Lukijalta: Lisääntyvä byrokratia tukahduttaa vapaaehtoistyötä

Kuulumme suureen joukkoon suomalaisia, jotka osallistuvat erilaisiin vapaaehtoisiin toimintoihin.

Suomessa yhdistystoiminta on ratkaisevaa erilaisten palveluiden tarjonnalle syrjäseuduilla, ei pelkästään vapaa-ajantoiminnoille ja harrastuksille, vaan myös osalle yhteiskuntapalveluja sekä kriisitilanteissa.

Me suomalaiset luotamme siihen, että apua on tarjolla eri tahoilta, kun hätä on suuri huolimatta siitä, missä juuri silloin on.

Suomen malli on, että vapaaehtoiset voimat tarjoavat palveluja, jotka avustavat eri yhteiskunnan toimintoja kustannustehokkaasti ja merkittävällä tavalla.

Teemme paljon työtä muun muassa vapaaehtoisen palokunnan eteen. Tämä voimavara on korvaamaton ja sitä tulee kehittää niin, että se kannustaa ihmisen auttamishalua.

Tämä ei kuitenkaan ole itsestäänselvyys ja vaatii suurta tietoa ja ymmärrystä päätöksentekijöiltämme.

Vapaaehtoistyö ja talkoohenki ovat peruspilareita hyvinvointiyhteiskunnassamme, mutta lisääntyvä byrokratia tämän arvokkaan voimavaran ympärillä ei ole oikeansuuntaista kehitystä.

Kun paperityön tuntien määrä ylittyy suhteessa itse toimintaan, auttamishalu tukahtuu nopeaan tahtiin.

Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen hullunmylly on myöskin selvästi näyttänyt, että jotkut tahot eivät tiedä ja ymmärrä, miten vapaaehtoiset tuet toimivat tässä harvaan asutussa maassa.

Muutos on tarpeen! Tarvitsemme päätöksentekijöitä, jotka oivaltavat tämän voimavaran ja jotka ovat halukkaita tekemään työtä tämän kehittämiseen.

Kaj-Johan Karlsson

Varsinais-Suomen aluepelastuslautakunnan jäsen, Parainen

Christer Friis

Varsinais-Suomen aluepelastuslautakunnan varajäsen, Houtskari

Kirjoita uusi viesti



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Totta turiset
Autaako se, että vapaaehtoistyötä tekevät ottavat vaikka ”puolipakolla” toimintaa kiusaavan byrokraatin joka tuntee myös nimen pilkunlempijä toimintaansa mukaan ja byrokraatti tekee ihan itse tapahtumapaikalla itse älyvapaat raportit. Ja kotiinsa pääsee vasta kun arvokasta vapaaehtoista työtä tekevät niin tahtovat. Olen oikeasti nähnyt sen, että joskus järjen valo toimintaa kiusaavilla pilkunlempijöillä syttyy kun itse joutuvat elämään reaalimaailmassa esim. pelastustehtävissä.
Kirjoita vastaus viestiin



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Verottaja heti niskassa
Yritin osallistua vapaaehtoistyöhön ja sain heti verottajan kimppuuni. Ei kannata tehdä julkisesti Suomessa.
Kirjoita vastaus viestiin



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Verottaja heti niskassa
Niinpä! Siis MIKSI ei alunperin lähdetä siitä että kaikesta työstä, työnomaisesta toiminnasta makseta palkkaa, vaikka pienempää kun ja asianmukaisesti veroa? Olisin valmis tekemään sellaista työtä suhteellisen terveenä pieneläkeläisenä.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »