Suomi, eläinten hyvinvoinnin peräkylä

LUKIJAN KOLUMNI

Taru Konst

Yllättävän sitkeässä elää harhaluulo, että eläinten asiat Suomessa olisivat hyvin. Esimerkiksi turkistarhauksen yhteydessä kuulee usein väitteen, että onhan se hyvä harjoittaa tätä elinkeinoa Suomessa, ulkomailla turkiseläimillä on asiat paljon huonommin.

Väite ei pidä paikkaansa. Turkistarhaus on kielletty tai tehty käytännössä kannattamattomaksi lainsäädännön keinoin useissa Euroopan maissa.

Viime viikkoina julkisuuteen tulleet kuvat jättimäisiksi ja sairaiksi syötetyistä ketuista suomalaisilta turkistarhoilta näyttävät todellisuuden siitä, miten räikeästi eläinsuojelulakia Suomessa rikotaan. Media on julkaissut näitä kuvia ympäri maailmaa ja Suomi on saanut osakseen runsaasti paheksuntaa jopa Kiinassa.

Suomessa asiasta vaietaan, koska pitkään valmisteilla ollutta uutta eläinlakia pyritään saamaan läpi sellaisessa muodossa, että mitään mainittavaa parannusta eläinten oloihin ei saada.

Nykyisen eläinsuojelulain vuodelta 1996 on tarkoitus "suojella eläimiä parhaalla mahdollisella tavalla kärsimykseltä, kivulta ja tuskalta. Lain tarkoituksena on myös edistää eläinten hyvinvointia ja hyvää kohtelua".

Silti meillä on sallittua pitää turkiseläintä pienessä verkkohäkissä ilman liikkumista, virikkeitä ja juomavettä, kytkeä lehmä päästään parteen paikoilleen 10 kuukautta vuodesta, pitää sikaa liikkumisen estävässä häkissä puolet elämästään, ja koko elämänsä näkemättä päivänvaloa, kanaa niin että sillä on liikkumatilaa A4-paperiarkin verran, kastroida porsaat tai nupouttaa vasikoiden sarvien alut ilman kivunlievitystä.

Räikeimmistäkään eläinsuojelurikoksista harvoin seuraa mainittavia rangaistuksia.

Tutkimuksen mukaan yli 90 prosenttia suomalaisista haluaa eläimiä kohdeltavan hyvin. Eläimet ovat tietoisia ja tuntevia olentoja, joilla on itseisarvo, ts. niitä ei saa kohdella pelkkinä esineinä.

Ihmisellä moraalisena olentona on velvollisuus huolehtia heikoista ja vähempiosaisista, huolimatta kenenkään älykkyysosamäärästä. Miksei siis eläimistä, joista esimerkiksi sika on älykkyydeltään viisivuotiaan lapsen tasolla?

Mitä asialle voi tehdä? Käydä allekirjoittamassa vetoomus uudeksi eläinlaiksi (www.elainlaki.fi) tai antaa palautetta eläinsuojelulain uudistamisesta (www.mmm.fi/elainsuojelupalaute). Ottaa yhteyttä kansanedustajiin ja vaatia parempaa eläinlakia ja kovempia rangaistuksia eläinsuojelurikkomuksista. Kertoa asiasta omassa lähipiirissä ja sosiaalisessa mediassa. Tehdä tietoisia valintoja omissa kulutustottumuksissa ja välttää eläinperäisiä tuotteita. Ryhtyä kasvissyöjäksi. Tukea eläinsuojelujärjestöjen ja Eläinoikeuspuolueen toimintaa.

Lyhyesti, olla se ääni jota eläimillä ei ole.

Kirjoittaja on FT, KTL.

Kirjoita uusi viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Eläintä kunnioittaen
Eläin ansaitsee hyvän kohtelun. Tähän päästään myös sen kautta, että eläin määritellään lainsäädännössä muuksi kuin esineeksi. Eläinten kasvatuksen pitäisi olla niin läpinäkyvää, että nettikameroilla voisi jokainen kuluttaja tarkastaa todellisen tilanteen eläinten oloista. Kuljetukset yms pitää järjestää todistetusti eläintä stressaamatta, vahingoittamatta jne. Tämän tulee koskea myös ulkomailta asti tuotua, halvempaa lihaa. Lemmikeidenkin kohteluun on syytä puuttua tiukemmin. Rangaistukset tuntuvat olevan monesti naurettavia yleisen rangaistuskäytännön ollessa lepsu muutenkin.
En vastusta eläinperäisten tuotteiden käyttöä, mutta pyrin valitsemaan aina saatavissa olevan esim ei ikinä häkkikananmunia. Pelkkä luomu ei kuluttajalle kerro varsinaisista oloista tai kohtelusta vaan ainoastaan rehusta.
Ruuaksi kasvatettu eläin, josta ennen vanhaan ja toivottavasti edelleen saadaan myös vaatteita on ihmiselle "lahja", jolla kuuluu olla hyvä elämä. Ennen jäätiin itse ilman maitoa/ruokaa, jos vaikka lehmää pidettiin huonosti. Vieraiden kulttuureiden julmat teurastustavat eivät kuulu tänne. On käsittämätöntä miten vieraan kulttuurin perusteella voidaan sallia moista täällä.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Asenteelliset eläintenystävät
Ja hauvavauvojaan ja kissimirrejään paapovat (nais)ihmiset eivät vähääkään välitä tuotantoeläinten kärsimyksistä sen vertaa että välittäisivät siitä miten ja missäheidän ostamansa eläinten ruoka on tuotettu. Monen lemmikkieläimen omistajan toiminta lähtee pelkästään itsekkäistä lähtokohdista. Eläin on vain väline, joka täyttää omia tarpeita.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
EVR
Kirjoittaja ei taida olla tietoinen esim. Espanjan tavasta ns. hoitaa tuotantoeläimiä. Meillä
possuja on tietty määrä per neliö, siellä tuplaten. Täysin vastoin EU:n määräyksiä. Ketään
ei kiinnosta. Hukkakaura rehottaa, eläinkuljetuksia ei kukaan valvo eikä geenimuunneltu
soija ole sen kummempaa rehua kuin meillä kaura. Silti Suomeen, siis meidän kouluihin
ja työpaikkaruokaloihin ostetaan tätä lihaa sekä vielä surkeampaa scheissea Thaimaasta.
Et hyvää antibioottiruokahalua meille tänäänkin.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: EVR
Suomessa homma sujuu huonosti, siellä vielä huonommin. En ymmärrä miksi sitten valitsisin kuitenkin suomalaisen lihan? En vain ota kumpaakaan.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Kepulaiset
Nykyisen lain puitteissa voi tehdä kaikenlaista mutta jostain syystä esimerkiksi eläimenpitokieltoja ei kovin herkästi tuomita. Edes tapauksissa joissa tuotantoeläimiä on näännytetty nälkään.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Turkis lämmittää
Kyllä Suomen tarhoissa ja eläintiloilla eläimillä on riittävän hyvät olot. Lihansyöjänä ja 60-luvulla maatilallakin asuneena, tiedän mistä liha tulee ja nautin siitå hybällä omatunnolla. Turkis on mielestäni miellyttävä ja hieno vaate. Jopa lasten lapset tykkävät turkistakeista, jotka heille ostin. Eletään ja nautitaan.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Kaksijalkaiset ensin
Jos nyt taas lopetettaisiin tuo vouhotus eläimistä ja niiden kohtelusta ja siirryttäisiin ihmisiin. Pidetään nyt ensin huoli siitä, että meitä kaksijalkaisia kohdellaan ja hoidetaan täällä Suomessa niin kuin laki määrää ja sitten vasta jos aikaa jää, niin ruvetaan paimentamaan niitä kanoja ja muita elukoita. Koiriakin hoidetaan nykyään paremmin kuin ihmistä, löytyy jos jonkinlaista auttajaa.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Kaksijalkaiset ensin
Ai että oikein koiria kohdellaan paremmin kuin ihmisiä... Joka vuosi koiria hylätään ulos kuolemaan. Joka vuosi löytyy useampi ihminen joka nälkiinnyttää koiriaa. Tämä pelkästään koirista. Kissoja hylätään tuhansia. Luonnonvaraisia (ja myös lemmikki-) eläimiä kidutetaan ihan vain sadismin riemussa.

No, toki kaksijalkaisia kohdellaan samalla tavalla, ehkä jopa samojen henkilöiden toimesta.

Mutta miksi sinä Masa et auta kaksijalkaisia?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Kaksijalkaiset ensin
Keskimäärin eläimiä hoidetaan Suomessa erittäin hyvin. Poikkeuksia tietenkin on. Liiallinen vouhotus on pahasta, eikä siitä ole mitään hytötyä. Eläimillä on asiat ihan hyvin. Näistä eläinvouhottajista pitäisi päästä eroon!
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Kaksijalkaiset ensin
Onpa iankaikkisen vanha ja harhauttava argumentointikeino, tuo asettaa kaksi erimitallista asiaa vastakkain. Huolehditaanko lapsista vai vanhuksista? Hoidetaanko taloutta vai hyvinvointia? Halutaanko kaikki äidit kotiin lapsia hoitamaan vai töihin? Hoidetaanko mieluummin sydän- ja verisuonitaudit vai syövät? JOKO TAI, sehän se idea on, vai?
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Niin totta
Voi tietäisittepä kuinka monta kertaa joku on sanonut mulle "mutta suomessa asiat ovat eläimillä hyvin, niitä kauheuksia tapahtuu vain ulkomailla"... Sitten kun selventää että Suomessa turkistarhaus sallitaan kun se on kiellettyä esim. Briteissä, tuleekin usein hiljaisuus!

  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »