Lukijalta: Ilmasto-opetusta kehitettävä nykyisissä oppiaineissa

Maaliskuun lopussa julkaistiin kansalaisaloite ilmasto-opista uudeksi peruskoulun kouluaineeksi (www.ilmasto-oppi.fi). Aloitetta perustellaan sillä, että ilmastonmuutos on monimutkainen ilmiö, jota tulisi käsitellä opetuksessa yhtenä kokonaisuutena. Esitetty ilmasto-oppi tulisi yläkouluun alakoulun ympäristöopin jatkoksi.

Kansalaisaloitteeseen törmänneet opettajat ja vanhemmat saattavat olla hämmentyneitä siitä, pitäisikö aloite allekirjoittaa: onko uusi oppiaine hyvä ratkaisu ilmastokasvatuksen toteuttamiseen kouluissa?

Aloitteen alulle panijat toivovat, että ilmasto-opista ja ilmastokasvatuksesta nousisi nyt puheenaihe, joka kirittäisi ponnisteluita ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Me ympäristökasvatuksen asiantuntijat toivomme samaa.

Uuden oppiaineen sijaan suosittelemme kuitenkin ilmasto- ja muiden ympäristöasioiden vahvistamista läpileikkaavina opetuksen sisältöinä koulujärjestelmän eri asteilla.

Nykyisen perusopetuksen opetussuunnitelman arvopohjaan ja tavoitteisiin on vahvasti kirjattu kestävän elämäntavan edistäminen. Ilmastokasvatusta tulee opetussuunnitelmien mukaan jo nyt toteuttaa kouluissa.

Ongelma ei olekaan nykyisissä opetussuunnitelmissa ja oppiaineissa, vaan opetuksen satunnaisessa ja vaihtelevassa toteutuksessa. Tutkimusten mukaan opettajat kokevat ilmastonmuutoksen vaikeaksi aiheeksi ja heidän kestävän kehityksen ja ilmastokasvatuksen osaamisessaan on puutteita.

Mikä sitten ratkaisuksi?

Opettajat tarvitsevat tukea monimutkaisten ja vaikeiden ympäristöasioiden käsittelemiseksi opetuksessa. Sekä opettajankoulutuksen että opettajien täydennyskoulutuksen tulisi antaa tähän nykyistä paremmat valmiudet.

Yksi konkreettinen edistys olisi se, että kestävä kehitys määriteltäisiin Opetushallituksen rahoittaman täydennyskoulutuksen pysyväksi teema-alueeksi ja varattaisiin sille vuosittain vähintään 10 prosenttia määrärahoista. Tämä olisi tehokas ja tuntijaon muuttamista huomattavasti nopeampi keino kehittää koulujen ilmasto-opetusta.

Opettajat ja koulut tarvitsevat myös konkreettista tukea ja työkaluja arkeensa. Jokaisella koululla tulisi olla esimerkiksi oma kestävän kehityksen ohjelma.

Ilmastonmuutoksen hillitsemisen – kuten muidenkin ympäristöongelmien – käsittelyn tulee nimenomaan tapahtua kaikessa opetuksessa ja kaikissa oppiaineissa läpileikkaavasti ja laaja-alaisesti: sellaisiahan ympäristöhaasteemme ovat todellisuudessakin.

Sinikka Kunttu

toiminnanjohtaja

Ympäristökasvatusjärjestö FEE Suomi

Essi Aarnio-Linnanvuori

ympäristökasvatuksen johtava asiantuntija

WWF Suomi

Kirjoita uusi viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Ehdottomasti ei
Tässä kohdassa ei pidä antaa avointa valtakirjaa mihinkään opetukseen. Jo esiintynyt, laajalti asiaton ja harhaanjohtava kaahotus ei ole sellaista, mitä pitäisi lapsille opettaa.
Vertaan nykyistä ilmastoideologiaa Suomessakin esiintyneeseen sosialismin kanssa pelehtimiseen. Sama tavoite molemmissa, vain esiintymisasu on muuttunut.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Ehdottomasti ei
Kommunisteilla oli pioneerit poliittisina pelinappuloina, vihreillä koululaiset.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Ehdottomasti ei
Joo, vaadin että saan pitää pääni bunkkerissa eikä mun lapsetkaan saa katsoo ulos. Kyllä se on vaan parempi niin ettei asioista mitään saa puhua!
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Viimeisen kappaleen ongelma
Ilmastonmuutos kun nyt ei vaan satu olemaan ihmiskunnan aikaansaannosta.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Viimeisen kappaleen ongelma
Viimeisen kappaleen...? No kuitenkin, eikö koulussa saisi opettaa mitään, minkä jokin vähemmistö kiistää? Natsi-Saksan julmuudet, maapallon pyöreyden, evoluutioteorian, ihmisen käynnin kuussa? Kun jotain 95 % maailman ilmastoasiantuntijoista pitää ilmastonmuutoksen nykyistä nopeutta merkitsevästi ihmisen aiheuttamana, voi mielestäni turvallisesti sanoa, että se on yleistä tietoa. Ainakin nyt, eri juttu jos toisin todistetaan.

En kylläkään minäkään kannata erillistä ilmasto-oppiainetta. Ilmasto on osa maapallon kokonaisuutta. Siihen vaikuttavat monet asiat, samoin se vaikuttaa moneen. Samoin kuin vaikkapa meret tai kasvikunta. Kansalaistaito ja ympäristöoppi taitavat nykyään olla mennen talven lumia, joten jos ilmastotietoa ei saa sisällytettyä maantieteeseen, biologiaan, yhteiskuntaoppiin ja muihin oppiaineisiin, niin perustettakoon sitten uusi oppiaine, joka kattaa muutakin kuin ilmaston.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Viimeisen kappaleen ongelma
Kannattaisi opettajienkin lukea oikeiden tiedemiesten laatimia vertaisarvioituja tutkimuksia, eikä vetää johtopäätöksiä päivälehtien ja YLE:n uutisartikkeleista jotka perustuvat tieteestä mitään ymmärtämättömien humanistien laatimaan IPCC:n raporttien kerettiläiseen tiivistelmään.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Ilmastonmuutos on liian monimutkainen
Fysiikan opettajana ihmettelen mitä oppiaine ilmasto-oppi pitäisi sisällään. Ilmaston ymmärtäminen vaatii hyvät tiedot fysiikassa ja maantiedossa. Jos ilmasto-oppiin sisällytetään tarvittavia fysiikan kaavoja, eivät oppilaat kykene niitä mitenkään omaksumaan yläkoulussa. Nytkin ilmastoon liittyviä asioita käsitellään fysiikassa sen verran mitä oppilaiden ymmärryksen tasolla voidaan. Kansalaisaloite tästä uudesta oppiaineesta ei kerro oppiaineen sisällöstä mitään konkreettista. Vähintä mitä nämä intoilijat voisivat tehdä, olisi sipaista oppikirjatekele, josta voitaisiin päätellä, kannattaako uutta oppiainetta oikeasti lähteä kehittelemään.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
mihin liittyy?
Nykyinen ilmastointoilu on pelkkää aatteellista propagandaa, jolla ei ole mitään yhtymäkohtia luonnontieteisiin, ei historiaan eikä oikeastaan mihinkään muuhunkaan todelliseen. Lähimmät kokemukset olisivat kai löydettävissä neuvostoliittolaisesta aateopetuksesta.

  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »