Lukijalta: Coxan toiminta läpinäkyvää kaikilla alueilla

Haluamme vastata puheenvuoroon "Vääristynyt kilpailu lisää kustannuksia erikoissairaanhoidossa" (TS 22.5.).

Tekonivelsairaala Coxa Oy on ainoa puhtaasti tekonivelkirurgiaan erikoistunut sairaala Pohjoismaissa. Tampereella toimiva Coxa tarjoaa palvelujaan koko Suomessa sekä myös ulkomaalaisille potilaille.

Hoitokonsepti on herättänyt kiinnostusta kansainvälisesti ja sitä on myös myyty ulkomaille. Coxan pääomistajat ovat Pirkanmaan sairaanhoitopiiri ja Tampereen kaupunki, jonka lisäksi omistajina on muun muassa neljä muuta sairaanhoitopiiriä.

Potilailla on ollut vuonna 2014 voimaan tulleen valinnanvapauslain mukaan oikeus valita, missä heitä hoidetaan. Potilaiden hoitopaikan valintaan vaikuttavia tekijöitä ovat muun muassa sairaalan maine, lääketieteellinen laatu ja potilaskokemus. Samalla periaatteella toimii työvoiman liikkuvuus, myös terveydenhuollon ammattilaiset voivat vapaasti liikkua työn perässä.

Vaikka tekonivelleikkauksen vaikuttavuus tiedetään hyväksi, on hoitoarvioon ja tekonivelleikkaukseen pääsy monen potilaan kokemana ollut hidasta ja hankalaa, huolimatta hoitotakuulaista.

Olemme vastanneet tähän haasteeseen ja kehittäneet uudenlaisen keskitetyn hoitokonseptin, missä hoitoon pääsy sekä hoidon laatu ja tulokset ovat olleet erinomaisia.

Myös me hoidamme potilaitamme oikea-aikaisesti vaikuttaviksi todetuilla hoitomenetelmillä. Varmistamme aina, että oikeita potilaita leikataan oikeaan aikaan, jotta turhilta leikkauksilta säästytään. Leikkausindikaatiot ovat samat kaikille potilaille ja perustuvat aina lääketieteelliseen harkintaan.

Mittaamme myös ainoana Suomessa sitä, missä tilanteissa potilas leikataan ja minkälaista vaikuttavuutta leikkauksella saadaan aikaan. Näin varmistamme sen, että ortopedeillä on jokaisessa tapauksessa, myös eri alueelta tulevien potilaiden kohdalla, samat kriteerit leikata.

Vuonna 2017 Coxaan lähetteen saaneista potilaista 70 prosenttia päätyi leikkaushoitoon. Mittareidemme avulla pystymme osoittamaan, että leikkaustemme vaikuttavuus ja turvallisuus on erittäin hyvä kaikissa ikäluokissa. Hoitotuloksemme ovat kärkitasoa myös kansainvälisessä mittapuussa.

Kannamme huolta myös verorahojen riittävyydestä. Coxan hintataso on julkinen ja erittäin kilpailukykyinen. Pelkästään tekonivelkirurgiaan keskittyvänä sairaalana meillä ei ole mahdollisuutta piilottaa tai subventoida kustannuksia muunlaisen toiminnan sisään.

Hoitoprosessimallissamme työn tuottavuus on huippuluokkaa. Tähän malliin kuuluu myös kannustava palkkaus. Kaikissa vertailevissa tutkimuksissa Coxan työn tuottavuus on ollut 20–30 prosenttia parempi kuin vastaavien julkisten sairaaloiden. Kasvanut tehokkuus on lisännyt terveyttä, kun suurempi määrä potilaita on saatu leikattua.

Aito kilpailu on julkisessa terveydenhuollossa vielä uusi asia. Coxa on osakeyhtiömuotoinen, julkisomisteinen toimija, minkä vuoksi toimintamme on läpinäkyvää kaikilla osa-alueilla.

Koska Coxa on sataprosenttisesti yhteiskunnan omistama, myös toiminnan synnyttämät voitot palautuvat yhteiskuntaan joko hinnan alennusten, osingonmaksun tai yritysveron muodossa.

Tarmo Martikainen

Toimitusjohtaja

Teemu Moilanen

Johtava ylilääkäri

Tekonivelsairaala Coxa

Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Lukijoilta