Lukijalta: Ilmastopäästöt eivät pysähdy rajalla

IPCC:n ilmastoraportin julkaisun jälkeen vuonna 2018 on koettu kansainvälisesti voimakasta yksimielisyyttä monien tahojen kesken hiilidioksidipäästöjen rajoittamisesta ja sen tärkeydestä, mutta keinoista ja kohdennuksesta ei olla ihan yhtä yksimielisiä.

Ilmastoraportin julkaisun ja Katowicen ilmastokokouksen jälkeen on Suomessa keskusteltu äänekkäästi meidän vastuustamme toimia esimerkin näyttäjänä ja vähentää kansallisia päästöjämme vähintään raportin suositusten mukaan, käyttäen tunnettuja ja tulevia keinoja.

Hiilidioksidi ei pysähdy valtioiden rajoilla. Meidän ei pitäisikään tuijottaa vain Suomen alueella tuotettuun päästöön, vaan miettiä, miten voisimme toimia mahdollisimman tehokkaasti kokonaisongelmaa ajatellen.

Suomalaisten tulisi kehittää uusia keinoja ja uutta teknologiaa ongelman ratkaisemiseksi. Tähän tarvitaan tutkimukseen, tuotekehitykseen ja tuotannon käynnistämiseen kohdennettua tukea. Edellä mainitun tuen rahoituksen keräämisessä suomalaiset voisivat olla esimerkin näyttäjiä.

Kansainvälisesti voimakkaasti tuettua ja paljon päästöjä ilmaan tuottavaa lentämistä on jo aika velvoittaa muiden liikkumismuotojen rinnalle verojen maksussa.

Suomessa voitaisiin aloittaa lentämisen verottaminen kevyellä polttoaineverolla sisäisillä lennoilla ja jollakin pakollisella maksulla kaikille muilla lennoilla. Tulot rahastoitaisiin ilmastopäästöjen vähentämiseen tähtääviin tutkimuksiin, tuotekehittelyihin sekä tuotteiden valmistamiseen ja markkinointiin maailmalle.

Lentoliikenteeltä kerätyillä maksuilla olisi mahdollista rahoittaa kohdennetusti koulutusta ja teknologiatuotantoa, josta olisi mahdollista saada uutta teollisuutta, tuotantoa ja kansainvälisesti toimivia ratkaisuja ilmasto-ongelmaan.

Keijo Karppinen

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (30)

Vastaa
Dragofix
Nyt on pakko!
Juuri näin! Ei hiilidioksidi tai saasteet pysähdy rajalle. Pitää myös muistaa että niin suomalaiset yritykset kuin muiden euroopan maiden yritykset sekä jenkkifirmat ULKOISTAVAT tuotannon, sen päästöt ja jopa jotkut jätteetkin juuri noihin maihin, jossa on suurimmat päästöt ja ympäristöongelmat sekä ihmisoikeusloukkaukset jotka länsimaiset kustantaa sillä, että juoksevat halpojen hintojen perässä. Tämä sitten johtaa valtaviin ihmismassavirtauksiin kun heidän elintilansa muuttuu elinkelvottomaksi. Täällä vaan paukutellaan henkseleitä kuinka Suomi on vähänpäästöinen maa "eikä mun tarvitse tehdä mitään koska ei kiinalaisetkaan tee.." sekä vastustetaan maahanmuuttoa. Sellainen ajattelu on epärehellistä sekä vastuutonta ja moni poliitikkokin sortunut siihen populismin nimissä.

Ilmastomuutoksesta voi jokainen olla mitä mieltä onkin vaikka tiede osoittaakin tämän todeksi mutta ympäristöongelmat ovat realismia eikä sellaista kukaan järkevä voi kiistää. Lisäksi samat toimet joudutaan tekemään sekä ympäristöongelmille, että ilmastotalkoissa. Sitä on hyvä pohtia samalla kun vastustaa 'ilmastovouhotusta'.

Toivon että jokainen oikeasti miettisi näitä asioita loppuun eikä vastusta kaikkea, mikä vaatii elintapamuutoksen koska se nyt vaan on omasta mielestä hankalaa ja vaikeata kun on aina tehnyt näin ja parempi/helpompi keksiä tekosyitä jotta voi jatkaa samalla tavalla. Nyt on oikeasti pakko.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
jonne
Vast: Nyt on pakko!
Ulkoistaminen tapahtuu mm. siksi, että tehdään ylimitoitettuja ilmastovaatimuksia sellaisissa maissa joissa energiatehokkuus on suurta, kierrätys toimii ja päästöt ovat alhaisia. Kuten Suomessa.

