Turvallisuuspolitiikan umpikuja

99,5 prosenttia kansalaisista ei tiedä Natosta muuta kuin voimakkaan tunnelatauksen sisältävän nelikirjaimisen lyhenteen ja monille tietämys nykyisestä sodankäynnistäkin perustuu lähinnä Väinö Linnan Tuntemattomaan.

Noin 80 prosenttia miehistä yrittää ymmärtää asioita jo aikoja sitten suoritetun varusmiespalveluksen kokemuksien perusteella – palveluksen, jossa kaikki tapahtui vain oman komppanian ja korkeintaan pataljoonan sisällä ja silloinkin vain oman koulutuksen mukaisessa tehtävässä.

On vaikeaa ymmärtää, mikä on tämän lähinnä tunteeseen ja uskomuksiin perustuvan kansalaismielipiteen lisäarvo, kun päätämme Nato-jäsenyydestä ja kansan kohtalosta.

Tiivistyvällä EU-jäsenyydellä sekä Yhdysvaltojen, Britannian ja Ruotsin kahdenkeskisillä aiesopimuksilla sekä harjoituksilla on toki merkitystä esimerkiksi toimintojen yhteensopivuudessa, materiaalihankinnoissa ja koulutuksessa sekä tietojen vaihdossa, mutta ei kannata olettaa, että mikään EU:n Lissabonin sopimuksen lojaliteettilauseke antaisi meille aseellisessa kriisissä mitään käytännön konkreettista suojaa.

On hämmästyttävää, että näitä aiesopimuksia hehkutetaan niin kovasti, ikään kuin ne olisivat edes joiltain pieneltä osin Naton korvike.

Päätä työnnetään pensaaseen erilaisten verukkeiden ja hokemien varjolla oikein urakalla ja keskustelu lopetetaan kaikkivoipaan taikasanaan "kansanäänestys".

Muiden länsimaisten demokratioiden valitsema yhteinen puolustusratkaisu ei meille itseriittoisille suomalaisille kelpaa. Pöytä on katettu, Suomi-pojan maha salassa murisee nälkäänsä, mutta ei vaan kelpaa lännen herkut.

Venäläiset ovat onnistuneet varsin hyvin jakamaan kansamme mielipiteen ja jumiuttamaan järkiperäisen keskustelun yrityksenkin omalla taitavalla informaatiovaikuttamisellaan sekä omien poliitikkojemme suosiollisella avulla. He ovat tyytyväisiä käymäämme ala-arvoiseen juupas-eipäs-tasoiseen keskusteluun ja juuri siksi meidän olisi syytä olla huolissamme tästä avuttomasta pattitilanteesta.

Naton jäsenenäkin meidän tulee pitää kaikkien puolustushaarojemme suorituskyky aina huipputerässä. Varsinkaan maavoimien osalta on turha odottaa merkittävää osaamista avuksi. Sen sijaan erityisen kalliiden suorituskykyjen, merivoimien ja erityisesti ilmavoimien satsaukset voisivat olla joiltain osin pienemmät, vaikka niiden tehokkuudesta ei tingittäisikään.

Jäsenhakemuksen valmistelu olisi kieltämättä haasteellista aikaa, eikä Venäjä jättäisi reagoimatta siihen, mutta jäämällä tälle harmaalle alueelle olemme ikuisesti turvallisuuspoliittisen spekuloinnin kohteena. Se ei voi olla Suomen etu, sillä Itämeren alueen sotilaallisessa kriisissä olemme kaikkien asiantuntijoiden mukaan sotilaallisena osapuolena, olipa rauhanaikainen diplomatiamme miten osaavaa tahansa ja olimmepa sitten Naton jäseniä tai emme.

Antti O. Pajala

Kirjoita uusi viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Northern Star
"Ei enää koskaan yksin!" A. Ehrnroth
Kirjoita vastaus viestiin

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Northern Star
Nyt me olemme tällä hetkellä oman päättämättömyytemme vuoksi täysin yksin ja vain jonkun maan hyväntahtoisuuden varassa, kuten talvisodankin alkaessa.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Northern Star
Voi kunpa tämän kaikki ymmärtäisivät ajoissa, mutta huonolta näyttää.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Northern Star
Pajala osui kyllä naulan kantaan tuossa informaatio vaikuttamisessa. Venäjä on kunnioittavinaan ulkopoliittista toimintaamme ja kansa uskoo siihen, kun poliitikotkin omaa osaamistaan suitsuttavat, kun ovat aivan kädettömiä mitään muutakaan tekemään.

Jännitteiden lisääminen ei ole itsetarkoitus, mutta Venäjälle tilanne on mitä parhain, kun ei tarvitse varautua siihen, että Suomenlahden pohjoispuolta ei kukaan muu kuin Suomi ole puolustamassa ja tarpeen vaatiessa Venäjä voi sen ottaa haluunsa ilman, että Nato estäisi sitä yhdessä Suomen kanssa. Käytännössä se tarkoittaisi pääkaupunkiseudun ja lentokenttien eliminoimista sekä käytännössä Suomen lamaannuttamista.

Lipposen sanoin voisi todeta, ettöä mitä pahaa Natossa on? Nato on muodostettu puolustusliitoksi, jonka päätöksiä kaikki jäsenmaat konsensuksella johtavat - ei USA, ei Rnska eikä Saksa sen enemmän kuin yksikään muukaan maa. Tämä nähtiin jo Perisanlahden kriisissä, jossa Nato ei suostunut operaatioon, koska Ranska ja muutama muu estivät sen veto-oikeudellaan.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Northern Star
"Ei enää koskaan yksin". Viisaita sanoja Ehrnrothilta, mutta ne kaikuvat näiden omasta mielestään niin viisaiden ihmisten tyhjiin korviin.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Northern Star
Juha S. puhui Ehrnrothin sanoin lyhyesti asiaa: ”Ei enää koskaan yksin”. Tällä menolla olemme ihan yhtä yksin kuin vuonna 1939. M.O.T.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Outoa tilastotietoa
Mihin tutkimukseen perustuu kirjoittajan maininta, että 99,5 % kansalaisista ei tiedä Natosta muuta kuin voimakkaan tunnelatauksen? Entä tuo toinen 80 % miehistä, jotka hänen mukaansa yrittävät ymmärtää Natoa varusmiespalveluskokemuksen perusteella?
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Outoa tilastotietoa
Olen Pajalan kanssa samaa mieltä ja vaikka ole itsekin todella kiinnostunut noiden neljän kirjaimen takana olevista asioista, niin mitä enemmän asiaan tutustun, sen vähemmän huomaan tietäväni. Englannin kielen taitoni on IELTS testin mukaan 9/10, joten luulisin osaavani lukea julkisia Naton dokumentteja huomattavasti keskiverto kansalaista paremmin.

Ne jotka luulevat tietävänsä mitä lyhenne NATO aivan oikeasti pitää sisällään, huomaavat varsin nopeasti, etteivät tiedä asiasta käytännössä mitään. Näin kävi minullekin, poliittisen historian maisteriksi valmistumiseni jälkeen, kun lähdin asioita syvemmin penkomaan. Huomasin, että alkutiedoissani luulo oli vahvin argumentti. Sama koskee taatusti suurinta osaa väestöstä juurikin, kuten kirjoittaja alussa sanoo. Onko se 95% tai 99,5%, on aivan yhdentekevää.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Outoa tilastotietoa
Tuskin tuosta tilastoa on, mutta pelkkä 99% veikkauskaan ei varmaan olisi ihan huono, jos se todellinen tietämys jollakin kiistattomalla tavalla tutkittaisiin.

Ei asevelvollisille ole tarkoitus opetaakaan turvallisuuspolitiikkaa, eikä siihen edes aika riittäisi, sillä oman tehtävän osaaminen on tärkeintä.

En minä osaa muuta ajatelle kuin, että me käymme eduskuntavaalit, jonka pääteemana tai yhtenä niistä on Natoon liittyminen ja sitten Eduskunta käyttää kansan ääntä ja päättää. Piste.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Outoa tilastotietoa
@Demokraatti. Anteeksi nyt vain, mutta kyllä meille ainakin neljännesvuosisata sitten iskostettiin peruskoulutuskaudella paljonkin asiaa "turpo-tunneilla", eri juttu, kuinka moni jaksoi intensiivisesti kuunnella.. Venäjän vallankumous, Neuvostoliiton romahdus, nämä olivat muutama kuukausi aiemmin tapahtuneita tosiasioita. Sekavan odottavissa tunnelmissa elettiin, parasta toivoen, tuntemattomaan uhkaan varautuen. Ja koulutus oli sen mukaista, josta vieläkin lämpimät kiitokset Upinniemeen.. Pojista tehtiin parissa kuukaudessa tappamaan kykeneviä selviytyjiä. Erityisesti muistan nyt jo edesmenneen kommodori Martikaisen lakoniset rohkaisun sanat: "Jos päättävät sieltä tulla, niin näytetään niille pojat Närrrhen Munat!!"
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Outoa tilastotietoa
Kuulehan sinä V.V. Ei se turpo-tunti ole riittävästi raottamaan Natoa ja sen toimintatapoja, eikä siihen juurikaan edes ole mahdollisuus paneutua, vaan niissä käsitellään vain erilaisia uhka-arvioita hyvin pintapuolisesti. Sen verran, että jokainen luulee tietävänsä jotain Natosta, vaikka tosiasiassa ei aika anna mahdollisuutta paneutua asiaan edes pintapuolisesti ja ehkei se ole edes tarpeenkaan.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Outoa tilastotietoa
Luulenpa että jos asiaa ihan oikeasti tutkittaisiin, niin tuo väittämä siitä, etteivät kansalaiset sen enempää asiasta tiedä, osuisi todella oikeaan. Jos vielä testattaisiin näissä keskusteluissa yleisesti esitettyjä väittämiä Natosta kysyttäisiin, niin tulos olisi vieläkin huonompi, sillä vääristynyt vaihtoehtoinen totuus on vielä tietämättömyyttäkin huonompi asia.
Pahinta on, jos sitten vielä sen jälkeen joku haluaisi kansanäänestystä, vaikka ilmiselvästi kukaan ei oikastaan tietäsi mistä on kyse.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Unelmahöttöä
Olen nykyisen turvallisuuspoliittisen linjan kannatta, jossa Suomi hoitaa tonttinsa estämällä alueensa käytön molempia osapuolia vastaan. Siihen sisältyvät riskit hyväksyn.

Pajalan kirjoitus on kuin soten myyntipuhe, yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista.
Pääviesti on, ettei näistä asioista kukaan mitään ymmärrä, paitsi tietenkin jotkut. Varmasti näin onkin.

Mennään sitten niihin, joiden luulisi jotain asioista ymmärtävän.
Presidentti Ahtisaaren mielestä Suomen on liityttävä Natoon ja allekirjoitettava ydinsulkusopimus. Kumpi tehdään ensin, allekirjoitetaan sopimus, jota Nato ei hyväksy, ja haetaan jäsenyyttä vai haetaan jäsenyyttä ja allekirjoitetaan sitten sopimus, jota Nato ei hyväksy?
Yrittäkää nyt edes.

Lopuksi mimiikkaa. Mattisin ilmeestä päätellen hänelle selvisi vierailun aikana miksi Suomi on säilynyr itsenäisenä maailmanpolitiikan myllerryksissä:
Hulluja ne on, kaikki tyyni.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Unelmahöttöä
Anteeksi minkä linjan? Tarkoitat ilmeisesti linjattomuuden kannattaja. Itse kannatan sitä, että yrittäisimme jotenkin järkevällä parlamentaarisella keinolla päästä ulos tuosta kirjoituksessa mainitusta umpikujasta.

Naton suhteen ainoa jotenkin edes tietoon perustuva päätös jäsenyyden hakemisesta tai hakematta jättämisestä pitää tehdä Eduskunnassa, koska kansanedustajillamme on mahdollisuus tutustua Natoon asiantuntijoiden avulla, kansalla ei.

Jotta kansanäänestyksellä saataisiin edes jonkinlainen "neuvoa antava asema", niin kansaa pitäisi opettaa oikein järjestelmällisesti ja vailla tunteita, vain tosiasioihin perustuen. Asia on kuitenkin niin monisyinen, että käytännössä niin perusteelliseen opettamiseen ei ole mitään mahdollisuuksia jo pelkästään sen vaatiman ajan vuoksi.

Yksinkertaisten vastausten antaminen, kuten näissä kommenteissa usein yritetään tehdä, osoittaa vain vastauksen itsensä antaman tietämättömyyden Natosta, ihan kuten kirjoituksessa todetaankin. Asiavastaukset ovat taas niin vaikeaselkoisia, ettei niitä kukaan tavallinen kansalainen arjen askareidensa ohella jaksa edes kuunnella.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Unelmahöttöä
"Juorupeili" paljonko sinulla olikaan lopulta tuossa itse asiaa, ellei oteta tuota Ahtisaaren ristiriitaisuutta ydinkieltosopimuksen osalta huomioon?

Tämä "Juorupeilin" kommentti on kyllä juuri sitä mistä Pajala kirjoitti: Ala-arvoista juupas-eipäs-väitelyä, josta Venäjäkin niin kovasti on mielissään.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Unelmahöttöä
Suomi on jo allekirjoittanut ydinsulkusopimuksen vuonna 1968.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Hyi olkoon
"99,5 prosenttia kansalaisista ei tiedä Natosta muuta kuin voimakkaan tunnelatauksen sisältävän nelikirjaimisen lyhenteen ja monille tietämys nykyisestä sodankäynnistäkin perustuu lähinnä Väinö Linnan Tuntemattomaan." Voiko enää ylimielisempi olla? Kuvottavaa muiden ihmisten aliarviointia.

Naton kannattajat unohtavat päättäväisesti keskustelussa Naton moninaiset ulottuvuudet. Tiedoksi: Natoa ei ole perustettu suojelemaan Suomea Venäjältä. Nato varmaankin mielellään tulisi (ja tulee) harjoittelemaan sotaa Venäjän kylkeen, mutta vaikka Suomi olisikin jäsen, ei se edelleenkään olisi Naton polttopisteessä. Yksi pikku maa muiden joukossa. Tätä ei millään haluta muistaa.

Nato on valmis sotimaan millä mantereella tahansa oman ideologiansa mukaisesti. Miksi Nato-kannattajat eivät ikinä puhu tästä mitään? Lukaisin tuossa artiklan 5. Näppärästi laadittu siten, että jos jäsenmaa joutuu hyökkäyksen kohteeksi, Nato voi aivan oman valintansa mukaan jättää sen oman onnensa nojaan tai tunkea vaikka väkisin auttamaan.

Kannattajat eivät myöskään sivulauseessakaan mainitse puolustusmenojen kasvua. Ja tämä porukka sitten katsoo olevansa viisaampia kuin 99,5 % kansasta! Jollen aiemmin olisi ollut Naton vastustaja, niin olisin sitä viimeistään tämän luettuani.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Hyi olkoon
Totuuden lausuminen on kyllä joskus kovin kuvottavaa, kun ainakin tämän kommentin perusteella se näytti osuvan juuri maaliin. Sanotaan, että se koira kiljahtaa, johon kapula sattuu ja niin kävi tällekin kommentoijalle.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Hyi olkoon
Eikös olekin ikävää, kun joku tietää, ettet tiedä asiasta mitään. Se taitaa kuvottaa, kun tietämättömyytesi tulee julki. Tuo kommettisi ainakin kertoo, että kuulut siihen 99,5% enemmistöön, sillä 5. artiklan sisältö ei ole se mitä kirjoitit. Otahan sen sisällöstä selvää. Tuo sinun kirjoittamasi vastaa Venäjän tulkintaa Naton % artklasta, joten herää tietty kysmys informaatiovaikuttamisesta sinun kohdallasi....
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Hyi olkoon
"Herkkä hipiäiset", olipa oivaltavaa vasta-argumentointia."Se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa" - ihan todella hei, sekö oli paras mitä keksit? Niin, varmaankin kuulun siihen 99,5 %:iin, koska en kirjoittajan lailla kannata Natoa. Toisaalta, hänen mukaansa suurin osa kannattajistakin on idiootteja.

Ja "Läpinäkyvää": "Se taitaa kuvottaa, kun tietämättömyytesi tulee julki". No just. Minähän sanoin, että muiden ihmisten törkeä aliarviointi kuvottaa. Ja mitäs sinä vastaatkaan...?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Hyi olkoon
Tutkitaan asia ja puhutaan vasta sitten. On turhempiakin asioita tutkittu. Tulos voisi monet kansanäänestyksen kannattajat yllättää.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Hyi olkoon
Mainittakoon ettei YYA-sopimuskaan olisi suojannut Suomea Venäjän/Neuvostoliiton hyökkäykseltä. Muuta uhkaa ei maallamme vieläkään ole. Ehkä uusi YYA-sopimus kannattaisi solmia Kiinan kanssa? Voisi nimittäin olla toimiva pelote.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Nato-kiima
"Venäläiset ovat onnistuneet varsin hyvin jakamaan kansamme mielipiteen ja jumiuttamaan järkiperäisen keskustelun yrityksenkin omalla taitavalla informaatiovaikuttamisellaan sekä omien poliitikkojemme suosiollisella avulla. "
Venäläisten mahdollisuus kansamme jakamiseen ovat vaatimattomat siihen, nähden millaiset Nato-prpagandan ja Venäjän vastaisen infosodankäynnin toivottu vaikutus voisi olla. USA:n ja Naton vaatimuksesta virallinen Suomi kannattaa ydinaseiden säilyttämistä.
Onneksi kansamme on sikäli järkevä, ettei se hyväksy mieletöntä sodan lietsomista.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Nato-kiima
Tässä kirjoituksessa en kyllä itse nähnyt millään tavalla sodan lietsontaa. Kirjoituksen alku oli raflaava, mutta erittäin suuntaa antava. Nato keskustelulle tyypillistä on, ettei sitä vaivaa liika asiantuntemus, kuten "J.T" hienosti antaa itse kirjoittaen kaikkien ymmärtää.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Nato-kiima
Venäläiset vievät meidän keskustelujamme jo nyt kuin litran mittaa tälle tasolle, jossa se vieläkin on, mutta me suomalaiset olemme vaan niin tyhmiä, ettemme osaa aloittaa asiapohjaista keskustelua, vaan tyydymme jankkaamaan asioista vain kulunein fraasein.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Nato-kiima
Miksiköhän tarve on syntynyt perustaa hybridi sodankäynnin keskus? Tarve on syntynyt juuri siksi, ettemme osaa erotella taitavasti levitettyjä harhakäsityksiä ja disinformaatiota todellisuudesta. Se käy hyvin ilmi niistä kommenteista, joista esimerkiksi Natosta levitetään ilman suurempaa tuskaa siitä, että onko niillä totuuden kanssa mitään tekemistä todellisuuden kanssa.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Natotus juuttui lähtökuoppiin
eikä pääse irti. Turhautuminen näkyy jokaiselta riviltä.

Perättömien väitteiden: natosta ei tiedetä muuta kuin kirjainlyhenne, asevelvollisuuden suorittaneet miehetkään eivät ymmärrä ja tiedä nykyisestä sodankäynnistä, sijaan olisi kannattanut valistaa meitä tietämättömiä.

Jos Ruotsi, Irlanti, Itävalta ja Sveitsi eivät ole kirjoittajan tietojen mukaan länsimaisia demokratioita, kannattaa tietoa ulkomaista ja niiden poliittisista järjestelmistä lähtökohtaisesti lisätä.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Natotus juuttui lähtökuoppiin
Kahdenväliset, enemmän, tai vähemmän salaiset turvatakuut ovat myös varsin hyvä vaihtoehto NATO-jäsenyydelle..
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Natotus juuttui lähtökuoppiin
Natotus? Mitä se on? Se jo sanana ilmentää sitä, ettei sellaisen sanan kirjoittaja tiedä asiasta yhtään mitään. Hän on juuri sillä tasolla, jossa itse asialla ei ole oikeastaan väliäkään. Pääasia vaan, että huutaa kovaan ääneen mielipiteitään, vaikka itse asiasta ei tiedä mitään.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Natotus juuttui lähtökuoppiin
J.S:lle täytyy todeta, että juuri tuosta varmaan kirjoittaja oli myös huolissaan, että näillä hyvän tahdon sopimuksilla ei ole mitään käytännön sitovuutta, eikä siksi merkitystäkään, mutta niillä yritetään väittää, että olisi jotain vaihtoehtoisia turvatakuita olemassa, vaikka sellaisia ei ole.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Natotus juuttui lähtökuoppiin
Ruotsi, Irlanti, Itävalta ja Sveitsi; mitkä näistä ovat ainoan uhan rajanaapureita?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Hyvin formuloitu
Pajala kirjoittaa hyvin, eikä ole epäselvää, että olemme ajaneet itse itsemme omituiseen pattitilanteeseen. Maan turvallisuuspoliittinen ratkaisu on annettu kansan käsiin - kansan, jolla ei ole asiantuntemusta tehdä ratkaisua näin suunnattoman monitahoisessa ongelmassa.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Hyvin formuloitu
Täysin samaa mieltä täytyy valitettavasti olla kanssasi.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Hyvin formuloitu
No kaikkihan tämän tietävät, millaisessa suossa rämmitään turvallisuuspolitiikassa ja suhteessa ainoaan, joka voi aidosti ja sitovasti turvata sotilaallisessa kriisissä meitä. Yksin emme pärjää ja ulkopuolelle emme voi Itämeren alueella syntyvän sotilaallisen kriisin kohdatessa koskaan jäädä, juuri kuten Antti Pajala totesikin. Hyvin oli kokonaisuus laitettu ikävään pakettiin.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Olemmeko valmiita?
Jos kyse on Nato asian ja " suursotaharjoituksen" vastustamisessa, kuten muutamat entiset stalinistit julkisuudessa (Radio Robin Hood ) kertovat:
entisen Neuvostoliiton ja nykyisen Venäjän tarpeettomasta pelosta, USA:n oikeudettomasta olemisesta ja harjoittelusta Itämerellä, Paasikivi-Kekkosen ulkopolitiikan unohtamisesta, ja että jenkkikalustoa( ei tukikohtia) jää/jätetään Suomeen,
ja että siksi Suomen kansa ajattelee "terveesti" kun enemmistö vastustaa Natoa,
olisiko jo aika käydä asiasta tervettä( eipäs- juupas keskustelun sijaan) kansalaiskeskustelua ns. hyvän sään aikana.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Olemmeko valmiita?
Stalinismi ei olekaan mihinkään hävinnyt Suomesta, vaikka Venäjästä on tullut kapitalistinen diktatuuri. Mikähän meitä suomalaisia oikein vaivaa?

Koko Naton vastaisuuden peruiselementti on se, että tietämättömälle kansalla voidaan syöttää vaikka mitä satuja ja kaikki uppoaa kuin kuuma veitsi voihin.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Natotus juuttui lähtökuoppiin
Vain Suomi ja jonkin verran Ruotsi ovat geopoliittisesti asemassa missä apua tullaan tarvitsemaan, sen verran minäkin ymmärrän, vaikka tunnustan, etten lopulta Natosta ja sen toimintatavoista, päätöksenteosta tai organisaatioista tiedä oikein yhtään mitään.
Enkä missään tapauksessa haluaisi koskaan äänestää asioista, joista en mitään tiedä. Monella on se vika, että luulevat tietävänsä, mutta hetken kun juttelee, niin huomaa, että eivät tiedä senkään vertaa kuin minä itse, joka ens siis lopulta tiedä paljoakaan ja ainakaan niin paljon, että voisin jostakin jotain päätöksiä olla valmis tekemään.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Itsepetosta
Mä olen kyllä samaa mieltä, että itseämme petämme, kun puhutaan jostain EU:n turvatakuista tai Ruotsi - Suomi sotilaallisesta yhteistyöstä samaan hengen vetoon, kun puhutaan Natosta. Näähän on kokonaan eri asioita.

Kyllä mä olen valmis maksamaan enemmän veroja, et saadaan riittävä sotilaallinen turva ihan itse, jos ei Natoon sitten voi kerran mennä. Mut olis kyllä hyvä tietää, että on liittolaisia, jotka tulisivat oikeesti apuun. Nyt mä luulen, että se on taas vaan samalaista sanahelinää kuin joskus ennen viime sotia ja ihan yhtä tyhjän kanssa jos tosi paikka tulee.