Lukijalta: Vanhukset saavat myös hyvää hoivaa

Viime päivinä on kuohunut vanhusten hoivaan liittyvissä asioissa – ja syystäkin.

Haluan kuitenkin kertoa toisenlaisen tarinan vanhusten hoidosta – anoppini hoidosta. Anoppini joutui aivoverenvuodon seurauksena laitoshoitoon kuudeksi vuodeksi Turussa. Tie kulki terveystilanteen mukaan eri hoitoyksiköihin ja lopulta Mäntyrinteen vanhainkotiin ja siellä kahdelle eri osastolle, ensin "kävelevien ja karkailevien" osastolle ja sitten vuodeosastolle.

Mäntyrinteen vanhainkodista ei ole muuta kuin hyvää kerrottavaa. Siellä vanhus otetaan huomioon tuntevana, läheisyyttä kaipaavana ja hoivaa tarvitsevana ihmisenä. Hoitajien sydämellisyys paistoi kaikissa heidän toimissaan ja vanhusten kohtelussa.

Vanhuksen kunnosta riippuen heidät vietiin vähintään kerran viikossa ulkoilemaan (talvellakin ja pyörätuolissa) ja kylvetettiin asiamukaisesti, huolehdittiin hiusten leikkauksesta, rullattiin hiukset jne.

Anoppini oli aina puettu hänen omiin kauniisiin vaatteisiinsa ja sipaistu hänen lempihajuvettään korvan taa, jopa suihkun jälkeen tarjottiin kuohuviinilasillinen (huom. omaisten tuoma).

Hoitohenkilökunnalta löytyi aina aikaa tulla keskustelemaan anopin voinnista ja kuulumisista vierailumme aikana.

Osastolla näkyi, ikävä kyllä, yllättävän vähän vanhusten läheisiä ja ilmeni, että vanhukset usein unohdetaan laitokseen – mutta onneksi heitä hoidetaan siellä hyvin.

Anopin luona vieraillessa tuntui joskus siltä, että voiko tällaista hoitoa olla olemassakaan. Kyllä voi, anoppini sai sitä osakseen ja me saimme sen itse nähdä ja kokea ja tietää 500 kilometrin päässä, että vanhus oli hyvissä käsissä.

Siitä vielä kerran iso kiitos Mäntyrinteen kunnallisen vanhainkodin henkilökunnalle Turkuun. Parempaa hoivaa ja huolenpitoa ei voi toivoa eikä saada – Mäntyrinteellä se toteutuu.

Suosittelen opintomatkaa Mäntyrinteelle, niin kunnallisen sektorin kuin yksityistenkin hoitokotien henkilökunnalle.

Maija-Liisa Repo

Iisalmi

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (2)

Vastaa
K. L.
Mallia muillekin
Hienoa että tällaisia paikkoja on!
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Rahalla saa.
Vast: Mallia muillekin
Kyse on tästä Suomen eliitistä joka maksaa hoivastaan pitkän euron jolloin homma toimii ihan viimetten päälle.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »