Lukijalta: Adhd-aikuiset jäävät vaille kunnon hoitoa

Jari Laurikko
Adhd-diagnoosin aikuisena saaneiden on mahdollista saada muutamaksi kuukaudeksi neuropsykiatrista kuntoutusta, mutta tuo jakso ei riitä, toteaa kirjoittaja.
Adhd-diagnoosin aikuisena saaneiden on mahdollista saada muutamaksi kuukaudeksi neuropsykiatrista kuntoutusta, mutta tuo jakso ei riitä, toteaa kirjoittaja.

Minulla on sekä työni että perheeni kautta tuntumaa siitä, miten Turussa hoidetaan aikuisena adhd-diagnoosin saanutta ihmistä.

Usein taustalla on vuosien tai vuosikymmenien ajan jatkunutta väärään diagnoosiin pohjaavaa hoitoa, esimerkiksi masennuksen tai kaksisuuntaisen mielialahäiriön lääkitystä. Neurologinen diagnoosi onkin helpotus sekä potilaalle itselleen että läheisille: löytyi jokin syy siihen, että elämässä moni asia meni jatkuvasti pieleen, hermot eivät pidä ja jatkuva huonommuuden tunne vaivaa.

Jo se, että pääsee neuropsykiatriseen kartoitukseen ja saa diagnoosin on pitkän tien takana. Jonoa tutkimuksiin on vähintään puoli vuotta.

Kun kuukausien tai jopa vuoden odotuksen ja epäilysten jälkeen diagnoosi vihdoin varmistuu, edessä onkin syvä pudotus: Turussa ei ole tarjolla hoitoa tai kuntoutusta aikuisena adhd-diagnoosin saaneelle aikuiselle.

Terveydenhoidon puolella tilanne tunnistetaan: adhd-aikuisten on mahdollista saada muutamaksi kuukaudeksi neuropsykiatrista kuntoutusta, mutta tuo jakso ei riitä, ja sen tunnistavat parhaiten tuota työtä tekevät.

Neurologisen diagnoosin saaneet käännytetään lääkityksen ja diagnoosin sekä mahdollisen muutaman kuntoutuskuukauden jälkeen takaisin perusterveydenhuollon mielenterveysyksikköön, jolla ei eräänkään hoitajan toteaman mukaan ole mitään edellytyksiä hoitaa neurologisen puolen asiakkaita.

Mikäli kyseessä on adhd- tai autimismin kirjon diagnoosin saanut lapsi, tarjolla on onneksi tukea, kuntoutusta ja perheterapiaa. Mutta neurologisen diagnoosin saanut aikuinen ja hänen läheisensä ovat aivan yhtä hankalassa tai ehkä vielä hankalammassa tilanteessa kuin tuo lapsi ja hänen perheensä.

Aikuisen on opeteltava alusta lähtien niitä asioita, jotka hoitamattoman adhd:n takia on tullut opittua huonosti: suunnitelmallisuus, aikatauluista huolehtiminen, omista asioista huolehtiminen, rahan käyttö, ruokarytmi, tunteiden säätely… 

Monilla diagnoosin saaneilla on sekä puoliso että lapsia, joiden hyvinvointi paranisi merkittävästi, jos adhd-aikuiselle olisi tarjolla riittävää säännöllistä kuntoutusta ja tukea.

Nyt hoitamatta jäänyt neurologisesti oireileva aikuinen kuormittaa myös läheisiään, joiden mielenterveysongelmat lisääntyvät hoidon laiminlyönnin seurauksena. Pelkkä lääkeresepti ei riitä adhd:n hoidoksi, ainakaan ensimmäisten vuosien aikana.

Neurologisten oireiden hoito pitää saada riittävälle tasolle, jotta diagnoosin saaneet aikuiset ja heidän läheisensä eivät jatkuvasti päädy mielenterveyspalveluiden tai sosiaalipalveluiden asiakkaaksi.

Tässäkin asiassa lyhytnäköinen säästö lisää pitkän aikavälin kustannuksia merkittävästi.

Läheltä seurannut esimies ja omainen

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (5)

Vastaa
körssi
Miten nyt toi "sairaus" yhtääkkiä on kaikilla?
Miten yhtä äkkiä ADHD:stä on tullut kansan sairaus? Onkohan tässä nyt jostain kusetuksesta kyse? Kenties? Ensin nuoret, sitten lapset ja nyt aikuiset??! Ei joku nyt täsmää?
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Mikä haittaa?
Vast: Miten nyt toi "sairaus" yhtääkkiä on kaikilla?
Kyse on samasta ilmiöstä kuin aiemmin vaikkapa masennuksen, synnytysmasennuksen, pakko-oireisuuden ja ahdistushäiriön, luki-häiriön jne. kanssa. Kun ihmiskunnan tieto kasvaa tutkimusten avulla, opitaan ihmismieltä ymmärtämään paremmin ja vedetään rajaa siihen, mikä on normaalia, mikä poikkeavaa ja mikä sairasta. Samalla kehitetään keinoja lieventää ongelmia ja poistaa ne. Onko siinä jotain vikaa?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Ei sen kummempaa
Vast: Miten nyt toi "sairaus" yhtääkkiä on kaikilla?
"Ensin nuoret, sitten lapset ja nyt aikuiset??!"

ADHD on ihmisellä lapsesta hautaan, joten sitä on lapsilla, nuorilla ja aikuisilla.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
försti
Vast: Miten nyt toi "sairaus" yhtääkkiä on kaikilla?
Ihmeelisest o ihmiste lukutaito hukkunu johonki järvee. Tää körssi selväst koittaa kerto, et tää lääkebisnes o lähteny iha lapasest ihmisil. Et tyhmät usko iha kaike, mitä niil sanota. Mää luule et Körssi ossa puhua kyl ny koval kokedmukse äänel, et hän tiätä jostai ny jottai. Et tä oliski ny ihmisilt rahat poijes tyyline huijaus. Samal sit laitettais vähä valheellist tiatto, et tä ADHD oliski "sairaus" vaik mittä torellist faktaa ei ol pöytää lyörä. Et lääkeyhtiöt haluais omaa laarii vähä fyrkendaalii. Laiteta sit mukamas "faktatiato" pöytä, ja huamataa, et ihmise sit vaa ottaa nä tiarot torest ja tiarot olis kuiteski sit iha tuulest temmattui. Sit ku raha vaa virtta sissä ni, sit tajuta, et ihmiset ei tiärä et tälläst sairaut ei olkka ja sitä sit vaa uskotella kauheest ihmisil, et saatais fyrkendaalia laitokse sissä. No "ei sen kummepaa" o saanu kyl varma maisteri koulutukse, mut ei ny ymmärtäny viästi sisältöö? Tai sit hä on yks niist harvoist, joihi mikä vaa valheelline tiato uppoa?, Mä toivoisi, et ihmise kyseealastaisiva muutama asia, joit pidetää iha torellisena, kaikkee ei kannat uskoa.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
väärä hoito
Väärä paikka
"Neurologisen diagnoosin saaneet käännytetään lääkityksen ja diagnoosin sekä mahdollisen muutaman kuntoutuskuukauden jälkeen takaisin perusterveydenhuollon mielenterveysyksikköön, jolla ei eräänkään hoitajan toteaman mukaan ole mitään edellytyksiä hoitaa neurologisen puolen asiakkaita."

Ei tietenkään, kun ADHD ei ole mielenterveysongelma.

  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »