Mitä kansalaissota opetti?

Vastausta etsittäessä on syytä muistaa, miten äärioikeisto kohteli työläisiä ja torppareita. Voidaan sanoa, että äärioikeiston itsekkyys loi toista laitaa edustavan ääriliikkeen. Kansa jakautui punaisiin ja valkoisiin.

Kahtia jakautumisesta huolimatta valtaenemmistö oli maltillisia, yhteistä hyvää haluavia vastuullisia ihmisiä. Siitä huolimatta valta kummassakin leirissä luisui ääriaineksille. Syntyi verinen sisällissota.

Historia osoittaa, että kumpikin osapuoli syyllistyi tekoihin, joita ei voi hyväksyä. Onneksemme sisällissodan jälkeen maltilliset voimat vahvistuivat ja ääriliikkeiden valta mureni.

Voidaan sanoa, että sisällissota vapautti kansan ääriliikkeiden vallasta ja opetti ottamaan vastuun tulevaisuudesta. Oppi meni silloin perille ja olemme saaneet elää hyvinvointiyhteiskunnassa.

Entä nyt, onko oppi unohtunut? Tapahtuuko taas kansan jakautuminen? Lisääntyykö vastakkainasettelu ja ääriliikkeiden valta?

Syytä huoleen on, jos opposition esittämät väitteet, että hallituksen esittämät uudistukset lisäävät eriarvoisuutta, ovat totta. Huolta lisää populismi, valeuutiset ja vihapuhe sekä yleinen muutosvastarinta. Kun tähän lisätään vielä yhden asian asiantuntijat ja saavutettuja etuja puolustavat etujärjestöjohtajat, niin synkältä näyttää.

Pitkään monessa mukana olleena uskallan kuitenkin todeta, että toimintakulttuuri ei ole oleellisesti muuttunut viimeisten vuosikymmenten aikana. Toki sosiaalinen media on tuonut uusia vivahteita, jotka voivat olla uhka yhteiselle hyvälle.

Onneksemme vastuussa olevien pyrkimys on aina ollut edistää yhteistä ja yleistä hyvää. Mitään oleellista muutosta ei myöskään ole tapahtunut etujärjestöjen ja opposition toimintakulttuurissa. Oppositio ja etujärjestöt ovat aina pönkittäneet omaa asemaansa vastustamalla uudistuksia. Näin ne ovat tehneet, vaikka uudistukset ovat olleet välttämättömiä yleisen hyvinvoinnin ja etujärjestöjen jäsenistön kannalta.

Tästä yksi esimerkki on kaikkien kannalta hyväksi osoittautunut pääomaverouudistus, jota Suomen yrittäjien johto vastusti.

Ahon hallituksen pääomaverouudistuksen oleellinen lähtökohta oli lisätä yritysten vakavaraisuutta ja saada niiltä tuloveroja. Tavoitteen toteutuminen edellytti kannustavia mutta myös pakottavia keinoja.

Veroasteen laskemisen lisäksi oli myös osinkotuloihin liittyviä etuja, jotka kannustivat maksamaan veroja. Vastapainoksi poistettiin kymmenen vuotta omistetun omaisuuden myyntivoiton verovapaus ja oikeus välttää veron maksua varaston arvosta tehtävällä poistolla.

Hallituspuolueen kansanedustajana näin silloin, että Suomen yrittäjien johto ei ymmärtänyt edes omiensa parasta saati yhteistä etua. Näin siksi, että he vastustivat kaikkien kannalta hyvää uudistusta vain siksi, että he pitivät kiinni saavutetuista eduista, joiden poistaminen oli osa hyvää kokonaisuutta.

Tämä esimerkki osoittaa, että myös uudistukset, joilla poistetaan saavutettuja etuja ja edellytetään vastuunkantoa, ovat välttämättömiä hyvinvointimme turvaamiseksi.

Monista syistä ja eri tahoilta tulevasta osatotuudesta huolimatta uskon, että olemme oppineet tunnistamaan hyvinvointimme keskeiset tekijät. Jotka yrittäjänä kiteytän näkemykseen: Parasta yrittäjien edun hoitoa on edistää yhteistä ja yleistä hyvinvointia. Se lisää asiakkaiden ostovoimaa ja estää eriarvoisuutta.

Jarmo Laivoranta

Entinen kansanedustaja (kesk)

Kirjoita uusi viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Huijatut kurjat
On myös syytä muistaa, miten Venäjältä tuotu propaganda sai ihmiset uskomaan olevansa sorrettuja, joiden piti nousta taisteluun sortajia vastaan, kun toiveissa siinsi sosialismin ihmemaa...
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Huijatut kurjat
"Venäjältä tuotu propaganda sai ihmiset uskomaan olevansa sorrettuja" - uskotko ja väitätkö vakavissasi, että Suomessa ei tuolloin ollut yhtään sorrettua? Että tasa-arvo, oikeudenmukaiset työehdot ja palkat, yhdenvertainen koulutus jne. toteutuivat?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Huijatut kurjat
Jos punaiset olisivat voittaneet, niin Suomesta olisi tullut sosialistinen valtio ja naapurin sotavoimat olisivat taanneet "tasa-arvon" eli tavallisella kansalla ei olisi ollut mitään.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Huijatut kurjat
"Vapaus"esittää pelotteen joka jo silloin antoi synninpäästön valkoisille "massapuhdistukseen".

Punaisissa oli mukana suomen täydellistä itsenäisyyttä ja demokratiaan kannattavia voimia! Tämän tosiasian on menneet vuosikymmenet osoittaneet! Turha väittää muuta.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Huijatut kurjat
"Isoisä oli huutolaislapsi": No niin oli minunkin, entä sitten? Teki työtä ja nosti itsensä ihan mukavaan elämään. Eivät ihmiset ole tasa-arvoisia nykyajankaan Suomessa, toiset ovat köyhiä, työttömiä, tai sairaita (tai kaikkia näitä) ja heillä on kaikin puolin huonommat mahdollisuudet kuin muilla. Tämä ei oikeuta väkivaltaa. Venäjältä tuodulla propagandalla ja vihapuheilla vaikutettiin ihmisten asenteisiin ja käyttäytymiseen ja luotiin asetelma "sorretut" vastaan "sortajat", joita vastaan käskettiin nousta.
Yhteiskunnan ongelmia ei hoideta tuolla tavalla.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Aho hallitus
Ainakaan Ahon hallitus ei oppinut kansalaissodasta yhtään mitään, vaan osaltaan aiheutti sellaista yhteiskunnallista eriarvoisuutta, joka johti nykyiseen vastakkaisasetteluun ajautuneeseen kansakuntaan. Myös eräät myöhemmät hallitukset viellä vahvistivat tätä ilmiötä ja lopulta se oikein purkautui näennäisnationalismina, perussuomalaisuutena ja sinisyytenä; äärioikeistolaisena populismina. Keskustapuolue on perinteisesti ollut taitava asioiden vääristelyssä ja tämäkin mielipidekirjoitus on yksi esimerkki siitä taidosta.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Aho hallitus
Näin itsekin tunistin artikkelin tekstin!
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Pieni epätasa-arvo pitää sietää
Tasa-arvoon pitää pyrkiä, muttei keinolla millä hyvänsä. Vasemmiston tasa-arvo lienee kaikkein tasaisinta, eli kellään ei ole mitään, paitsi pienellä eliitillä. Nykyinen Suomen epätasa-arvo on kuitenkin parempi. Maissa jossa vallitsee vasemmistolainen malli ihmiset ovat kateellisia muille maille, jotka menevät kaikessa kehityksessä ohi, myös tasa-arvossa.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Pieni epätasa-arvo pitää sietää
Tasa-arvo on yksi kulmakivi ja oikeudenmukaisuus toinen. "Aapo" voisi olla reilumpi kun arvotelee vasemmiston ideologiaa tai ainakin tasapuolinen? Eiköhän oikeistolaisessakin tasa-arvossa jonkinlainen eliitti ole.
Suomen Vasemmistoliitto ei kannata kolhoosi-kommunismia se pitää huomata!
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
nyt tiedetään, mutta mahdetaanko osata
Kansalaissotaan jouduttiin, kun itsenäistymispäätöksen yhteydessä ei huolehdittu yhteiskunnan turvallisuuselinten järjestämisestä. Ensimmäiset murhatyöt perustuivat paikallisiin henkilökiistoihin ja tekijöinä olivat pääasiassa punaiset, jotka olivat järjestäytyneempiä ja vahvemmin varusteltuja. Tässä vaiheessa luotiin silmittömän vihan ja kostohengen ilmapiiri, joka sitten sotimisvaiheen käännyttyä valkoisten voitoksi johti mielivaltaan ja käsittämättömiin julmuuksiin. Punaisten voitto ei todennäköisesti olisi johtanut yhtään vähäisempiä uhreja aiheuttaneisiin tapahtumiin, kuten myöhemmät uutiset maailmalta ovat uudelleen ja uudelleen osoittaneet, mitään ei opittu silloin eikä ole opittu myöhemminkään. Suomen osalta tärkeintä on muistaa, että itsenäisyys oli nimenomaan valkoisten tavoitteena.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Sisällissota
Sisällissota. Ei kansalaissota.