Lukijalta: Suomeen ei sovi yhden lapsen politiikka

Paljon puhuttu perhevapaauudistus on tarpeellinen. Uudistusta laajalti kannetaan. Keskusta oli ensimmäinen, joka esitti oman mallinsa.

Nyt uudistus otti tarvitsemansa aikalisän. Sitä ei voi tehdä vain työelämän ehdoilla ja perheiltä leikkaamalla. Perhevapaauudistuksen pitää aidosti parantaa perheiden tilannetta ja valinnanvapautta, lapsen kasvua ja perheen yhdessäoloa tukien.

Syntyvyys on Suomessa laskenut jo kuusi vuotta peräkkäin ja vuoteen 1990 verrattuna vuodessa syntyy yli 12 000 lasta vähemmän. Tästä pitää olla huolissaan.

Esillä ollut esitys perhevapaista oli oikeastaan yhden lapsen politiikkaa, sillä tuet olisivat nousseet jonkin verran vain ensimmäisen lapsen osalta. Mutta jo kahden lapsen perheissä – tulotasosta riippumatta – tuet olisivat laskeneet.

Erityisen kova perhetukien lasku olisi ollut pienituloisilla (perheen tulot 3 000 euroa kuukaudessa) kahden tai useamman pienen lapsen perheellä, Kelan laskelmien mukaan jopa yli 5 000 euroa kolmen vuoden aikana.

Lapsimyönteisyyden kannalta erityisen tärkeää on perheen turvallisuus ja toimeentulo lapsen ensimmäisinä vuosina. Kun lapsimyönteisyyttä ja perheiden elämäntilanteita ajatellaan, tärkeintä on pärjääminen niinä ruuhkavuosina, jolloin lapsi tai lapsia syntyy.

Tässä pärjäämiseen kuuluu taloudellisen selviytymisen lisäksi perheiden tarvitsema muukin tuki lähiyhteisöltä ja myös kasvatuksen ja sosiaalityön ammattilaisilta.

Kaavailtu uudistus ei olisi toiminut hyvin lapsen ja perheen näkökulmasta.

Perheillä pitää olla mahdollisuus valita myös lastensa hoitotapa varallisuudesta riippumatta.

Tasa-arvoa on tärkeää edistää työmarkkinoilla. Vanhemmuuden kustannuksia on tasattava enemmän työnantajien kesken.

Tiukasta taloudellisesta asemasta huolimatta pääministeri Sipilän hallitus toteutti 2500 euron kertakorvauksen äidin työnantajalle.

Meillä onkin laadukas varhaiskasvatus, joka on avoin kaikille, jotka sitä tarvitsevat työn tai kasvatuksellisten syiden takia. Nyt varhaiskasvatus on pienituloisille suhteellisen edullinen, kun maksuja on merkittävästi alennettu tällä hallituskaudella.

Olavi Ala-Nissilä

Senior Advisor,
kansanedustaja

Kirjoita uusi viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Yksi lapsi
Minun kokemukseni on, että erittäin hyvin sopii yhden lapsen politiikka Suomeen, ja nykyaikana erityisesti kun on lamaa ja väestön kasvuun jossain kohtaa pakko muutenkin puuttua, ennemmin tai myöhemmin. Olen köyhän perheen tyttö maalta ja sanon vaan, että jos olisi ollut sisar tai pari, olisi jäänyt haaveet mm ratsastus harrastuksesta yn. Ja olihan naraa lemmikkien hankintaan jotka lapsena tärkeitä. Ja hyviä ystäviä sain myös ja koulussa menestyin.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Yksi lapsi
Olihan meitäkin veljeksiä ja olimme köyhä perhe, kaikesta oli puutetta. Aina ei ollut edes kenkiä jalkaan talvella, mutta kaikesta selvittiin ja paljosta olisin jäänyt paitsi, jos näitä veljiä ei olisi ollut. Mutta jokaisella on omat näkemyksesnä ja kokemuksensa.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Miten menikään?
"Meillä onkin laadukas varhaiskasvatus, joka on avoin kaikille, jotka sitä tarvitsevat työn tai kasvatuksellisten syiden takia. Nyt varhaiskasvatus on pienituloisille suhteellisen edullinen, kun maksuja on merkittävästi alennettu tällä hallituskaudella."

Hetkinen... Tällä hallituskaudella on historiallisesti poistettu subjektiivinen oikeus varhaiskasvatukseen. Lisäksi hoitomaksuja on korotettu. Tämähän on ollut varsinkin Kokoomuksen toimintatapa, mikä uppoaa hölmöläisiin kuin Vartiainen torkkupeittoon. Ensin korotetaan reippaasti, sitten heti perään lasketaan hieman ja juhlitaan tätä voittona.

Lukijoilta