Hallituksen on ajanut sote-uudistusta vaikenemalla sen kustannusvaikutuksista. Ajankohtainen keskustelu koskee sitä, voiko ympärivuorokautinen hoiva olla kannattava bisnes. Todennäköisesti ei.

Seurasin kahden vuoden ajan vanhusten hoivakotia eli tehostettua palveluasumista eli ympärivuorokautisen hoivan tarpeessa olevia vanhuksia. Nyt esillä olleella 0,7 hoitajaa per asukas -mitoituksella sen voi saada toimimaan, mutta mitään ylimääräistä sillä ei tehdä. Jos hoivakodin täytyy tehdä voittoa, se on mahdollista vain hoivan tasosta tinkimällä.

Kokoomus ei kannata hoitajamitoitusta lakiin, sillä muutamilla heidän kannattajillaan on varaa maksaa yksityisestä hoivasta 4 000–5 000 euroa kuussa tai tilata lisäpalveluja kunnan hinnoittelemiin palveluihin.

Soten oleellisin kysymys on, onko viiden miljoonan hajallaan asuvalla kansalla varaa pyörittää kahta rinnakkaista terveydenhoitoa, yksityistä ja julkista.

Ei ole. Meillä on kansainvälisten vertailujen perusteella kustannustehokas julkinen terveydenhoito. Sitä kannattaisi kehittää.

Täydennyksenä voidaan käyttää yksityisiä palveluja. Niin minäkin teen, kun tarvitsen hammaslääkäriä tai gynekologia. Minustakin olisi kivaa, jos yhteiskunta maksaisi ne.

Mutta on kieroa jättää kertomatta, että minun kaltaisteni ihmisten siirtyminen soten myötä yhteiskunnan maksamiin palveluihin maksaa ainakin 200 miljoonaa euroa. Tämä on pieni raha verrattuna siihen, että yksityistämällä ja kilpailuttamalla kuviteltiin saavutettavan kolmen miljardin euron säästöt. Mutta yli 200 miljoonaa euroa on helposti laskettavissa oleva kustannus, kun taas säästöistä ei tiedetä muuta kuin se, että niitä joudutaan tavoittelemaan hoidon tasoa laskemalla.

Eduskunnassa oleva sote-uudistus yksityisine terveysasemineen tarkoittaa sitä, että suuret terveystalot voivat perustaa terveysaseman. Sen sijaan yksityiset ammatinharjoittajat eivät voi laajoja palveluja tarjota. Kuitenkin perhelääkäri on se, mitä moni kansalainen kaipaa.

Keskusta on hylännyt maaseudun asukkaat hyväksymällä maaseutukaupunkien sairaaloiden alasajon. Pitkä matka sairaalaan on hankala sekä potilaalle että omaiselle. Maakunnat joutuvat sijoittelemaan vanhukset sinne, missä tilaa on. Jo nyt on tapauksia, joissa vanhus sijoitetaan sadan kilometrin päähän kodistaan, eivätkä ystävät ja sukulaiset pääse häntä tapaamaan. Hallitus on unohtanut, että Suomi on laaja maa.

Erinomainen terveydenhuoltomme on kohentanut kaikkien ryhmien terveydentilaa. Vaikka elämme vanhemmiksi, vanhenemme terveempinä. Tehostetun hoivan tarve ajoittuu viimeisten kahden elinvuoden ajalle, ne vuodet vain tulevat myöhemmin. Iloitkaamme elinvuosistamme!

Johanna Niemi

Minna Canth akatemiaprofessori, oikeustiede

Turun yliopisto

(vihr)