Lukijalta: Toimiva demokratia edellyttää poliittista kasvatusta koulussa

Viime päivinä on käyty keskustelua poliittisen kasvatuksen asemasta ja oikeutuksesta kouluissa. Opettajia on syytetty puoluepoliittisesta vaikuttamisesta ja vaadittu opetuksen neutraaliutta.

Kasvatus ei kuitenkaan koskaan ole neutraalia, ja opettajan työ on aina myös kasvatusta. Kasvatus on vaikuttamista, kasvavien ohjaamista toivottuun suuntaan.

Jos kasvattaja kuvittelee olevansa neutraali, hän vain sulkee silmänsä siltä, mihin suuntaan hänen toimintansa kasvavia ohjaa.

Koulu on tärkein yksittäinen yhteiskunnallisen kasvatuksen ympäristö, ja sellaisena sillä on väistämätön tehtävä demokraattisen yhteiskunnan toimintaedellytysten turvaajana.

Koulu kasvattaa paitsi opetussisällöillään myös toimintakulttuurillaan nuoria yhteiskunnan jäseniä yhteiselämään ja osallistumiseen yhteiskunnassa. Se voi edistää demokraattisen osallistumisen edellyttämiä valmiuksia ja luoda osallistumiseen rohkaisevaa ilmapiiriä – tai tukahduttaa näitä.

Kyse on poliittisesta mutta ei kuitenkaan puoluepoliittisesta kasvatuksesta.

Poliittisen kasvatuksen tavoite on tukea nuorten yhteiskunnan jäsenten kasvua aktiivisiksi, itse ajatteleviksi, ympäristöstään kiinnostuneiksi, sitä kriittisesti tarkasteleviksi ja yhteistoimintaan kykeneviksi kansalaisiksi. Suomen perustuslaki ja koululainsäädäntö turvaavat tämän.

Yhden totuuden maailmassa ei voi kasvaa aktiiviseksi ja kriittiseksi kansalaiseksi. Kuinka sellaiseksi voi kasvaa koulussa?

Mahdollisuus siihen tarjoutuu, kun tunnustetaan, että maailmassa on erilaisia intressejä, jännitteitä ja konflikteja. Kun annetaan lasten ja nuorten innostua maailman moninaisuudesta, heille herää halu tutkia jännitteisiä ilmiöitä.

Tutkimusmatkoilla he etsivät tietoa, rakentavat kuvaa maailmasta, pohtivat omaa vakaumustaan. He alkavat oivaltaa, että maailma on monimutkainen ja että yksinkertaiset vastaukset eivät riitä sen ymmärtämiseen, saati vuoropuheluun toisten ihmisten kanssa.

Poliittinen kasvatus sivistää ihmistä. Se antaa välineitä tarkastella muuttuvan maailman ilmiöitä. Se antaa välineitä pohtia kriittisesti omia kokemuksiaan, ajatteluaan ja ympäröiviä ideologioita.

Poliittinen kasvatus on lasten ja nuorten saattamista kohti täysi-ikäistä kansalaisuutta, mikä tarkoittaa kykyä tehdä hyvin perusteltuja valintoja sekä vastuunottoa valinnoista. Se tarkoittaa myös kykyä olla vuoropuhelussa eri tavalla ajattelevien ihmisten kanssa.

Demokratian turvaaminen ja sen uudistaminen sekä humaanin yhteiskunnan vahvistaminen edellyttävät hyvin toimivaa poliittista kasvatusta varhaiskasvatuksesta yliopistoihin asti. Haluamme rohkaista opettajia toteuttamaan tätä kasvatustehtäväänsä.

Elina Nivala

puheenjohtaja

Voitto Kuosmanen

varapuheenjohtaja

Suomen sosiaalipedagoginen seura ry

Kirjoita uusi viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

kasvatus
Politiikka ei kuulu kouluun. Tampereenkin tapauksessa opettajan olisi pitänyt kertoa oppilaille oikeaa tietoa. esim se että persut ovat oppisitiopuolue ja eivät voi juuri vaikuttaa siihen hukkuuko joku välimerellä vai ei.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Naiivi ajatus
"Kyse on poliittisesta mutta ei kuitenkaan puoluepoliittisesta kasvatuksesta"
- Olisi mielenkiintoista saada esimerkki poliittisesta kasvatuksesta, joka olisi ollut objektiivista ja poliittiseen aatesuuntaukseen sitoutumatonta. Yksi esimerkki riittää. En usko, että löytyy.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Naiivi ajatus
Yksi esimerkki: kerrotaan, miksi puolueet ovat olemassa ja miten naiivia on äänestää vain henkilöä hänen oletettujen ansioidensa takia.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Aidasta ja aidan seipäistä
Sanokaa jos olen väärässä, mutta minun mielestä suomalainen nuori näkee demokratian ympärillään ihan konkreettisesti. Länsimainen yhteiskunta on läpikotaisin demokraattinen.

Mutta se ei riitä. Sillä hetkellä kun sana mainitaan ja sitä ruvetaan pohtimaan, alkaa politisointi. Esiin noudee ensimmäiseksi vähemmistöt ja jakamaton ihmisoikeus. Demokratian opetus jatkuu populismina termeillä ”positiivinen syrjintä” ja ”kansalaistottelemattomuus”.

Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Neutraalius on välinpitämättömyyttä
"Ihmismieli ei ole astia joka pitää täyttää...vaan tuli joka pitää sytyttää."

Sitä sytytettyä tulta vallanpitäjät pelkäävät yli kaiken.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Neutraalius on välinpitämättömyyttä
Equalizer on käynyt prometeusleirillä :D
Siellä nuoria koulutetaan muka vapaa-ajattelijoiksi, samaan aikaan kun opetetaan kapinaan auktoriteetteja vastaan, ja opetetaan kuinka demokratia on vain enemmistövallan pönkittämistä. Todellinen jumalten tieto on tietenkin niillä jotka ovat kansalaistottelemattomia. :D ...Näinhän siellä lattialla istuen yhdessä opittiin, ja sitten taas halittiin.

Ei kuule, Equalizer, ensinäkään, meillä demokraattisissa yhteiskunnissa ei ole ”vallanpitäjiä” eikä vallan ottajia. Tuo on vallankumouksellista höpinää. Meillä on demokraattisesti valittuja lain säätäjiä, ja työhaastatteluin valittuja päteviä vallan käyttäjiä, joita vitanomaisiksi kutsutaan.

Itse asiassa, yhteiskunta kaipaa avointa kansalaiskeskustelua. Hallitus käyttää paljon varoja kansalaisten mielipiteiden mittaamiseen. Kansalaisryhmien poliittinen ilmentymä, eli puolueet käyvät kampanjointia, ja kaikki puolueet toivovat kansalaisten kehittävän yhteiskunnan toimivuutta niiden kautta. Kaikella tällä tarkoitan sitä, ettei sinun mielipidettä pelätä, ainakaan niin kauan kun olet valmis sen avoimesti julistamaan.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Neutraalius on välinpitämättömyyttä
"...meillä demokraattisissa yhteiskunnissa..."

Tuo oli varmaan huumoria...olihan...?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Neutraalius on välinpitämättömyyttä
Ei, Equalizer, ei demokraattinen yhteiskunta ollut huumoria. ”Vitanomaisiksi” oli kirjoitusvirhe. Tarkoitin tietenkin kirjoittaa viranomaisiksi, mutta kun nuo näppäimet ovat niin pieniä ja nämä duunarin sormet on niin isot, että.

Ihan pakko nyt kysyä, että tiedätkö sinä mitä demokratia on? Tai, haluaisitko kertoa minkälaista sen pitäisi olla? Voit kertoa ihan tästä parlamentaarisesta systeemistä, tai sen ulkoparlamentaarisesta ulottuvuudesta. Muuten en saa kiinni ajatuksestasi, mikä siinä on huumoria.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Poliittinenkasvatus on er asia kuin piilovaikuttaminen
Yhteiskunnallinen kasvatus on koulun tärkeä tehtävä. Viimeistään kuitenkin yläasteella opettaja voisi kertoa oppilaille omasta puoluekannastaan ja ideologiastaan. Ei mitään tunnin luentoa, vaan joko lyhyesti todeten tai sitten avaten keskustelun asian avulla. Samalla todeten, että opettajan tulee pyrkiä (puoluepoliittiseen) objektiivisuuteen opetuksessa, ja vielä senkin, että se on päämäärä ja ihanne, joka ei aina täysin toteudu inhimillisistä syistä. Tämä antaisi tärkeää tietoa ja ajattelun aihetta ainakin fiksuille oppilaille.

Itse muistan vielä korkeakoulusta, että ohjaajien puoluekanta oli opetuksessa tabu - jopa vaikka hän olisi ollut puolueen jäsen ja ehdokaskin. Kummallista hyssyttelyä.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Jaahas.
Koulu ja demokratia, anna mun kaikki kestää..

Yhteiskuntaoppi on jo
Peruskoulussa ja lukiossa oleva yhteiskuntaoppi on tuota kaivattua poliittista kasvatusta. Se antaa perustiedot. Lisäksi oppilailla on toistakymmentä oppiainetta, joiden opettajat ovat poliittisilta käsityksiltään hyvin heterogeeninen ryhmä kattaen poliittisen kartan laidasta laitaan. Vaikkei opettaja tuokaan esille poliittisia näkemyksiään, ne saattavat paistaa läpi. Opiilaat saavat siis laajan poliittisen kattauksen turvallisimmalla mahdollisella tavalla. Kouluun ei todellakaan tarvita mitään uutta oppiainetta, jos kirjoittajat sellaista sinne havittelevat.

Lukijoilta