Lukijalta: Koko yhteisö kasvattaa

Kouluilla on jo nuorten mielenterveystyön tekijöitä perustasolla ja nimenomaan kouluissa: oppilashuolto. Ovatko resurssit näiden osalta oikealla tolalla maakunnassa?

Nuorisopsykiatrinen avohoito jalkautuu kouluihin ja oppilaitoksiin, sosiaali- ja terveyslautakunta on Turussa 13.6. kokouksessaan näin päättänyt. Koska samalla valmistelemme maakunnan tasolla hoitorakenteita, on hyvä ottaa huomioon jo olemassa olevia malleja.

Hyvä, että prosentuaaliseen sairastavuuden hoitotoimenpiteiden kasvuun vastataan tarjoamalla hoitoa nuorten elinympäristöissä. Uusi jalkautuminen pohjaa informaation perusteella muun muassa IPC-hoitomalliin, joka on tuoreessa vertailututkimuksessa todettu yhtä toimivaksi kuin tavanomainen koulupsykologin ja muun oppilashuollon antama keskusteluhoito.

Yhteisöllinen hyvinvointi syntyy fuusiosta, jossa samat ammattilaiset pystyvät niin yksilötason kuin ryhmätason terveyden edistämiseen ja interventioihin. Jossa tunnetaan lapset ja rakennetaan terveyttä. Koko yhteisö kasvattaa.

Koulumaailmassa kapea-alaisten yhdentyönsuorittajien sijaan tarvitaan joustavaa, taitavaa ja tuntevaa perusjoukkoa. Strategisesti: tervettä, oppivaa ja itseohjautuvaa perusjoukkoa, joka tekee sujuvasti yhteistyötä yli hallintorajojen.

Ehdotan, ettei maakunnassa laastaroida perustason interventiotarvetta nyt vain pop-in-sairaanhoitajilla, joilla on psykiatrian opintoja, vaan kehitämme oppilashuollon lainmukaiseen toteutukseen osallistuvien työntekijöiden kuten terveydenhoitajien interventio-osaamista ja saamme matalan kynnyksen hoidollisia ratkaisuja nuorten mielenterveysongelmiin myös muilta kuin psykologeilta. 

Tämä rytinällä tuleva lisäresurssi muistuttaa pulloveden kuljettamista kuiville alueille. Turisteille se on oivallinen lisävaruste, mutta paikallisväestölle se ei ole kestävä ratkaisu. Oleellista on opettaa ja rakentaa yhdessä kaivoja.

Tämän me opimme jo alakoulun ympäristöopin tunneilla tai vastaavasti seurakunnan aamunavauksissa. Tässä vertauksessa koulun aikuiset, perusoppilashuolto – kuraattorit, psykologit ja terveydenhoitajat – ovat niitä kaivonrakentajia.

Cecilia Forsman

johtava koulupsykologi

Naantali

Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Lukijoilta