Lasten ja nuorten etu huomioon päätöstenteossa

Useissa lehtikirjoituksissa on viime aikoina tuotu esille huoli uusimmista Pisa-tutkimustuloksista ja etenkin poikien tulosten heikentymisestä. Syiksi on esitetty muun muassa huonoa koulumotivaatiota ja inkluusiota eli kaikkien oppilaiden opettamista samassa opetusryhmässä lähikoulussa.

Emerita rehtori Hannele Mustonen toi TS:n mielipidesivulla 14.12. esille vaihtoehtoisten oppimisympäristöjen tarpeellisuuden sekä vahvaa erityistä tukea tarvitsevien oppilaiden mahdollisuuden opiskella pienissä ryhmissä erityisluokanopettajan ohjauksessa.

Olen Mustosen kanssa täysin samaa mieltä siitä, että jokainen lapsi ja nuori tulee ottaa huomioon yksilönä. Myöskään lahjakkaita lapsia ja nuoria ei saa unohtaa, vaan heille tulee tarjota mahdollisuus kehittää omia kykyjään ja taitojaan – myös koulussa.

Iltalehti uutisoi 13.12., että lähes viidennes suomalaisista nuorista miehistä ei ole minkään koulutuksen tai työn piirissä. Tilastot kertovat huolestuttavalla tavalla sen, että moni nuori on syrjäytymisvaarassa tai jopa jo syrjäytynyt!

Olen kuullut useamman opettajan kertovan huolestuneena, että jo alakouluikäisten oppilaiden joukossa on koululaisia, jotka vaan jäävät kotiin, eivätkä huoltajat saa heitä lähtemään kouluun. On lapsia ja nuoria, jotka jostain syystä eivät viitsi, kykene tai uskalla mennä kouluun. Tämä kertonee muun muassa yksilön tunne-elämän vaikeuksista.

Monissa tutkimuksissa on todettu, että tunne-elämän ja käyttäytymisen haasteita omaavat oppilaat, heidän huoltajansa ja opettajat kokevat, että kyseiset oppilaat hyötyvät pienestä opiskeluryhmästä, jossa oppilaat saavat erityisluokanopettajan ohjauksessa erityistä pedagogista tukea.

Tunne-elämän ja käyttäytymisen haasteita omaavien oppilaiden opettajana pidän erittäin tärkeänä, että huolestuttaviin lasten ja nuorten oireisiin reagoidaan välittömästi ja riittävän voimakkaasti.

Jo perusopetuslaki määrittää, että jokaisella lapsella ja nuorella on oikeus saada oman kasvunsa ja kehitystarpeidensa mukaista, riittävän vahvaa tukea, riittävän ajoissa.

Kun lapsella tai nuorella on jo lähtökohtaisesti tavanomaista heikommat eväät elämään tai tunne-elämä järkkyy voimakkaasti jonkin asian tai tapahtuman vuoksi, on välttämätöntä, että tällainen oppilas saa ajoissa tarvittavat tukipalvelut ja mahdollisuuden opiskella ja ”kuntoutua” esimerkiksi pienessä ryhmässä, jonka oppilas kokee itselleen tutuksi ja turvalliseksi.

Keskeisinä tavoitteina on käydä peruskoulu loppuun ja saada päättötodistus, jonka avulla nuori hakee jatko-opintoihin.

Tutkimusten mukaan kehitysennuste on kaikkein huolestuttavin lapsella, jonka yksilölliset ominaisuudet, luonteenpiirteet ja sosiaalisen kanssakäymisen ongelmat altistavat lapsen syrjäytymiskehitykselle eikä sitä kyetä pysäyttämään kotona, koulussa tai muissa lapselle tärkeissä ympäristöissä.

Viimeaikaiset tutkimukset osoittavat, että koulutus toimii yhtenä syrjäytymistä ehkäisevänä tekijänä. On tärkeää, että kouluissa tarkastellaan ja pohditaan yhdessä oppilaiden kanssa kunkin oppilaan omia vahvuuksia, mutta myös koulun toimintakulttuuria, työilmapiiriä sekä työrauhaa, kuten monissa kouluissa nyt tehdäänkin.

Koulun pedagogista hyvinvointia tukevan oppimisympäristön on tutkimuksissa todettu muun muassa korvaavan masennukselle altistavia tekijöitä sekä ennaltaehkäisevän, tukevan ja korjaavan puutteita etenkin niiden lasten ja nuorten kohdalla, joilla on sosioemotionaalisia vaikeuksia.

Meillä jokaisella aikuisella on vastuu lapsista ja nuorista! Kun heitä koskevia päätöksiä tehdään, liittyvätpä ne sitten varhaiskasvatukseen, perusopetukseen, opiskeluresursseihin tai vapaa-ajanviettomahdollisuuksiin, on lähtökohtana oltava lasten ja nuorten etu!

Jaana Hintikka

Kasvatustieteen tohtori, erityisluokanopettaja, Turku

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (6)

Vastaa
äiski
erityisopetuskin syrjäyttää
Lapseni alkoi ihmetellä, miksi heidän luokan kirjain on E kun luokkia on vain oikeasti dehen asti. Hän sanoi että siksi kun he ovat ongelmaisia, erityisiä. Havahvuin itsekin. Erotisopetusryhmät ovat pieniä ja saattaa olla että kaverisuhteita ei pääse syntymään. Syrjäytyminen tapahtuu melko varmasti. Pienryhmäopetus on edelleen muita oppilaita ihmetyttävää ja kavereita voi olla muissa luokissa mutta äkkiä alkaa juttu kiertää että nämä ovat vammaisia lapsia. Yhteistyöllä muiden luokkien kanssa luotaisiin ytäcyyssuhteita ja estettäisiin eristäytyminen. Pienryhmän opetuksen taso vaihtelee.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Opettaja
Vast: erityisopetuskin syrjäyttää
Erotisopetuspäätös johtuu monista seikoista. Pienluokkien ei tulisi olla heterogeenisiä, vaan joko oppimisvaikeuksiin, elimellisiin syihin tai sosioemotionaalisiin syihin perustuvia.

Vammaiset oppilaat on helpointa pitää mukana yleisopetuksessa. Oppimisvaikeudetkin menevät, jos luokkaan annetaan resursseja. Häiriköt eivät isoihin ryhmiin kerta kaikkiaan kuulu.

Pedagogista valtaa ei tule antaa jyväskyläläisille psykologeille eikä helsinkiläisille ekonomeille.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
äiski
opettajalle vs
Häirikkö ei ole diagnoosina olemassa. On olemassa sen sijaan erilaisia syitä miksi oppilas käyttäytyy häiritsevästi. Valitettavasti se ei ole sen oppilaan vika. Syy voi löytyä vammalsuudesta, alkoholiperheestä, lapsen tunneasääteyn vaikeuksista. Monta opplas saa avun jos he pääsevät kunnollisiin neuropsykiatrisiin tutkimuksiin. On olemassa kuntoutusta ja lääkehoitoa. Häirikkö sanana on syrjivä. Lapsi ei sitä tahallaan ole. Valitettavasti vaikeasti oireilevia lapsia ei jostain syystä saada avun piiriin.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Niinpä
Koulusta yli-ihannoidaan
Sitä että ei ole käynyt kouluja pidetään syrjäytymisenä. Juuri tässä piilee yhteiskuntamme asenneongelma. Nämä ihmiset luokitellaan automaattisesti kelvottomiksi. Olisiko parempi idea antaa heille työtä? On edelleen monia sellaisia työtehtäviä, mihin ei tarvittaisi ylikoulutettuja kympin oppilaita, vaan pelkkä perehdyttäminenkin riittäisi.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Ateisti
Vast: Koulusta yli-ihannoidaan
Ongelma ei ole tuo vaan se, että ei ole enää työpaikkoja mihin ei tarvittaisi sitä koulutusta. Lapiohommia ei ole muuten kuin jonain pienenä osana työpäivää, suurin osa menee koneiden käytössä eikä niihin riitä mikään perehdytys. Postin lajittelussakin pitää osata lukea ja ymmärtää numeroita, lukutaitoonkaan ei riitä se, että osaa painetut aakkoset vaan pitää osata tulkita ihmisten harakanvarpaita joita käsialoiksi kutsutaan.

Roskakuskin pitää vähintään osata ajaa autolla, ei suinkaan niin kuin nuoriso vaan vastuullisesti. Lisäksi pitää olla ammattiautoilijan pätevyys nykyään. Pikaruokaravintolaan tarjoilijaksi, se onnistuu jos vain noissa paikoissa tarjottaisiin pidempää kuin 3-4 tunnin työpäivää.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
erityisopettaja
Toiselle härikkkö toiselle ei
Miksi toisen opettaja luokassa lähes kaikki oppilaat ovat ns. häiriköitä opettajan milestä, kun taas samat oppilaat käyttäytyvät toisen opettajan tunneilla töysin moitteettomasti.Ed,mainitun opettajan käyttämät keinot: moitteet, vähättely, rainkaiseminen, julkinen ivaaminen , uhkailu jne. eivät toimi koulussa, vaan provosoivat oppilaat puolustautumaan opettajaa vastaan, Napit vastakkain astetelma luokassa aiheuttaa negatiivisen ilmapiirin, jossa oppiminen ei suju. Jälkimmäisen opettajan tunneilla kannustetaan, kehutaan motivoidaan, suhtudutaan oppilaisiin arvostavasti jne. ja tulokset puhuvat puolestaan. Opettajilla on peiliin katsomisen paikkka monessa tapauksessa.

  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »