Lukijalta: MTK hakee ratkaisuja valkohäntäpeurakriisiin

Pentti Kataja kirjoitti (TS 10.1.) valkohäntäpeurojen metsästyksen ongelmista ansiokkaasti. Hänelle oli kuitenkin jäänyt epäselväksi, mitä MTK tarkoittaa, kun esitämme, että lainsäädäntöä tulisi uudistaa niin, että valkohäntäpeuran vasaa voisi metsästää ilman pyyntilupaa.

MTK on jo vuosia ollut huolestunut siitä, että valkohäntäpeura kasvaa hallitsemattomasti. Maa- ja metsätalousvahingot, liikenneonnettomuudet ja tuhot kotipuutarhoissa lisääntyvät koko ajan.

Metsästäjät ja riistahallinto eivät valitettavasti ole nykyisillä toimenpiteillä saaneet vahinkokehitystä kuriin. Siksi olemme jo vuosia esittäneet vaihtoehtoja metsästyksen tehostamiseksi. Osa niistä on toteutettukin tällä hallituskaudella. Metsästysajan jatkaminen ja ajavien koirien säkäkorkeuden nostaminen ovat tällaisia muutoksia.

Nämä muutokset eivät kuitenkaan tunnu riittävän ongelman selättämiseksi tiheimmän kannan alueella. Lupajärjestelmä on osoittautunut parinkymmen tiheimmän peurakannan riistanhoitoyhdistysalueilla liian kankeaksi ja joustamattomaksi.

Siksi MTK on esittänyt myös hallinnollisia muutoksia. Muutama vuosi sitten esitimme, että tiheimmän kannan alueella kokeiltaisiin pyyntiluvasta vapauttamista. Tätä esitystä kritisoitiin sillä, että samalla menisivät vahingonkorvaukset ja eihän kauriskantakaan ole pienentynyt, vaikka sen osalta pyyntiluvasta luovuttiin.

Seuraavaksi esitimme sitä, että vaadittavan pyyntialueen kokoa pienennettäisiin nykyisestä 500 hehtaarista sataan hehtaariin. Se nosti metsästäjien etujärjestön takajaloilleen. He pelkäävät, että muutos hajottaisi seurarakenteen.

Olemme myös esittäneet, että riittävien lupamäärien takaamiseksi yhdellä peuraluvalla saisi jatkossa kaataa joko yhden pukin, kaksi naarasta tai kolme vasaa. Valtakunnallinen riistaneuvosto näytti tälle vihreätä valoa, mutta varsinaisen peura-alueen alueellisilta riistaneuvostoilta ei tunnu löytyvän tällekään tukea.

Koska kaikille aiemmille esityksillemme tuntuu tulevan tyrmäys, on MTK asettanut vaalitavoitteekseen sen, että valkohäntäpeuran vasaa voisi metsästää ilman pyyntilupaa. Pelkän vasan vapauttaminen pyyntiluvasta ei poistaisi maanomistajilta oikeutta saada vahingonkorvauksia valkohäntäpeuran aiheuttamista vahingoista.

Ainutlaatuinen tämä muutos ei olisi, sillä ainakin osassa Ruotsia hirven vasa on ollut metsästysoikeuden haltijalle osittain pyyntiluvasta vapaata riistaa.

Peuran vasan vapauttaminen pyyntiluvista ei tietenkään voi tarkoittaa, että niitä metsästettäisiin jokamiehenoikeudella. Ei, vaan metsästysoikeuteen perustuen.  Menettelyllä saataisiin liikkeelle lisää metsästysvolyymia, kun lupabyrokratia ei jarruttaisi kaikkea metsästystä. Samalla se voisi lieventää siten myös Katajan kritisoiman kiintiöinnin ongelmia.

Valvontaa tuskin tarvitsee epäillä. Siitä huolehtii perisuomalainen kateus ja toisaalta metsästäjien korkea moraali.

Tärkeintä seuraavan kuukauden aikana on kuitenkin keskittyä metsästykseen niin, että kaikki myönnetyt pyyntiluvat saadaan käytettyä ja luvilla kaadetaan mahdollisimman paljon naaraspeuroja.

Mikko Tiirola

MTK:n riista- ja suurpetotyöryhmän pj.

MTK:n metsävaltuuskunnan pj.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (4)

Vastaa
K.K.
Eli summa summarum
Lopultakin kaiken ongelman korjaamisen estävät "peura-alueiden alueelliset riistaneuvostot", jotka torppaavat kaikki esitykset, joilla olis tehoa asioiden hoitamiseksi.

Kyseessähän on suomeksi sanottuna metsästyseurat, jotka vaalivat erittäin tehokkaasti omia itsekkäitä etujaan, vaikka saattavat selittää muuta ja syyllistää esimerkiksi kolareiosta autoilijoita, joiden kehotetaan "juuri nyt kannattavan laske nopeuksia, kun peurat ovat liikkeellä"!

Höpö höpö. Täydellistä virkamies jargonia, joskin nyt vaan metsästäjien kertomana. Peurakolaria ei pysty väistämään tällä hetkellä millään järkevällä tavalla, varsinkaan pimeän ja liukkaan kelin aikana. Sivistysvaltiossa ei voi edellyttää, että nopeudet lasekettaisiin yhden porukan harrastuksen vuoksi 50 km tunnissa, joka olisi riittävän alhainen nopeus - jos aina sekään.

Nyt on luovuttava metsästäjien ja heidän seurojensa mielivallasta ja MTK:n esitykset on vietävä täysimääräisinä läpi heti.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Saaristolainen
Peurojen talviruokinta lisää kantaa kohtuuttomasti
Valkohäntäpeura ja kauris eivät kuulu Suomen luontoon, eivätkä ne täällä menesty ilman metsästäjien suorittamaa systemaattista talviruokintaa. Sillä eläimet saadaan menestymään lumistenkin talvien yli ja lisääntymään noin 60% vuodessa. Kesällä ne saavat sitten vapaasti laiduntaa yksityisillä pihoilla ja pelloilla. Kenelläkään muulla ei ole oikeutta ampua eläimiä kuin metsästysseuran jäsenillä. Siis muut kasvattavat ja metsästäjät keräävät lihat pakastimiinsa. Toinen törkeä seikka tässä ns. metsästyksessä on se, että peuroja ei varsinaisesti metsästetä, vaan suurin osa niistä ammutaan kyttäämällä ruokintapaikoilleen.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Siitä sitten vaan
Vast: Peurojen talviruokinta lisää kantaa kohtuuttomasti
Kauriin metsästys ei edellytä metsästysseuran jäsenyyttä, mikäli omistaa palan maata, jossa kauriit käyvät, eikä ole vuokrannut sitä metsästyseuralle...riittää metsästykseen ase ja metsästyskortti,.tämän maapalan täytyy tietenkin sijaita paikassa missä metsästys muuten on mahdollista, oma puutarha kaupungissa tai taajamassa ei siihen sovellu.
Peuran kohdalla sama ei onnistu...vielä.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Luonnon puolesta huolestunut
Valkohäntäpeurat uhka luonnon monimuotoisuulle
Valkohäntäpeurat syövät kaikki luonnon kukkivat kukat. Meillä on niitty, jolla kymmenet ja kymmenet lajit kukkivat ennen runsaasti, nyt siellä kasvaa lähes pelkästään pitkää heinää. Perhoset ovat vähentyneet huomattavasti. Niityllä on laiduntanut jo usean kesän kokoajan kasvava valkohäntäpeurojen lauma. Jos metsästäjät eivät pysty pitämään kantaa kurissa, maanomistajille on annettava mahdollisuus suojella omaisuuttaan.

  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »