorten ilmastovaikuttaminen ei ole yllätys

Nuoret ympäri maailmaa ovat nousseet vaatimaan toimia ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Ilmastolakot ja -protestit ovat tulleet Suomeenkin.

Näyttää kuitenkin siltä, että nuorten aktivoituminen on tullut osin yllätyksenä, vaikka nuorten poliittista osallistumista on toivottu ja pyritty vahvistamaan jo pitkään.

Tutkimustulosten valossa nuorten aktivoituminen ilmastoasioissa ei kuitenkaan ole yllättävää.

Jo vuoden 2007 nuorten vaalitutkimuksessa enemmistö katsoi, että ”ilmaston lämpenemisen torjuminen on tärkeämpi kuin mikään muu poliittinen kysymys”.

Nyt ilmastohuoli on noussut ennätystasolle. Nuorisobarometrin 2018 mukaan ilmastonmuutos on nuorten keskuudessa suurin epävarmuutta ja turvattomuutta aiheuttava tekijä.

Nuoriso ei kuitenkaan ole vaipunut epätoivoon. Huoli ympäristöstä on yhteydessä poliittiseen aktiivisuuteen. Nuoret, jotka kantavat huolta ilmastonmuutoksesta, ovat muita todennäköisemmin myös aktiivisia yhteiskunnallisia vaikuttajia.

Yksilöllisestä näkökulmasta huolen kanavoiminen toimintaan on myös tärkeää tulevaisuususkon kannalta.

Nuorisobarometrissa 2018 ilmeni, että nuoret pyrkivät kasvavasti vaikuttamaan ostopäätöksillä ja mielenosoituksilla. Mutta tehokkaimpana vaikuttamisen keinona nuoret pitävät äänestämistä.

Perinteinen vaikuttaminen ei siis vain korvaudu uudenlaisilla toimilla, vaan täydentyy niillä.

Monet puolueet ja kansanedustajaehdokkaat sanovat kannattavansa kunnianhimoista ilmastopolitiikkaa, mutta ovat toiminnan suhteen varovaisia. Tämä ei vastaa nuorten toiveisiin: he haluavat konkreettisia politiikkatoimia.

Ehkä nuorten keskimääräistä matalampi äänestysaktiivisuus ja ikäluokkien suhteessa pienet koot vähentävät halua ottaa heidän toiveitaan huomioon. Tai kenties nuorten ajatellaan iän myötä “rauhoittuvan”.

Tällöin unohtuu, että ilmastonmuutos koskettaa akuuteimmin nuoria sekä tulevia polvia. Ongelma ei katoa vaalikauden tai parin aikana, päinvastoin.

Samoin saattaa unohtua, että yhden eduskuntavaalikauden aikana 220 000 nuorta tulee äänestysikään.

Jos nuorten aktivoitumista vähätellään, sillä voi olla lamauttava ja turhauttava vaikutus. Se voi nuorten silmissä hapertaa demokratian legitimiteettiä tai jopa horjuttaa yhteiskuntarauhaa.

Jää nähtäväksi, nostaako ilmastoteema nuorten äänestysprosenttia. Joka tapauksessa puolueilla ja poliitikoilla on nyt nuorten edessä näytön paikka – eikä vain vaaleissa, vaan etenkin vaalien jälkeen.

Nuorten ilmastohuolissa ei ole kysymys muotioikusta, vaan pitkään kypsyneestä ilmiöstä.

Nuoret ovat asettaneet poliittiselle järjestelmälle vaatimuksen. Kun sama järjestelmä on jo vuosikymmeniä ihmetellyt nuorten poliittista apaattisuutta ja korostanut nuorten politiikkaosallistumisen tärkeyttä, sopii odottaa, että nyt virinnyt aktiivisuus otetaan vakavasti.

Mikko Piispa

nuorisotutkija, tohtorikoulutettava Helsingin yliopistossa

Sami Myllyniemi

Nuorisotutkimusverkoston tutkija

Tomi Kiilakoski

Nuorisotutkimusverkoston tutkija

Kirjoita uusi viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Hienoa.
Jos nuoret ymmärtäisivät mistä joutuvat luopumaan, tuon muilta tulleen aivopesuideologian takia, niin olisi eri ääni kellossa.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Hienoa.
Jos vanhat vaan tajuaisivat, mitä se heidän elämäntapansa maksaa näille nuorille ja heidän lapsilleen.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Hyvä nuoret!
Hienoa, että jollain sukupolvella on järkeäkin!
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Kuten 70-luvun vasemmistonuoret
Kunhan nämä nuoret varttuvat ja järkiintyvät niin voi olla noloa muistella ilmastoaktivismiaan...
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Kuten 70-luvun vasemmistonuoret
Ei nyt ihan noinkaan, vaan nämä nuoret ovat kuin 60-luvun maailmanparantajat. 70-luvulla erään puolueen änkyrä siipi otti osan näistä idealisteista valtoihinsa, ja syntyi nolo taistolaisuus.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Meidän jälkeemme vedenpaisumus?
Keski-ikäiset kuluttajat haluavat elää edelleenkin kuin viimeistä päivää, joten tottakai nuorten huoli tulevaisuudesta harmittaa.

"Hölmöä miettiä, mikä maan tai maapallon tila on 100 vuoden kuluttua, eihän meistä kumpikaan ole silloin enää elossa" sanoi Rinteen Antti joitain vuosia sitten. Kulutuskiimaiset "aikuiset" eivät ilmeisesti halua katsoa edes 10 vuoden päähän.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Henkinen ilmastonmuutos
Kiitos Mikko Piispalle, Sami Myllyniemelle

ja Tomi Kiilakoskelle kirjoituksesta joka kiteyttää paljon ymmärrystä sekä tietoutta hyvin selkeään ja luettavaan muotoon. Tyypillisesti kun ilmastotyöstä saa lukea mielipidekirjoituksen niin sen kommenteissa puhaltavat hurjasti mitätöinnin, epäuskon ja hämärtämisen tuulet. Tällä kertaa esityksenne oli ilmeisesti niin vastaansanomaton, että populistien purjeet lepattavat vähän tavallista tyhjempinä.

Mainittakoon tässä vielä, että sellainenkin ituhippi rullaluistinkommunisti kuin presidenttimme Sauli Niinistö totesi eduskunnan päättäjäisistunnossa: "Nuoret sen ainakin ovat ymmärtäneet, että asialla on kiire. Hyvä niin". Lisäksi hurjamaineiset suoran toiminnan ympäristöjärjestöt kuten SAK ja EK totesivat vastikään yhdessä (!), että kunnianhimoiset ilmastotavoitteet ovat hyödyksi niin Suomen työllisyydelle kuin taloudellekin.

Äänestäminenkin on tavallaan empiiristä toimintaa, puolin ja toisin. Totuuden myöntäminen on viisauden alku joten se, että ilmastohuolet otetaan vakavasti on hyvä pohja kestävälle kasvulle - monessakin mielessä.

  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »