Lukijalta: Ruissalon lehmuskujanteella rankka kohtalo

Puut eivät elä ikuisesti, kuitenkin varsinkin puistopuille pitäisi antaa iso arvo. Tehdä oikeita päätöksiä.

Se mitä nyt tehtiin lehmuskujanteelle Ruissalon Kansanpuistossa oli hyvin rankkaa. Puut olivat varmasti lahoja, silti tuskin niistä oli aivan pakko tehdä torsoja.

Olisiko puut voitu keventää oksastoa karsimalla turvallisiksi?

Kansanpuiston lehmuskujanne on harvinaisuus, valtatakunnallisestikin arvokas. Samoin kuin Turun vanhat puistot kuten Vartiovuorenpuisto, joka on Pohjoismaiden vanhin mäki-/maisemapuisto. Se on toiminut esikuvana Tukholman mäkipuistoille.

Puistohistoriallisten arvojen myötä tulisi moneen kertaa harkita, ja vielä senkin jälkeen harkita asiantuntijoiden kesken ennen rajuja, lopullisia toimia arvokkaissa puistoissa.

Tietysti aina vedotaan turvallisuuteen. Sen taakse on helppoa vetäytyä.

Tulisi kuitenkin muistaa, että Turun puistojen noin 200-vuotisessa historiassa kukaan ei ole ikinä loukkaantunut puistopuiden vuoksi.

Turun puistossa on usein tehty puidenkaatoja, jotka on jälkikäteen havaittu turhiksi. Esimerkiksi siitä ei ole kovin pitkä aika, kun Lönnrotinpuistossa kaadettiin täysin terve puu siinä uskossa, että kyseessä on laho jalava. Puu oli kuitenkin Suomessa melko harvinainen ja terve Valkojalava (Ulmus americana).

Brahenpuiston 1830-luvulla istutettu, puiston vanhaa osaa rajannut terve jalavakaari poistettiin "varmuudeksi", koska Tukholman jalavissa oli havaittu jalavanpakurikääpää.

Uskon, että lähiaikoina "puunkaatokiimassa" olevat aikovat puiden lahovikoihin tai vaarallisuuteen vedoten terottaa sahojaan Aurajokirannan lehmusten tyvessä.

Tulisi muistaa, että kyseessä on arvokas kansallismaisema ja että maiseman palauttaminen kestäisi uusilla istutuksilla vähintään 100 vuotta. Siksi toivon malttia.

Toki puut tulevat joskus elinkaarensa päähän, mutta ennen niiden kaatoa olisi syytä tehdä kaiki mahdollinen niiden säilyttämiseksi.

Juha Leino

Puutarhuri

FM, Suomen historia

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (4)

Vastaa
Vihreä luonnonsuojelija
Ei haluta säästää
Turun kaupungin ympäristöosaston mielestä varmaan on helpoin ja vähiten vaivaa vaativa ratkaisu on aina kaataa puu jos hiukankaan vaikuttaa olevan jostain kohtaa pikkuisen laho. Ei siinä mitään jos suuresta metsästä kaataa mutta kun nuo Turun puistot pakkaavat olemaan tosiaan olemaan monisatavuotisia saavutuksia kaupunkilaisten iloksi.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Viherfasismia
Vast: Ei haluta säästää
Se puu kasvaa uusia terveitä oksia ja jos puu poistetaan, siihen tilalle istutetaan uusi. Ei ole yhtään syytä säästää lahoja osia puissa. Ne voivat olla jopa vaarallisia.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Pasi
aina väärin sammutettu
Turvallisuudesta vastuussa olevat joutuvat elämään sen kanssa, että varautuminen ei koskaan tapahdu oikeaan aikaan, aina hätäillään aiheettomasti tai ollaan myöhässä. Kaiken aina etukäteen tienneet jälkiviisaat ovat rasittavia, mutta kai heitäkin johonkin tarvitaan.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
VehreäKeidas
Asvalttia ja betonia - on se kaunista?
Lisää uusia puita vanhojen joukkoon. Näin puistossa, Aurajokirannassa olisi aina vehreää.
Ihan järkyttävän karmeaa on myös raivausjälki Linnankadun varrella, Kakolanrinteessä. Toivon todella, että tilalle istutetaan uusia puita (ei 20cm oksaa ja rumaa tullessa lentelevää hakekatetta).
Rinnehissin olisi saanut sinne muutenkin?

  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »