Työuupumuksen nykyhoito on järjetöntä

Olen ollut työuupumuksen takia sairaslomalla kahdeksan kuukautta ja päässyt seuraamaan uupumuksen ja masennuksen hoitoa Suomessa aitiopaikalta.

Ei hyvältä näytä!

Olen hieman yli viisikymppinen ja tehnyt pitkän uran julkisella puolella akateemisena ylempänä toimihenkilönä. Olin terve, tehokas ja ahkera työntekijä vastuullisissa tehtävissä, kunnes työpaikallamme eteen tulivat kaikki mahdolliset muutokset: supistuksia, organisaatiouudistuksia, tehostamista, täyttökieltoja, yksiköiden yhdistämistä: lisää töitä, vastuuta ja kiirettä, vähemmän lomia ja vapaita.

Lopulta uuvuin, en yksinkertaisesti jaksanut enää, aivoni löivät tyhjää; unohdin asioita, en pystynyt keskittymään ja heräsin joka aamuyö ajattelemaan työasioita. En saanut töitä pois mielestäni enää edes lomalla.

Työterveyslääkäri määräsi minut sairaslomalle todeten, että olen niin kuormittunut, etten voi olla töissä.

Ensimmäisenä opin, että vaikka kohtuuton työtaakka oli selkeä syy oireilleni, ei työuupumusta voinut laittaa diagnoosiksi: jäisin ilman sairaspäivärahaa ja palkkaa, koska työuupumus ei ole sairaus! Niinpä minulle asetettiin keskivaikean masennuksen diagnoosi.

Seuraavaksi opin, että masennusdiagnoosilla ei voi olla kovinkaan kauaa sairaslomalla ilman masennuslääkitystä – Kela kuulemma hylkää sairasloman, jos ei ole lääkitystä. Ja minun sairaslomastani oli tulossa pitkä, koska ylirasituksen aiheuttamat unohtamis-, keskittymiskyky- ym. ongelmat vaativat aina kuukausia korjaantuakseen.

Olen kahdeksan kuukauden aikana käynyt neljällä eri lääkärillä ja yhdellä psykologilla yhteensä noin 20 kertaa. Elämäntavoistani ei löydy vikaa tai korjattavaa. Kerrasta toiseen kertaamme vastaanotolla työpaikan ongelmia ja juttelemme siitä, että ei ole painetta korjata mitään, kun ongelma on masennus.

Minä nyt yhtäkkiä, lähes 30 vuoden työkokemuksen jälkeen, en enää sovikaan työhöni. Työpaikalta ehdotetaan siirtämistäni aputöihin alemmalle portaalle.

Pahinta ovat kuitenkin lääkkeet. Menossa on viides masennuslääkekokeilu, lisäksi minulle on määrätty unilääkkeitä ja rauhoittavia.

Lähes koko sairasloma-aikani olen kärsinyt lääkkeiden sivuvaikutuksista: pahoinvointia ja oksentelua, huimausta, päänsärkyä, painajaisia, outoa oloa, tokkuraa, ruokahalun lisääntymistä, suun kuivumista, sydämentykytystä, yöheräilyn pahenemista ja aamuyön ahdistusta… Joka lääkkeellä on vähän eri sivuvaikutukset, eikä mitään apua mistään.

Minusta tuntuu, että lääkkeiden takia minusta on nyt tullut oikeasti sairas, alunperin olin vain väsynyt ja uupunut.

Virallisesti lääkkeisiin pitää kuitenkin uskoa. Lääkäreillä on valtava halu tulkita pienikin positiivinen sanani heti lääkkeen hyödyksi, haittoja vähätellään.

Se, että vointini on lääkkeiden kanssa mennyt vain huonommaksi, ei kuulemma johdu lääkkeistä, vaan taudista – nyt minusta on siis tullut oikeasti masentunut ja se tietenkin tarkoittaa, että lääkekokeiluja pitää jatkaa.

Se, että olen itse kokenut vointini olevan parempi lääkekokeilujen väliin jääneillä lääkkeettömillä viikoilla, taas on omaa kuvitelmaani – niin, ja se Kela.

Uupumuksessanikin mielenkiintoni lääkkeisiin on herännyt. Olen tutustunut masennuslääkkeiden niin sanottuihin NNT-lukuihin, ne ovat lääkkeestä riippuen 7 ja 12 välissä. Tämä tarkoittaa sitä, että kun 7 tai 9 tai 12 masentunutta syö lääkettä, niin yksi heistä hyötyy siitä – siis ei parannu, vaan oireet lievittyvät jonkin verran.

Lisäksi muutama potilas saa ns. plasebohyödyn, eli hyötyy samalla tavoin kuin hyötyisi vaarattomasta kalkki- tai vitamiinitabletista. Muille lääkkeestä on pelkästään haittaa.

Lääkäreiden puheessa tätä faktaa ei huomioida: minulle vakuutellaan, että lääkkeistä hyötyvät vähintäänkin melkein kaikki ja jos ei hyötyä tule yhdestä lääkkeestä, niin seuraavasta varmasti tulee.

Kohta joudun lyömään hanskat tiskiin, kuten masennukseen liittyvillä keskustelupalstoilla yleisesti ehdotellaan: kerro lääkärille että lääke on hyvä, käy ostamassa sitä säännöllisesti ja jätä syömättä.

Näin sekä lääkäri että Kela saavat taas tilastoihinsa yhden potilaan, joka hyötyi lääkityksestä kun tarpeeksi kauan etsittiin. Itse saat sairaslomasi ilman rutinoita, turha taistella tuulimyllyjä vastaan: virallinen totuus on, että työpaikkojen ongelmat hoidetaan lääkitsemällä työntekijät.

Miten tällä maalla on varaa tähän? Kun ihminen uupuu kohtuuttoman työtaakan alla, eikö todellakaan kannata miettiä, mitä työpaikoilla pitäisi tehdä toisin?

Miksi uupuneesta työntekijästä kannattaa tehdä masennuslääkkeillä väkipakolla sairas, vaikka lääkkeiden hyöty tiedetään huonoksi ja uupumisen syykin on tiedossa? Vai onko kysymyksessä rangaistus: kun sairasloman hinnaksi laitetaan lääkitys ja hullun leima, niin joku saadaan vielä töihin?

Lääkemenot ovat kaiketi vielä liian pienet kun se, että masennuslääkkeet ostetaan ja heitetään suoraan roskiin, ei ole ongelma.

Masennuksesta on kuulemma tullut kansantauti ja masennuksen aiheuttamasta työkyvyttömyydestä ollaan huolissaan. Vikaa ei kuitenkaan tarvitse etsiä työpaikoilta, säästöistä, tehostamisesta tai Kiky-sopimuksista, koska työuupumuksen takia ei jäädä sairaslomille ja työkyvyttömäksi: ongelma on kansan masennus.

Hallituksemme taistelee itsekin uupuneena sen puolesta, että koko kansa saadaan uupumaan ja masennuslääkitykselle ennen hallituskauden loppua.

Uupunut

Kirjoita uusi viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

uupuu kuka tahansa
Uupuminen on sairaus, mutta ilmeisesti ei sille saa antaa nimeä, eikä hoitaa sellaisena. Mistä tämä johtuu? Miksi työuupumus naamioidaan masennukseksi, senkö takia että vain masennukseen on lääkkeitä? Olen itse käynyt läpi samankaltaisia vaiheita, ja kesti vuosia että toivuin jonkunlaiseen työkuntoon. Masennuslääkettä minullekin tarjottiin mutta siitä vasta haittaa alkoi olla. Onneksi oli mahdollisuus myös jättää lääke ottamatta. Sen sijaan että työtä tarkasteltaisiin sairautta aiheuttavana ja työpaikan olosuhteita muutettaisiin - lääkitään työstä uupunutta jotta hän varmasti pysyisi sairaana. Mitä hulluutta!
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: uupuu kuka tahansa
Toivottavasti toivut.

Mitenkäköhän on itseni laita?
Olen ollut 26 vuotta lomittajana. Kokenut 11 organisaatiomuutosta, neljä muuta Yt- menettelyä talodellisesta ja tuotannollisista syistä. Lomittajilla ei ole taukoja eikä säännöllisiä viikkolepopäiviä. 11 tunnin vuorokausilepo ei täyty useinkaan. Yhtään vuotta ei ole ollut ilman ylityötunteja. Työ ei ole tutkitusti kevyttä. Pitkät matkat lisäävät kuormitusta ja vähentävät todellista lepoa.

Tämä tietysti saa pohtimaan.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: uupuu kuka tahansa
Hyvä lomittaja, teet arvokasta työtä. Siitä varmasti saat jaksamistakin, kun teet ehkä mieleistäsi työtä eläintekin parissa. Yrittäjäkin on kovilla nykypäivinä. Lomat sujuvat usein työn merkeissä, taukoja ei liikoja ole, mitä nyt syömässä käy ja lehtiä lukee, mitä sitten lukeekin. Ylimääräisen lomituksen ostaminen on kallista, eikä vierastyövoimaan tiloilla ole nykypäivänä aina ylimääräisesti varaa. Laskujen maksamiseen menee myös aikaa, tai siihen miten lykkää niiden maksamista. Nukkumistunnit jäävät yrittäjälläkin usein vähäisiksi. Yllättäviä vikoja ja korjaamisia tulee aina, niin kiinteistöihin kuin eläimiinkin.

Tsemppiä vain kaikille itsensä uupuneeksi tunteville. Ihmisellä on rajansa. Emme ole robotteja, eikä ole tarkoitus ollakaan.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Rankka ajatus: Diagnooseja yhteiskunnallisista syistä
Alkaa olla jo yleistä etteivät lääkärit voi yhteiskunnallisten syiden vuoksi "muistaa", että heidän etiikkaansa periaatteeisiin kuuluu myös vahingon tuottamisen välttäminen. Tämä periaate tarkoittaa sitä, että lääkärin ennen kaikkea tulee välttää sellaisen tekemistä, mikä vahingoittaa ihmistä ("Primum non nocere").

Kun lääkäri määrää potilaalleen masennuslääkityksen yhteiskunnallisista syistä (potilas ei menetä toimeentuloaan sairastamansa työuupumuksen vuoksi, kun hänelle väärindiagnosoidaan masennus ja siihen lääkitys), lääkäri kokee toimivansa potilaansa parhaaksi, koska ymmärtää aiempien potilastapaustensa valossa, että potilaan työnantajan aiheuttaman sairauden ja kelakäytäntöjen vuoksi rahattomaksi jääneenä potilas oikeasti sairastuisi masennukseen, ja vakavaan.

Lopputulema tälläisestä, voisiko sanoa, poliittisten lainsäätäjien ohjeistamasta yhteiskunnallisesta hoitokäytännöstä on se, että potilaan elimistö ja aivot pistävät kampoihin kelan edellyttämässä lääkityksessä, ja potilaan tila pahenee. Ihan ymmärrettävää kaikille muille paitsi lainsäätäjillemme, oletan.

Itse olen aikoinaan hyöytynyt, ja silloin heti hyödyn muutamissa viikossa havainnut, psyykelääkkeistä psykoterapian ohella. Mutta minä sairastinkin oikeasti vakavaa masennusta.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Rankka ajatus: Diagnooseja yhteiskunnallisista syistä
Kirjoitin vastavalmistuneena lääkärinoviisina potilaan sairauslomatodistukseen työuupumuksen diagnoosiksi. En tiennyt, että potilas ei sairauspäivärahaa sillä diagnoosilla. Arvatkaapa oliko muutaman päivän päästä puhelimessa tyytyväinen potilas? Potilas oli raivoissaan, kun olin kirjoittanut diagnoosin, jolla ei saa sairauspäivärahaa. Potilas vaati välittömästi diagnoosin muuttamista. Minähän olisin voinut tietysti kertoa, että työuupumuksestahan tässä on meidän molempien mielestä kyse. Jos olisin toiminut eettisesti oikein, en olisi muuttanut diagnoosia. Ja jos puhutaan lääkärin etiikasta, minähän en millään tavalla hyöytynyt lopulta siitä, että diagnoosi vaihdettiin. Kyllä se potilas oli hyötyjä.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Rankka ajatus: Diagnooseja yhteiskunnallisista syistä
Aivan niin nimimerkki "Lekuri", tätä juuri tarkoitin: Merkillisiin hyppelyihin lääkäritkin joutuvat, koska lainsäätäjät olettavat, että työuupumuksen vuoksi sairauslomalle jääneet potilaat elävät pyhällä hengellä ja pystyvät nyhjäsemään tyhjästä rahat laskuihinsa.

En halunnut syyllistää. Mutta! Ainahan sitä kyllä Suomen Lääkäriliitto voisi valaista arkadianmäkeläisiä, että miksi ja mikä niissä työuupumuksen oireissa vaatii hoitoa, lepoa ja rauhaa.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Rankka ajatus: Diagnooseja yhteiskunnallisista syistä
Itsekin kerran syvissä vesissä uineena tiedän, ettei potilas joka oikeasti on masentunut pysty vaatimaan mitään tiettyä diagnoosia vaan on täysin lääkärin armoilla. Itse hakeuduin sinne vasta kun olin kuolemaisillani. Sain viikon saikkua ja unipillerit.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
On varaa
Tahdin määräävät lääketehtaat, joten mitään kokonaisvaltaista ongelman haltuunottoa ei tapahdu, ellei itse toimi toisin.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Lääkkeet aihauttavat sairauksia ja kuolemantapauksia
Kannattaa lukea Peter C. Götzschen kirja Tappavat lääkkeet ja järjestäytynyt rikollisuus.
Miksi reseptilääkkeet aiheuttavat länsimaissa kolmanneksi eniten kuolemia sydänsairauksien ja syövän jälkeen? Peter C. Gøtzsche paljastaa tässä ajatuksia herättävässä kirjassaan, miten lääkkeitä määrätään väärin, kuinka liiketavat ovat korruptoituneet ja miten laitonta lääkemarkkinointi on. Kirja paljastaa, miten lääkäreitä lahjotaan ja lääketutkimusten tuloksia pimitetään, miksi eri lääkkeiden yhteisvaikutuksista ei tiedetä ja miksi lääkkeiden käyttöä ei haluta rajoittaa. Gøtzschen mukaan lääketeollisuuden liiketoimintamalli muistuttaa järjestäytynyttä rikollisuutta ja sen tärkein tavoite on suuret voitot, ei suinkaan potilaan terveys. Potilaiden luottamus lääkkeisiin perustuu hengenvaaralliseen illuusioon, että ne ovat turvallisia koska ne ovat testattuja ja hyväksyttyjä. Peter C. Gøtzsche väittää, että olemme erittäin tappavan lääke-epidemian keskellä ja hän esittää useita vallankumouksellisia ajatuksia perusteellisen muutoksen aikaansaamiseksi. Kirja on julkaistu syksyllä 2013

Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Tärkeä asia tapetille
Hyvä kirjoitus, hyvä Uupunut. Olemme miettineet näitä asioita paljon työporukassa ja kotona, monella on ollut vastaavanlaisia kokemuksia. Kävin työterveyspsykologilla, joka sentään ei uskonut, että lääkehoidolla ratkaistaisiin ongelma. Tarvittiin kuitenkin lääkärin lausunto. Kymmenen minuutin keskustelun jälkeen suositeltiin masennuslääkitystä, ei sairauslomaa. Jätin asian siihen ja mietin nyt alanvaihtoa. Jos olisi töiltäni aikaa miettiä.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
sama vika
Täysin saman asian kanssa painitaan täälläkin. Työterveydessä "ihmetellään" miten siellä nyt käy kuukaudesta toiseen niin moni saman asian kanssa, eikä mikään muutu. Jopa työterveyskin alkaa olla uupunut, ja olen parilla viimeisellä kerralla kuunnellut hoitajan avautumista kun on itse jo niin uupunut työtaakkaan.

PItkäkestoinen terapia on nyt meneillään, ja onnekseni olen saanut loistavan ammattilaisen, jonka mielestä lääkehoitoa ei tarvita, eikä se ole perusteltua. Toki diagnoosit on kirjoitettu "taktisesti" siten, että Kela pysyy aisoissa. Tosin en olekaan sairaslomalla, sillä sitä en saisi, vaikka diagnoosina on Toistuva työuupumus ja masennus (mahdollisen sairasloman vuoksi). Elämä on jo tuttua, jossa unohtelee kaikkea, keskittyminen ei onnistu, olo on jatkuvasti alavireinen ja kai sitä alkaa jo olla masentunutkin.

Työnantaja puolestaan näkee vain menestystä toimintatavassaan ja tähän joukkohypnoosiin osallistutaan orwellimaisesti nauramalla pääjohtajan "hyville sutkautuksille", joka puhuu meistä "hyvinä ystävinä". Varsinkin nuoret valmistuneet ja meille eksyneet vielä tuohon uskovat ja hymyilevät puvuissaan ja mekoissaan. Mittareiden mukaan meidän fiilis on loistava. Mutta kaikki tietävät, että näin ei ole oikeasti. Mietin, minkälaista anekauppaa noilla mittareilla tehdään ja kuinka paljon siitäkin on maksettu konsulttifirmalle.

Olemme ohittaneet inhimilliset rajat, ja seuraavaksi uhmaamme jo fysiikankin lakeja. Työnantajani on yksi parhaimman maineen omaavista, ja yksi rikkaimmista koko maassa. Teemme joka neljännes historiallisen kovan voiton, johon ei olla ennen päästy. Sekään ei riitä.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Etsi uusia polkuja elämääsi!
Yhteiskunta muuttuu ja me sen mukana. On tuha lähteä syyttämään hallitusta tai työnantajaa, koska työtehtäviä on pakko uudistaa. Me vastustamme uudistuksia, koska ne vaativat enemmän kuin vanhat rutiinit.

Kirjoittajan tilanne työuupumuksesta on itselleni tuttu, sillä erotuksella, että ymmärsin itse vaihtaa työpaikkaa. En mennyt lääkäriin. En käyttänyt lääkitystä. Suostuin helpompaan työhön ja lähdin vielä työn ohessa opiskelmaankin. Oloni helpottui vähitellen uusissa ympyröissä.

En saanut diagnooseja ja pääsin täysinpalvelleena eläkkeelle toisesta työstä. Olen tyytyväinen ratkaisuuni, vaikka yliopisto- opiskelusta sain kipinän ryhtyä täysillä ajamaan maamme kielipolitiikkaan muutoksia.

Yliopistoon oli nimittäin tullut ns.virkaruotsin tutkinto, joka minunkin, joka olin yliopistotutkinnon suorittanut ja 22 vuotta valtion virkaa hoitanut, piti vielä pakollisena suorittaa virkaruotsin tutkinto. Virkamiesruotsi ei kuulunut vielä omana aikanani tutkintoihin, oli vain latinan kielen pro exercito-koe!!!

Työuupumuksessa ei kannata jäädä vanhaa märehtimään ja syyttelemään uudistuksia. On itse etsittävä uusia reittejä ja ajatuksia.

Jos palkka pienenee, niin verotuskin on keveämpää ja tuleva eläke lasketaan nykyisin koko työuran ajalta. Kunniakysymyksikään ei kannata pohtia silloin, kun on oman elämän laadusta kysymys. Toivon kirjoittajalle kaikkea hyvää ja valoisaa tulevaisuutta!

"Elämä on ihanaa, kun sen oikein oivaltaa...."
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Etsi uusia polkuja elämääsi!
En tiennytkään, että eläke lasketaan koko työuran ajalta??? Olen luullut, että maksoin turhaan eläkemaksuja n. 5v.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Lääkkeet
Tuttuni on joutunut myös masennuslääkitykselle, vaikka tuskin hänellä masennusta on. Hän oli uupunut ja ahdistunut. Hän haki kiltisti lääkkeet apteekista ja otti niitä, mutta koska ne pahensivat olotilaa, hän jätti loput syömättä. Kiltisti hän edelleen noutaa ne apteekista, mutta kukaan ei pakota nielemään niitä. Kuulemma Kela tarkistaa, että lääkkeet on noudettavissa. En tiedä onko näin, mutta systeemi kuulostaa sairaala.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Miksei meillä kun Tanskassa ja Ruotsissakin...
Olen ymmärtänyt uupumuksen olevan sairaus Tanskassa ja Ruotsissa, miksei meillä?
Saman tautiin sairastuin minäkin yksin yrittäjä, mmmelkein vuosi sairauslomalla masennus daignoosilla, lääkkeet jätin syömättä kun totesin vain saavani sivuvaikutukset niin pahoina etten haluannut lääkkeitä,popsia. Kiltisti kyllä hain apteekista. Siellä ne kaapissa lojuivat... Tästä on jo viisi vuotta ja tämä kulunut vuosi on vasta näyttänyt minun jotenkin parantuneen, vaivana edelleen huono muisti ja huonot yöunet.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Muutosta tarvitaan!
Kiitos tästä hyvin tärkeästä tekstistä. Tämä oli jälleen kerran eräs kafkamainen tarina suomalaisesta työelämästä, Kela-kohelluksesta ja terveydenhuollosta.
Työtä on liikaa. Henkilö uupuu. Vikaa etsitään henkilöstä. Vika täytyy diagnosoida henkilöstä, ja henkilöä aletaan säätää, vaikka työkulttuuri ja työn vaatimukset ovat aivan vinksin vonksin, ja niitä pitäisi säätää. Kela suhaa milloin milläkin pykälillä ja tekee järjen vastaisia (vaikka tod. näk. pykälien mukaisia...) linjauksia.
Toinen samanlainen raivostuttuva esimerkki on homeesta aiheutuneiden sairastumisten ja terveysongelmien hoito. Jos astmadiagnoosia tai muuta sairausdiagnoosia ei ole (ts. jos henkilö ei ole kärsinyt sairaana ja oireisena työpaikalla niin pitkään, että jokin tämänhetkisessä diagnostiikassa nimetty sairaus on kehittynyt), hän ei ole välttämättä oikeutettu sairauspäivärahaan, ja maksaa työpoissaolonsa omasta pussistaan - vaikka ei olisikaan työkykyinen.
Myös töihin haluavia ja töitä aktiivisesti hakevia työttömiä kyykytetään erilaisilla kafkamaisuuksilla. Jos työttömänä onnistuu itse oma-aloitteisesti saamaan työtä ns. väärään aikaan eikä tästä syystä enää osallistu hänelle nakitettuun kurssiin/haastatteluun/tapaamiseen, rangaistus on tuleva, oli asiaa koittanut selvittää tai ei.
Samanaikaisesti, kun uupunut-nimimerkillä kirjoittaneen kaltaiset ja työtä etsivät ja homeesta vakavasti oireilevat henkilöt haluaisivat hoitaa itsensä/asiansa kuntoon ja käydä töissä, osa väestöstä elelee vastikkeetta työttömyyskorvauksilla vailla aikomustakaan hakeutua töihin. Heitäkään tosin ei tarvitse erityisesti noteerata. Hehän ovat edellä mainittuja huomattavasti helpompi paketti viranomaiselle, kunhan vain tekevät tarvittavat kierrokset ja käännähdykset saadakseen kuukausittaisen tukipakettinsa.