Torilla poliitikoilta tivataan: ”Miksi eläkkeitä leikattiin taitetulla indeksillä?” Oikea vastaus on karu: Syntyvien lasten lukumäärä alitti väestön uusiutumistason vuonna 1969.

Eläkejärjestelmämme perustuu siihen, että työssä käyvät maksavat eläkkeellä olevien eläkkeet, väestörakenne on terve, jolloin maksajien ja edunsaajien suhde mahdollistaa eläkkeiden maksun ja että talous tuottaa riittävät varat uudelleen jaettavaksi.

Kun lasten lukumäärä ”taittui”, taittui myös eläkeindeksi maksajien puuttuessa.

Aikaisempien sukupolvien keräämää 200 miljardin euron eläkevarantoa syömällä voi järjestelmää pitää yllä hetkisen. Se ei kuitenkaan muuta kroonista rahoitusongelmaa. Kierrettä syventää väestön ikääntyminen.

Kun työssä käyvät kyselevät, miksi eläkeikää nostettiin ja tuskailevat, miksi kouluja lakkautetaan, on oikea vastaus edelleen sama.

Tuottavatko leikkaukset ja tason lasku ratkaisun julkisten palveluiden rahoitukseen? Eivät, sillä ne eivät korjaa perusongelmaa: liian alhaista nuorten määrää.

Leikkaukset ovat vääjäämätön osa hyvinvointivaltion purkautumista, kun kasvusta on siirrytty supistumisen kierteeseen.

Tuovatko maahantulijat ratkaisun huoltosuhteeseen? Eivät. Tulijoiden työllisyys on keskimäärin kantaväestöä alhaisempi, emmekä maan matalalla palkkatasolla saa huippuosaajia.

Virallisella optimismilla on arvonsa, mutta ei sillä saisi peitellä todellisia rakenteita. Kun lasten määrä kääntyi laskuun, olisi hätäkellojen pitänyt soida.

Mitä on tehtävissä?

Syntyvyys on 1,49 lasta per nainen, mutta suomalaiset haluaisivat keskimäärin 2,44 lasta. Sosiaali- ja yhteiskuntapolitiikan painopiste on siirrettävä lapsiperheisiin siten, että nuoret voivat toteuttaa omat lapsitoiveensa.

Lapset ovat mitä tuottavin taloudellinen investointi ja tulevaisuuden ennakkoehto. Kotona tehtävä lastenhoitotyö on tunnustettava arvokkaaksi työksi ja siitä on suotava täysi eläke-etuus. Näin eläkejärjestelmällekin olisi katetta, kouluille käyttöä ja Suomen nuorilla – jos vanhoillakin – valoisa tulevaisuus.

Kysykää poliitikoilta, tutkijoilta ja viranhaltijoilta, mitä juuri he aikovat tehdä. Olemme ratkaisevan kansallisen haasteen edessä.

Juhani Pekkola

FT (Hanken), sosiologian dosentti