SE, että näperrellään raivoisasti mm. lentoliikenteen kimpussa mikä tuottaa 2% ihmisen aiheuttamista hiilidioksidipäästöistä, kertoo jo jotain hysterian tasosta ja voivottelijoiden oudoista vaikuttimista.

Olisi hyvä myös kyetä erottamaan elämää ylläpitävä kaasu, hiilidioksidi, saasteista ja ympäristömyrkyistä.

Globalis-sivustolta näkee mitkä ovat Hiilidioksidipäästöt asukasta kohden maittain.
Kun katsoo samaa asiaa valtioittain, matematiikkaa harrastaneena törmää tabuun: väestönkasvusta ei puhuta mitään vaikka se on pahin syyllinen tilanteeseen ja on monien muiden massiivisten ongelmien perussyy.

Ilmastoseikkoja ei pidä nostaa vaalien päätemaksi meillä koska me emme ole syyllisiä tilnateeseen.
On asioita joihin oikeasti voimme vaikuttaa.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Dragofix
Vast: Nyt on pakko!
Ei vaan kuten kirjoitin, niiden kiertämiseksi. Ympäristösäädökset on tehty juuri sen takia että ympäristö pysyy hyvänä. Kun näin ei ole, voi tarkistaa ympäristön tilan esimerkiksi näistä maista, jonne on eniten ulkoistusta. Ympäristösäädökset ovat siis ihan syystä kun katsotaan esim. Kiinaa, jossa ihmiset kulkee rätti hengitysteiden edessä.

Ei tämä ole mitään näpertelyä vaan kaikkeen epäkohtaan pitää tarttua oli se kuinka pieni tai suuri tahansa. Mikään yksittäinen toimi ei todellakaan riitä.

Ulkoistusten aiheuttamat ympäristöongelmat ei ole mikään pieni syy koska se pilaa ihmisten elinolosuhteet ja ihmiset joutuvat lähtemään muualle tai sitten kuolemaan ympäristöongelmiin.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Arska
Vast: Nyt on pakko!
Höpö höpö juttuja. Lentomatka varattu ja se ei tippaakaan pahenna kenenkään oloa.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
antaas jo olla
CO2 luonnollinen sykli
Hiilidioksidin määrä on seilannut Vostokin jäästä mitaten viimeiset 400 000 vuotta sahalaitakäyrää edestakaisin ja on tälläkin hetkellä tuon ajanjakson vaihteluvälin sisällä.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Foliohattu hoitaa ajattelun
Vast: CO2 luonnollinen sykli
Ai että mikä sattuma! Luonnollisesti syksleissä ja juuri tällä hetkellä, kun ihmiskunta tupruttaa hiilidioksidia taivaalle, niin luonnostaanhan se on tullut ennenkin ja vielä syklissä? Eli ihmiskunnan päästöillä ei ole mitään merkitystä, kun luonto päästää ihan yhtä lailla itsekin juuri nyt tällä syklin vaihteluvälin aikana? Eikö ihmistoiminnalla ole mukaan mitään tekemistä minkään kanssa? Istuuko ihmiskunnan päästöt "luonnollisiin" rajoihin? Taisi tiede uutinen jäädä ajatuksella lukematta, jos tuon kirjoituksen varaan perustelee ilmastonmuutoksen.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
antaas jo olla
Vast: CO2 luonnollinen sykli
Ei hiilidioksidi ole mikään päästö eikä saaste. Sitä on ollut ilmakehässä yli kymmenkertainen määrä jo kauan ennenkuin ihmisiä olikaan.

Ihmisellä ei ole juurikaan mahdollisuuksia vaikuttaa pysyvästi planeetan mittakaavassa positiivisesti ilmastonmuutokseen, kuin säätämällä auringon toimintaa ja maan prekessiota, estämällä asteroidien törmäyksiä, tulivuoria purkautumasta ja mannerlaattoja liikkumasta.

