Energiatehokkuus hämmentää

Poliitikoilla ei kestä kantti sanoa suoraan, että ilmastonsuojelu edellyttää kulutuksen vähentämistä. Niinpä esimerkiksi energiaa ei säästetä, vaan sitä ”kulutetaan tehokkaammin.” Tämä voi johtaa väärinymmärryksiin.

Hiljattain kuuntelin radiosta keskustelua, jossa eräs toimittaja sanoi, että ”energiatehokkuushan tarkoittaa sähkönkulutuksen kasvua.”

Valtiovalta suunnittelee kevyempää kiinteistöveroa asunnoille, joiden lämpöeristystä on erityisesti parannettu. Eikö siis riitä, että säästää energialaskussa?

On huomattava, että kiinteistön energiankulutuksessa on muitakin muuttujia kuin seinien eristyskyky.

Suurin muuttuja on tietenkin kiinteistön koko.

Esimerkiksi 100 neliömetrin ja 300 neliömetrin asuntojen energiatehokkuus voi olla sama, mutta isomman asunnon omistaja saisi kolminkertaisen veroedun pienempään verrattuna.

Tällainen tuki ei vastaa kunnolla tarkoitustaan, eikä käsitystä oikeudenmukaisuudesta.

EU määräsi vaihtamaan hehkulamput toisenlaisiin. Seurauksena oli polttimoiden hinnan moninkertaistuminen. Kukaan ei myöskään vielä tiedä haittojen määrää, joita voi tulla sähköverkkoihin. Myös ongelmajätteet lisääntyvät.

Ilmastonsuojelua ei vielä oteta vakavasti. Tuet ja määräykset ovat tarkoitetut vain talouden porkkanoiksi.

Ilmastonmuutoksen hillitsemisen lisäksi on monia muitakin syitä hillitä kulutusta. Tähän ensimmäinen edellytys on selkeä tuloerojen kasvun hillitseminen.

Ismo Saloranta, Lieto