Lukijalta: Irti EU:sta ja eurosta, ei Natolle

Olen vakaasti ja vahvasti sitä mieltä, että Suomen pitäisi irrottautua Euroopan unionista ja ehkä jopa sitä ennen myös euro-valuutasta ja ottaa Suomen markka takaisin käypäksi valuutaksi tai löytää jokin toinen vaihtoehto tilalle.

Unioniin liittymisestä järjestettiin vuonna 1994 kansanäänestys ja kansalaiset sanoivat ”ei” EU-jäsenyydelle. Silloiset eliittipolitiikot ajoivat kuitenkin kansalaiset harhaan ja toimivat kansan tahtoa vastaan.

Järjestettäviltä kansanvaaleilta demokraattisessa tasavallassa, jollainen Suomenkin tulisi olla, murenee pohja ja juuriajatus, kun samat päättäjät, jotka äänestäjät ovat valinneet valtaan, eivät toimi tuloksen mukaan.

Oman oikeustajuni mukaan valtiossa valta kuuluu kansalle eikä kansa vallalle, kuten tänäkin päivänä Juha Sipilän ja Petteri Orpon toimesta he Suomea yrittävät johtaa. Tuntuu siltä, että kokoomus ja keskusta johtavat valtiota periaatteella, että kansa kuuluu vallalle. He johtavat valtiota aivan kuin Suomi olisi liikeritys.

Toisaalta senkin ymmärtää, kun Petteri Orpon tausta on turkulainen kokoomuslainen ja Juha Sipilällä on juuret yritysmaailman kärkipaikoilla ollen it-miljonääri.

Nykyhallituksen aikakaudella vähäosaisten ostovoima on laskenut alati hallituspäätös päätökseltä. Onneksi eduskuntavaalit ovat jo oven takana ja toivon mukaan valta vaihtuu hallituksen edustajistossa.

Sekään ei sovi pirtaan, että samat toimijat, jotka olivat niin innokkaasti viemässä Suomea Euroopan unionin jäseneksi, ovat kovia Nato-intoilijoita kokoomus etunenässä.

Suomen ei tulisi liittyä sotilasliitto Natoon, koska käytännössä Nato-liitos tarkoittaisi sitä, että Naton ja Venäjän raja olisi sama kuin Suomen ja Venäjän raja. Meillä on päälle tuhat kilometriä yhteistä maarajaa itänaapurimme kanssa, jonka kanssa ollaan kuitenkin ainakin toistaiseksi tultu toimeen ja suomalaiset ovat harjoittaneet venäläisten kanssa kaupankäyntiäkin ihan menestyksekkäästi.

Nato-liitoksen myötä Venäjän ja Suomen välinen suhde saattaisi kokea kolauksen Suomen tappioksi, sillä on vaikea uskoa, että Venäjä ei jollain tasolla reagoisi asiaan.

Jere Sumell

(vas)

Oikaisu 27.12. klo 13.48: Toisin kuin kirjoituksessa kerrotaan, Euroopan unionin jäsenyydestä Suomessa 1994 järjestetyssä kansanäänestyksessä enemmistö (56,9 prosenttia) äänesti liittymisen puolesta.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (16)

Vastaa
Maalaisjärkeä käpykylässä
Keisarin uudet vaatteet
Nythän on niin, ettei pienellä Suomella ole todellista kykyä tulla toimeen yksinäisenä sutena maailman taloudessa ja kaupassa. EU:ssa olemme osa suurempaa kokonaisuutta. Eikä se Suomen markkakaan meitä pelasta taloudessa, eli ero eurosta on haihattelua. Poliitikot nyt johtavat kansaa harhaan joka käänteessä, kuten on havaittu Brexitissä. Kansalle luvattiin kuu ja tähdet taivalta säästyneillä EU-jäsenmaksuilla, vaan kuinka onkaan käymässä. Yritykset pakenevat mantereen puolelle kannattavan toiminnan vuoksi jne. Meillä vikana on se, että poliitikot eivät osaa eivätkä kykene ajattelemaan Suomen kannalta asioita, vaan ovat helppoheikkilobbareitten vietävissä joka asiassa. Siihen pitää saada muutos, mutta siihen tarvitaan viisaita poliitikkoja. Niitä vain ei tunnu olevan kuin saduissa, joten äänestäminenkään ei tunnu auttavan. Se on totta, että Natolle pitää sanoa ei, koska se on todellisuudessa vain ja ainoastaan USA:n käsikassara sotimiseen ympäri maailmaa muka terrorismin vastaisina toimina. Eipä ole Natossa ollut todelliset asiat kunnolla tiedossa, kun jäsenmaat ovat USA:n houkuttelemana lähteneet sotimaan milloin mihinkin. Meillä nyt ei ole varaa haikailla eroa EU:sta, koska yksin emme pärjää, mutta Natosta voimme pysyä poissa ettei tarvitse myöhemmin katua siihen liittymistä.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Äimänkäk
Venäjän tasavallat vapautettava itsenäisiksi
Suurin uhka Suomen turvallisuudelle ja talouden kehittymiselle on ollut imperialistinen Venäjän federaatio, mikä koostuu alistetuista kansoista ja valtioista. Tärkeänä ulkopoliittisena tehtävänä onkin auttaa noita alistettuja kansoja ja tasavaltoja itsenäistymään Venäjän federaatiosta ja imperiumista. Eläköön vapaa Suomi, vapaa Karjala ja vapaa Komin tasavalta!
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Eläkeläinen
Vast: Venäjän tasavallat vapautettava itsenäisiksi
Suomi yritti 1918 -1921 heimosotaretkillään ja jatkosodassa 1941 - 1944 irrottaa alueita Vienasta ja Aunuksesta, eivät innostuneet suomalaisista. Niinpä sieltä tultiin verissäpäin takaisin. Siinä sivussa n.80 000 suomalaista menetti henkensä, meni Karjalan kannas ml. Viipuri ja päälle maksettiin raskaat sotakorvaukset. Realismia kirjoituksiin.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
AS
Hatuista, myssyistä ja stetsoneista vedettyä
Hei Jere Sumell. Kirjoituksesi on

minusta hämmentävä. Otat esille vuoden 1994 neuvoa-antavan EU-kansanäänestykseen jossa uskot vastaäänten voittaneen. Noin 57% äänestäneistä kannatti jäsenyyttä. Äänestyksen säännöt olivat varsin yksinkertaiset. Äänestäneille ja äänestämättä jättäneille oli näin hyvät perusteet päätöksilleen. Eduskunnassa jäsenyys hyväksyttiin 152 - 45, noudattaen saatua neuvoa. Kirjoituksestasi saan myös käsityksen, että et kannata perinteistä vallan kolmijakoa. Voin olla ennakkoluuloinen mutta kummitteleeko taustalla Vasemmistoliiton "kansandemokraattinen" perintö?

En tiedä kutsuisinko Sipilän johtamistyyliä "yritysmäiseksi": yrityksille vakaa valtiollinen toimintaympäristö on todistetusti arvokas, hallitus on ollut aika kaoottinen. Mm. kansaneläkeindeksien jäädytys ja aktiivimalli ovatkin mielestäni enemmän osoittelevia kuin laskelmoituja tekoja. Myös valtionyhtiöiden siirto eduskunnan budjettikontrollin alta pääministerin ohjauksessa olevaan Vake Oy:hyn on huolestuttavaa. Toteutuessaan sote-uudistus taas hyödyttäisi hetkellisesti yksityistä sektoria, systeemisten riskien kasvaessa.

Puutteellinen perusturva, (hallitus)vallan kontrolloimattomuus ja liike-elämän epätyypilliset suhteet politiikkaan (libertarismi, oligarkismi) ovat kuitenkin paljon tyypillisempiä NATO:on ja EU:hun kuulumattomille maille. Itse kannatankin Suomen jäsenyyttä molemmissa enkä voi esityksesi ja tähän asti nähdyn perusteella yhäkään ymmärtää miksi demokratiaa ja ihmisoikeuksia kunnioittavien maiden pitäisi toimia toisista erillään. Putinin ja hänen viiteryhmänsä "hyvän tahdon" varaan jättäytyminen ei ole tässä aito vaihtoehto.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Joo
S:n tunarit johtavat maata.
Mita Kekkonen sanoisi, jos olisi viela elossa?
Ei ole epailystakaan - s...... tunarit johtavat maatamme!
Mutta nama tunarit eivat itsekaan tajua olevansa tunareita - eika kansakaan, silla nailla on lipeva kaytos ja liituraitapuvut paalla.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Saa arvata
Totta vaiko tarua tämäkin kommentti?
Hakukoneesta:
"Siirry hakuun
Suomen EU-kansanäänestys
Tulisiko Suomen liittyä Euroopan unionin jäseneksi neuvotellun sopimuksen (liittymissopimuksen) mukaisesti?
Sijainti
Suomi ja Ahvenanmaa
Ajankohta
16. lokakuuta 1994
Suomen EU-kansanäänestys oli 16. lokakuuta 1994 Suomessa järjestetty neuvoa-antava kansanäänestys Suomen liittymisestä Euroopan unioniin. Enemmistö (56,9 %) äänestykseen osallistuneista kannatti liittymistä ja eduskunta noudatti tulosta. Suomen EU-jäsenyys astui voimaan 1. tammikuuta 1995.[1] "
Olisi hyväksi nykyisen 34-vuotiaan olla hyvin tietoisen maailmasta ja lopettaa lannoitteen levittäminen. Siitä jää aina kiinni.
Toinen pikku juttu: Palturointi laskee edustetun punavihreyden kokonaisuskottavuutta Suomessa. Se ei ole huono asia, ei ollenkaan, mutta suomalaisia lapsenmielisiä, epäitsenäisiä nuoria kohtaan se on väärin.
Mites on semmoisen IT-tradenomin elämä muuten järjestynyt? Jatkuvasti vihainen niille, jotka menestyvät ihan itse?
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Mani pulite
Vassarilla vanha kaiku askelten
Elikä Venäjä saa tehdä mitä haluaa kuten Ukrainassa, Suomi ei; ja sopii kysyä: mitä Venäjä tekisi, jos Suomi liittyisi Natoon kun se varmaan tietäisi että EU- ja muut läntiset maat osoittaisivat solidaarisuuttaan Suomelle; suurvallat eivät tee yksipuolisia ratkaisuja, ilman neuvottelematta keskenään diplomatian pelisäännöin.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Aapo
Ruutitynnyrin naapurina
Venäjän tulevaa kehitystä ei voi kuin arvailla. Jäädä yksin puolustuskyvyttömänä sitä odottamaan on liian iso riski. Natoon pitää liittyä heti eikä odotella Venäjän trollitehtailun yrityksiä hajottaa suomalaiset toisiaan vastaan.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Seppo K
Vast: Ruutitynnyrin naapurina
Hyvä "Aapo"näin on, mutta pidetään Nato-optio edelleen voimassa kuten kenraali Hägglund ehdotti. Venäjä tosiaan varoo pelottelemasta meitä liikaa, ettei optiota käytettäisi.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Faktaa pöydälle
Vast: Ruutitynnyrin naapurina
Suomi liittyi EU:hun, koska enemmistö kansasta niin halusi. Euroon sen sijaan mentiin Lipposen-Niinistön toimesta vaivihkaa, koska ei uskallettu antaa kansan päättää. Eurossa on omat hyvät ja huonot puolensa. EU ja USA olivat mukana heikentämässä Venäjän ja Ukrainan välisiä suhteita, mutta Ukraina ei ole suinkaan "syytön" ja sen saamat EU-tuet ovat menneet "korruption" rattaisiin. Krimin tilanne ei ole myöskään niin yksiselitteinen kuin Suomen media esittää. Yksinkertaiset totuudet kuitenkin uppoavat kansaan helpommin kuin moniselitteiset ja tulkintaa vaativat totuudet. Mutta jokainen älynsä ja kykyjensä mukaan. Medialta odottaisi parempaa tasoa myös Suomessa eikä aina hakea syitä Venäjän trolleista.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Aapon veli Tuomas
Vast: Ruutitynnyrin naapurina
Faktaa pöydälle" -jatkoksi:
Tarkastelin muutamalla mallinnuksella Suomen EU-äänestystä. Löytyi mielenkiintoinen tulos: Yhdysvaltojen presidentinvaalitavan mukaisella laskennalla Suomen jäsenyyttä kannatti 70 %a ja vastusti 30 %a äänestäneistä.
Yhtään mahdollisuutta ei löytynyt sille vastustuksen enemmistölle.
Mahtaa suomalaisia Meetoo-tyyppejä ja sitä Lapista Helsinkiin muuttanutta harmittaa. Joskus olisi hyväksi ajatella kaahottamisen ja vaahtoamisen sijaan. Sellainen tapa antaa paljon fiksumman käsityksen henkilöstä. Olkoonkin nainen.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Sic
Hyvä idea
Nyt kun Putin on nielaisemassa Valko-Venäjää niin Venäjä tarvitsee uuden Valko-Venäjän vanhan tilalle. Suomi siis tosiaan irti eurosta ja EU:sta ja uudeksi Valko-Venäjäksi!
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Saattaahan tuo nielaista, mutta myös röyhtäistä
Vast: Hyvä idea
Hyvä on idea.
100 vuoden kuluttua Venäjän aroilla kukaan ei muista Venäjän energiatuotantoa. Ei myöskään mitään muutakaan Venäjästä. Kaikki toimeliaisuus keskittyy päivittäisiin askareisiin - porojen ja muun nelijalkaisen karjan paimentamiseen, lintujen ansapyyntiin ja kulkuvälineitten, ahkio, reki, purilaat, vene, valmistamiseen.
Suomella on hyvä asema. Sillä on vesistöjä kulkuväyliksi ja ravinnonantajiksi ja maata kotitarveviljelyyn. Hevosella kynnettäväksi ja karjalla lannoitettavaksi.
Kannattaa jo nyt lukea Paasilinnan Maailman paras kylä ja alkaa hommailla asioitaan kirjan osoittamaan suuntaan - laaja-alaista kädentaidon oppimista ja tarvekalujen tietoa. Että ei sitten jää viimetippaan lasten ja lastenlasten opetus.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Credit
Bryssel, tuo poliitikkojätteiden loppusijoituspaikka
Minne me sitten sijoittaisimme nuo Arkadianmäen pitkäaikaistyöttömät, joita yliopisto kouluttaa elämänpituiseen loisimiseen kansan rahoilla?
Ikiopiskelijoiden alkoholisoitunut lauma ammatinvalinta tuskissaan valitsee suunnakseen jonkun tuottamattoman sekundääritieteen maisteritutkinnon ja tämän innostamana ilmaantuu ajatusmaailmalleen sopivan poliittisten nuorisojärjestön oven taakse. Vain taivas on pa*kanpuhujalle rajana ja se kirkkain kruunu on poliittisesti rakennettu himmeli nimeltä EU. Tuonne lihapatojen ääreen pääsee se jolla on joustavin selkäranka ja löysin moraali, sillä virkapaikkahan jaetaan epädemokraattisesti poliitikkojen sulle-mulle lotolla ja sinä maksat! Nykyhallinnon kirkkain esimerkki ylipäällikkö Juncker!
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Voittopuolisesti toisin päin
Vast: Bryssel, tuo poliitikkojätteiden loppusijoituspaikka
Eikös olekin merkillistä, että EU-virkamiehinä ja -naisina on niin vähän suomalaisten vasemmistopuolueitten edustajia? Jossain vaiheessa huomasin tilanteen ja nykyään se on semmoista ihan silmiinpistävää. Mistähän kiikastaa?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
jussuf
jihuu
samaa mieltä kallita suoja työpaikkoja näille poliitikoille jotka ei pärjää kiky työpaikoissa tästähän tulisi miljardi säästöt suomen kansalle

  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »