Lukijalta: Miksi sähköbussit on unohdettu?

Turku ja Tampere aloittivat muutama vuosi sitten laajan selvitystyön raitiotien rakentamiseksi kumpaankin kaupunkiin. Kuten tiedämme suunnitelmat ovat edenneet jo käytännön toimiin Tampereella. Siellä on myös päästy sopimukseen valtion 30 prosentin rahoitusosuudesta.

Turun osalta päätöksiä ei ole minkään vaihtoehdon osalta vielä tehty. Turun kaupunginhallitus siirsi viime kokouksessaan (5.3.) asian päättämisen ensi syksyyn. Tuolloin esillä ovat vaihtoehtoina ns. superbussien hankinta tai raitiotien rakentaminen.

Mihin on unohtunut kolmas vaihtoehto? Sähköbussit.

Turussahan otettiin ympäristöystävälliset sähköbussit käyttöön vuoden 2016 syksyllä. Tällä hetkellä kuusi tällaista bussia liikennöi sataman ja lentoaseman välisellä osuudella. Ne ovat osoittautuneet erinomaisen luotettaviksi ja tuoneet Turulle myönteistä imagoa.

Turun joukkoliikenteen tulevaisuuden ratkaisuna sähköbussit ovatkin paras ratkaisu. Ne ovat kumipyörillä liikkuessaan joustavia ja tarjoavat reitin suhteen muuntautumiskykyisen vaihtoehdon. Ne ovat kustannuksiltaan ylivertaisia. Yhden raitiovaunun hinnalla saa peräti 6–7 sähköbussia.

Mikäli jostain syystä kaupunginhallituksemme ei halua ottaa sähköbussien ostamista kolmanneksi vaihtoehdoksi, olen sitä mieltä, että päätyminen superbussien hankintaan on selkeästi parempi ratkaisu kuin raiteisiin sidotut raitiovaunut.

Raitiotien rakentaminen ja käyttöönotto ovat monin verroin kalliimpaa kuin nivelbussien hankinta. Mikäli raitiotien rakentamiseen syksyllä päädyttäisiin, olisi päätös tehtävä ilman tietoa sen saamasta valtion tuesta. Tieto mahdollisesta tuesta ja sen suuruudesta voidaan liikenneministeriön liikenneneuvos Risto Murron mukaan saada vasta seuraavien eduskuntavaalien jälkeen.

Merkittävä, useiden satojen miljoonien arvoinen investointipäätös raitiotien rakentamisesta tehtäisiin siis ilman, että tiedettäisiin, mitä se tulisi maksamaan turkulaisille veronmaksajille!

Mikäli superbussien ja raitiotien rakentaminen ovat ainoat vaihtoehdot, niin superbussit ovat raitiotiehen verrattuna huomattavasti joustavampi ja kustannuksiltaan monin verroin edullisempi vaihtoehto. Niitä voitaisiin hankkia pienempi määrä, lähinnä aamu- ja iltapäiväruuhkien tarpeisiin. Ja hinta olisi päätöstä tehtäessä selvillä, sillä valtion tukea ei saa kaluston hankintaan, oli sitten kyse busseista tai raitiovaunuista.

Voi todeta, että investointipäätöksissä on luonnollisesti muistettava kaupungin taloudellinen tilanne. Turun kokonaisvelka on tällä hetkellä 750 miljoonaa euroa. Samaan aikaan meidän on peruskorjattava päiväkoteja, kouluja ja vanhainkoteja. Konserttitaloa odottaa kymmenien miljoonien peruskorjaus. Kotikaupunkimme on varauduttava myös uudisrakennustuotantoon.

Kun kaikkeen eivät rahat riitä, niin paras ratkaisu joukkoliikennettä hoitamaan olisivat huipputeknologiaa edustavat, energiatehokkaat sekä ympäristöystävälliset sähköbussit.

Jarmo Rosenlöf

sosiaalineuvos

Turun kaupunginvaltuutettu (sd)

Kirjoita uusi viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Sähköbussit eivät vielä valmiita
Sähköbussit eivät kylläkään ole vielä osittautuneet luotettaviksi. Turun Kaupunkiliike Oy:n toimitusjohtajan mukaan sähköbusseja ei aiota hankkia lisää ennen kuin sähköbussit ovat riittävän luotettavia.

Ykköslinjalla käytettävät bussit olisivat kaiken lisäksi liian pieniä Turun käytetyimmille linjoille.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Sähköbusseja käytössä 60 %
Sähköbussien käyttöaste on 60 % niiden jatkuvien vikojen takia. Ne ovat niin epäluotettavia, että niiden hankinta on keskeytetty.

Lisäksi sähköbussit ovat kapasiteetiltaan pienempiä kuin polttomoottoribussit.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Ei tyhjän pantiksi
Superbussi on superbussi siksi, että sillä on omat kaistat ja pysäkit reittien varsilla. Ylläolevan ehdotuksen mukaan näillä reiteillä olisi sitten liikennettä vain ruuhka-aikoina, joten muun ajan kaistat olisivat tyhjinä ja bussit makaisivat varikolla. Tässä ei ole kovin paljon järkeä.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Nukkua vaiko perehtyä. Siinä vasta pulma
Yleensä kun päätetään asioista, otetaan huomioon eri toteuttamis vaihtoehtoja. Joskus enemmän, joskus vähemmän. Kun päätöksissä edetään, tippuu ne huonoimmat pois pelistä. Kolmesta vaihtoehdosta tämä oli huonoin, koska se ei vastaa mihinkään asetettuihin tavoitteisiin, ainakaan läheskään yhtä hyvin, kuin nämä muut vaihtoehdot. Tarkoitus on kehittää joukkoliikennettä, sen houkuttelevuutta, kaupungin rakennetta jne. Sinun pitäisi nämä asiat tosiaan jo tietää.

Miten sähkökäyttöinen bussi eroaa tavallisesta? Houkutteleeko se käyttäjiä enemmän, kuin tavallinen bussi? Tuskin ketään menee bussin taakse nuuhkimaan, onko se sähkökäyttöinen ja päätä sitten hypätä sen kyytiin. Entä kasvukäytävät? Asukastavoitteet? Kapasiteetti? Itäharjun tarpeet, kun Varissuon linjat ovat jo tukossa?

Bussien ja ratikoiden ero on se, että bussi seuraa asutusta ja asutus seuraa ratikoita. Jälkimmäinen näistä on yksi tavoitteista. Ei ole mitään järkeä tiivistää kaupunginrakennetta linjan varrella ja sitten siirtää linjaa. Raiteet ovat kaupungin selkäranka ja ilman sitä kaupungilla ei ole muotoa, mitä voisi tehostaa. Kuten varmaan jo tiesit, niin Turun kasvumalliksi valittiin kasvukäytävät, eikä hajautettu kasvu. Ei voi ehdottaa mitään, mikä ei vastaa omiin asetettuohin tavoitteisiin. Laihdutuskuurillakaan et varmaan valitse kaloripommia, jos kerta haluat laihtua. On kummaa, miten olet vuodesta toiseen istunut edustamassa kaupunkilaisia, kun et tiedä päätettävistä asioista edes tämänkään verran. Nukutko? Tarvitseeko kaupunginhallitukselle ostaa eduskunnan malliin veronmaksajien rahoilla torkkupeittoja? Toinen vaihtoehto nukkumiselle on tosiaan se asioihin perehtyminen kaupunkilaisten puolesta.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Nukkua vaiko perehtyä. Siinä vasta pulma
No huh, huh, onko hullumpaa ikinä kuultu. Tämä kirjailija ei ole varmaan ikinä kuullut kaavoituksesta ja sen roolista yhteiskunnassa, vain hurmahenkinen raitiotieunelma ohjaa ajattelua.
Kautta aikain, kaavoitus on aina kulkenut edellä, eri hierarkiatasoisena ja demokraattisen päätöksenteon tiukassa ohjauksessa. Kaavoitus ottaa huomioon huomioon tarkentuessaan yhteiskunnan kaiken infran, liikenteen mukaan lukien.
Kaavoitus ei lähde, eikä pidäkään lähteä jonkun ratikka- tai superbussilinjan perään, ne ovat ns. peanuts-juttuja, liikennöimismenetelmät seuraavat kaavoitusta ja sen määräämiä linjanvetoja.
Asutusta kaavoitetaan sinne, minne ihmiset haluavat mennä asumaan. Samoin toimitaan teollisen toiminnan kaavoituksessa, siinä toki ohjaavat metodit poikkeavat asutunsen kaavoituksesta.
Näin on toimittu aina, teitä/junaraiteita on rakennettu aina taajamia yhdistämään. Jokisuistot ja merien rannat ovat toki aikanaan asutuksen sijoittelua ohjanneet, mutta silloin ei ollut käytössä nykyajan kulkupelejä.
En ota kantaa itse perusasiaan koska olen, niin kuin valtaosa turkulaisista on ja tulee olemaan jatkossakin, omalla autolla kulkeva ja julkisen liikenteen osalta minulla on vain oheismaksajan rooli.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Tyypillistä löyhää puhetta
Maksoi mitä maksoi, tämä on ostettava. Kuinkahan paljon rahaa on näiden tällaisten hyväntahtoisten, mutta kalliiksi tulevien ehdotusten takia menetetty? Kun ennen vanhaan linja-autoliikenne hoitui pääosin yksityisten vastuulla eikä kaupunkien juuri tarvinnut kuin määrätä sen ehdot, niin nyt kun kaikki muu kilpailutetaan, niin kaupunkien sisäinen liikenne ajetaan kaupungin ehdoilla, vaikkakin kilpailutettuna kalliilla kalustolla ja usein liikennöitsijälle heikosti kannattavilla ehdoilla.

Sähköbussit ovat toki halpoja, kun niitä verrataan pikaraitioteihin, mutta kun niitä verrataan Euro 6-diesel-busseihin, ero on merkittävä, sillä uudet diesel-bussit selvästi edullisempia. Diesel-bussi pärjää huolto- ja tankkausasemalla, mutta sähköbussi vaatii myös kalliita latausasemia ja ne myös maksavat selvästi enemmän kuin diesel-bussit. Mutta veronmaksajahan nekin maksaa eivät niinkään matkustajat. Tässä politiikanteon ja löyhien puheiden ydin. Taitaa näissä sähköautopuheissa kuulua myös poliitikkojemme innolla ajamien ydinvoimaloiden edut.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Tutustukaa raitioteihin
Raitiovaunujen vastustajien kannattaa tutustua moderneihin raitiovaunuihin ja -teihin. Lähin tutustumiskohde on vain parin tunnin junamatkan päässä.

Monissa eurooppalaisia kaupungeissa rakennetaan uusia raitioteitä, kun vanhat laukkautettiin vuosikymmeniä sitten. Autoilun luvatussa maassa Yhdysvalloissa kehitys samansuuntainen.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Tutustukaa raitioteihin
Jos moderniin haluaa tutustua, en suosittele kohteeksi Helsinkiä, vaikka sinne uusia Suomessa valmistettuja vaunuja on hankittunkin. parempia tutustumiskohteita ovat lähialueelta esimerkiksi Tukholma, Aarhus tai Bergen. Norrköping voi olla myös hyvä tutustumiskehde, vaikka onkin vanhempaa mallia, mutta ainakin kaupunki olisi Turkua pienempi ja ratikka kulkee joen yli.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Siksi
Sähköbussit on unohdettu muun muassa siksi, että niiden kapasiteetti tavallisiakin busseja pienempi ja luotettavuus 60 %.

Kirjoittajan kannattaisi seurata edes vähän kunnallispolitiikkaa.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Ei ole unohdettu
Turussa on tavoitteena on muutta bussilinjoja sähköllä ajettavaksi, mutta tavalliset sähköbussit eivät ole todellinen vaihtoehto nyt suunniteeilla olevalle ratikka/superbussireitille.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Ei ole unohdettu
Niin miksi tavallinen sähköbussi ei ole vaihtoehto? Tavalisella sähköbussilla olisi varmaan useampi valmistajakin mistä valita siinä vaiheessa kun ratikka/superbussin vaatima infra alkaisi valmistua.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Ei ole unohdettu
Koska sähköbussi on vain bussi. Missä on se kehitys alkuperäisestä diesel bussista? Linjoille, jonne ratikoita suunnitellaan, ei bussit riitä. Siihen ei akut tai mitkää vaikuta. Tavoitteena on kehittää joukkoliikennettä ja kaupunkia. Sähköbussilla on vain pieni vaikutus joukkoliikenteeseen ja kaupungin kehitykseen ei mitään. Siksi se ei ole vaihtoehto. Jos haluaa ehdottaa jotain, tulisi tietää, mitä tavoitellaan.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Valhetta
Jarmo kehuu sähköbusseja luotettaviksi vaikka ne ovat olleet erittäin vikaherkkiä. Tyypillistä poliitikon puhetta vailla totuuspohjaa. Miksi Jarmo valehtelet?
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Joukkoliikenne onjulkinen palvelu
Tässä keskustelussa on haikailtu aikoja, jolloin Turun paikallinen joukkoliikenne hoidettiin markki-naperusteisesti. Yhä edelleen on elossa outo ajattelu siitä, ettei joukkoliikennettä tulisi toteuttaa nykyisellä tavalla, koska kaikki eivät halua kulkea joukkoliikenne-välineillä. Heidän mielestään on oikein vaatia leveämpiä katuja ja suurempia pysäköintialueita yksityisautoja varten vaikka kaikilla ei olisikaan halua tai mahdollisuutta käyttää tällaista liikkumismuotoa. Asiaa on perusteltu muun muassa sillä, että palvelua tarjoavia yrityksiä on olemassa ja sen mukaan ei olisi tarpeellista toteuttaa juttua julkisin varoin. Ehkäpä ei, mutta tällä tavalla voidaan turvat kaikille kohtuullisen hintainen mahdollisuus liikkua melko laajalla alueella Turun seudulla ja samalla on turvattu mahdollisuus käyttää joukkoliikennettä myös hiljaisempina matkustusaikoina. Liikennöitsijän kannalta merkittävää on ostettu suorite, eivät matkustajamäärät ja se näkyy myös palvelun hintarakenteessa. Jos tämä ei olekaan ilmainen tapa hoitaa asiaa, on se kuitenkin kohtalaisen hyvä vastine sille rahalle, joka tähän käytetään. Aina on muistettava, ettei mitään voida saada ilmaiseksi, vaan aina se jollain tavalla jotain maksaa. Ei myöskään yritysvetoista joukkoliikennettä, koska sen on tahkottava isännille rahaa toiminnan ylläpitämiskesi ja yksityiseen mersuun yms. Onko paljon halukkaita kauppamiehiä, jotka myisivät V-S sairaanhoitopiirin Mehiläiselle, joka sitten markkinahinnoilla hoitelisi maksukykyiset. Tämä olisi samaa kuin joukkoliikennepalvelun palaaminen entiseen. Ja minäkään en halua joutua sairaalaan.

Lukijoilta