Oikeat ihmisen aiheuttamat saastepäästöt onkin jo aivan eri asia, niistä päästään vasta kuin ihmisistäkin päästään. Tähän liittyen kaikkein vastuuttominta ilmastopolitiikkaa on väestön siirto päiväntasaajan lähettyviltä lähemmäs napa-alueita.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
hepuli
Vast: CO2 luonnollinen sykli
Pitää erottaa kaksi asiaa toisistaan.Ilmastonmuutos ja ilmansaasteet.Toiseen näistä voidaan jossainmäärin vaikuttaa ja toiseen ei.Wikipedian mukaan ilmakehässä on typpeä78%,Happea21%.Ja jäljelle jäävä YKSI PROSENTTI koostuu mm.kasvihuonekaasuista.Tästä prosentista hiilidioksidin osuus on 0,039%.Ja tästä osuudesta ihmisen aiheuttama osuus on noin 5%,eli todella pieni.Mitä luulette,että ihmisten aiheuttama osuus poistettaisiin,mitä vaikutusta on ilmastomuutokseen.Ei tasan tarkkaa mitään muutosta.Miksi juuri 2000 luvulla on tehty hiilidioksidista vihattu mörkö,jota se ei ole?Ehkä siksi kun jatkuvasti täytyy uhata jollain,mikä ei toteudu.70luvulla piti tulla energiakriisi,öljy loppuu.Ei tullut,eikä lopu.Otsooni piti tuhota maapallon.Ei tuhonnut.2000luvun alussa piti tulla maailmanloppu.Tietokoneet menee sekaisin jne.Epäilen todella vahvasti,ettei tämä ilmastokiimakaan meitä tuhoa.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Mallimaa?
Ei kurjistamisesta vain Suomeen
Jos suomalainen perhe pystyy kerran vuodessa maksamaan matkan etelään, se heille sallittakoon. Liiketoimintojen, joita ei voida hoitaa etäyhteyksillä, verotus voitanee kohdentaa korotetusti näille lentoja tekeville yrityksille, jos muut maat sitoutuvat samaan. Muuten viedään Suomelta loputkin mahdollisuudet ja syöstään maa lamaan.

Kannattaa myös harkita, kuinka paljon rahaa tuovaa turismia esim Lappi kestää. Olisiko järkevämpää viedä kokemuksia suoraan esimerkiksi Kiinaan niin kuin Joulupukin maa vietiin?
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
KK
Juuri noin
Nimenomaan Suomen pitäisi vastata maapallon ympäristökysymyksiin osaamisella ja korkean teknologian kehittämisellä. Sen sijaan ympäristöhysteerikot keskittyvät nyt mitättömään näpertelyyn, jolla tehdään vain eläminen sietämättömäksi ja jolla tuhotaan Suomen hyvinvointi ja kilpailukyky.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Väärässä joka aiheesta ja edelleen väittelee
Vast: Juuri noin
Suomalaisten hyvinvointi ja kilpailukyky tuhoutuukin (ehkä hieman ylidramatisoitu ilmaisu), kun eivät saa kaasutella autolla ja syödä punaista lihaa.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Dragofix
Vast: Juuri noin
Siihen on vastattu jo kymmeniä vuosia, miltäs näyttää?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
jep
Ilmastoteot?
Listasin muutaman ehdotuksen:
Kaikkien päättäjien tulisi lopettaa kokouksiin lentelyt ja lisätä videoneuvotteluja, maahanmuutto matalan hiilijalanjäljen maista korkeamman hiilijalanjäljen maihin täytyy lopettaa, kilpailutuksissa pääpaino AINA lähellä tuotetuilla palveluilla ja tuotteilla, Jokaisen kaupungin toteutettava ilmainen joukkoliikenne Lentovero ei olisi oikeudenmukainen vaan lopettaisi ainoastaan niiden lomamatkat joilla ei ole varaa joka vuosi ulkomaan matkoihin. Jokaisen tuotteen kylkeen tiedot hiilijalanjäljestä (valmistus, käyttö) ja alennettava niiden tuotteiden veroja joilla on selkeästi matalampi hiilijalanjälki, ratkaisuna kaikkeen ei voi eikä saa olla verojen korotukset.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Dragofix
Vast: Ilmastoteot?
Veronkorotus on pakollinen ja viimeinen keino jos mikään muu ei toimi. Nyt on koitettu valistusta ja ties mitä, mutta mitään ei ole tapahtunut. On siis verokorotusten vuoro.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Silti maailma ei pelastu
Lopeta kaikki
No joo, oli ilmaston muutos ihmisen aiheuttamaa, tai sitten ei, täytyy muistaa mittasuhteet. Suomessa vihreät ja monet muutkin lietsovat hysteriaa, älä autoile, älä syö lihaa, meidän pitää pudottaa päästöjä, muuten maailma ei pelastu! Ongelma nimeltä väestönkasvu unohdetaan ja fakta on tämä, mikäli sitä ei saada aisoihin, miitkään teot eivät maapalloa pelasta.
Pieni ajatusleikki, maapallolla on kaksi maata, Suomi ja Intia...paljonko Suomen pitää leikata päästöjään, että näiden kahden maan yhteenlasketut päästöt eivät kasva? Intian päästöt ovat noin 2500 miljoonaa tonnia ja Suomen 56 miljoonaa tonnia. Intian päästöt kasvavat vuodessa 5% vauhtia, eli 125 miljoonaa tonnia. Mikäli Suomi onnistuisi pudottamaan päästönsä nollaan, yhteenlasketut päästöt kasvavat koko ajan, no onhan tällä toki vaikutusta. Päästöjen määrä ei kasva niin paljon, eikä Suomessa enää asuisi ketään....
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Dragofix
Vast: Lopeta kaikki
Ei tämä ole mikään Suomen sisälle jäävä asia. Päästöt eivät jää rajalle. Vastaus kysymykseesi, molempien pitää leikata ja Suomen pitäisi ottaa tuotannon ulkoistus pois Intiasta. Pitää myös muistaa että Suomen päästöt on Intian päästöjen päälle eikä mikään erillinen kotimaan juttu.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Niin
Paras
Ilmastoteko on pysäyttää tulijat rajalla kuluttavat täällä 10 kertaa enemmän kuin omassa maassaan näin saastutamme lisää emmekä saavuta päästö tavoitteita.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Dragofix
Vast: Paras
Toimii myös toisinpäin ulkoistuksen kanssa. Mm. eläinrehuja ei pitäisi tuoda ulkomailta, tavaroita ei pitäisi tuottaa ulkomailla vaan kotimaassa, öljyä ei pitäisi kaivaa ilmastopakolaisten maista, kaivosmineraaleja ei pitäisi kaivaa ilmastopakolaisten maista, jne. jotta ei pilata muiden elinolosuhteita joka saa ihmiset lähtemään omasta maasta.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
DTK
YLE:n lakkauttaminen olisi myöskin ilmastoteko
YLE:n lakkauttaminen olisi mahtava ilmastoteko joka säästäisi meidän veronmaksajien rahaa 500+ M€!
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Myös propaganda päästöt aisoihin
Vast: YLE:n lakkauttaminen olisi myöskin ilmastoteko
Mikä on ylen hiilijalanjälki, se pitää selvittää....
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Dragofix
Vast: YLE:n lakkauttaminen olisi myöskin ilmastoteko
Kaikkien pitää pienentää hiilijalanjälkeään ja ympäristökuormitusta. Niin sinun kuin Ylen.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
kertokaa
Väestönkasvu
Ilmastoasioissa vedotaan aina, että väestönkasvu on pahin uhka ja väestöä on jo nyt liikaa. Totta. Mutta. Kukaan ei sano mitä sille pitäisi näiden kirjoittajien mielestä tehdä. Sanokaapa suoraan, kerrankin, Jonne ja muut, mitä keinoja aikoisitte käyttää tässä asiassa.
Jos teillä ei ole keinoja, kyseessä on oman vastuun välttelytekniikka.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
kerroin
Vast: Väestönkasvu
Tunnetusti sähkökatkon jälkeen munasoluja hedelmöityy ennätystahtia.

Ratkaisu: Sähkövalot jokaiselle, siihen loppuu toimettomien peitonheilutus iltapimeän aikaan.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Kk
Vast: Väestönkasvu
Lopetetaan kaikki apu muille maille. Apu sisältää niin katastrofiavun, kehitysavun kuin rauhanturvaamisenkin
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Dragofix
Vast: Väestönkasvu
KK: Lopetetaan myös eläinrehun tuonti, IT romun tuonti ja jätteiden vienti, firmojen ulkoistaminen maihin jossa on suurimmat päästöt, öljyn ja mineraalien tuonti, jne. eiks jo?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
kertokaa
Vast: Väestönkasvu
Ei tullut montaa ideaa väestönkasvun tai nykyisen väestön vähentämiseksi... Kehitysavun lopettaminenkin voisi johtaa entistä suurempaan syntyvyyteen, kun tytöt eivät enää kävisi koulua vaan menisivät nuorena naimisiin. Ja köyhemmät ihmiset hankkivat enemmän lapsia vanhuudenturvaksi. Kehitysmaiden infrastruktuuri myös rapistuisi ja jäisi meiltä heidän vientituotteet, vaikkapa ylioppilasruusut saamatta.

Joten ei näytä tästä tulevan ratkaisua ilmasto-ongelmiin.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
kerroin
Vast: Väestönkasvu
Ei tarvita montaa ideaa, yksi hyvä riittää.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
antaas jo olla
Epämiellyttävä kysymys
Selittäkääpäs miksi keskiajalla hiilidioksidia oli huomattavasti vähemmän, mutta ilmasto oli lämpimämpi kuin nyt.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Dragofix
Vast: Epämiellyttävä kysymys
Laitas ekaks hiilidioksidipäästöt keskiajalta niin vertaillaan.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
antaas jo olla
Vast: Epämiellyttävä kysymys
Dragofix voi itse katsoa keskiajan hiilidioksidit ja lämpötilat internetin tarjonnasta.

Nykyään on ilmasto on kylmempi kun hiilidioksidia on enemmän. (verrattuna keskiajan lämpötila- ja hiilidioksiditasoon).
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »