Kirjoittajavieras Ralf Sund:
Äänikynnys ja
poliittiset murhat

Ralf Sund.
Ralf Sund.

Vaalijärjestelmäämme on aika ajoin esitetty äänikynnystä. Poliittinen ryhmä, jonka valtakunnallinen kannatus ei ylittäisi säädettyä rajaa, ei saisi lainkaan edustajia eduskuntaan. Äänikynnys takaa, etteivät kaikenlaiset protestiryhmät saa ääntään kuuluville valtiopäivillä.

Useimmin Euroopassa käytössä oleva äänikynnys on neljä prosenttiyksikköä. Jos viime vaaleissa tämänkaltainen äänikynnys olisi ollut voimassa, olisivat perussuomalaiset jääneet vaille kolmea paikkaansa. Kristillisdemokraatit ja ruotsalainen kansanpuolue olisivat lähellä rajaa.

Monissa Euroopan maissa on äänikynnys voimassa. Niin myös Ruotsissa. Äänikynnys ei lisää demokratiaa, mutta tuo tehokkuutta päätöksentekoon ja takaa päätöksentekojärjestelmään tiettyä vakautta.
Ruotsin ulkoministerin Anna Lindhin murhan yhteydessä on tuotu esille Ruotsin ääriliikkeiden osuus murhaan. Viikon vangittuna olleella, mutta nyt vapautetulla murhaepäillyllä oli yhteyksiä äärioikeistolaisiin ryhmittymiin. Uuden epäillyn osalta ei tällaisia kytkentöjä ole vielä ainakaan tuotu esiin.

Riippumatta siitä ovatko ääriliikkeet murhan takana vai eivätkö, on selvää, että maissa, joissa on äänikynnys, jää kohtuullisen merkittäviäkin poliittisia liikkeitä vaille näkyvyyttä. Julkisuutta eivät kiinnosta ryhmittymät, joilla ei ole poliittista vaikutusvaltaa.

Vasemmistolaiset ääriliikkeet ovat kohtuullisen hyvin löytäneet kotinsa Ruotsin Vasemmistopuolueesta. Sen sijaan äärioikeistolaiset ryhmittymät ovat Ruotsissa henkipaton asemassa, vailla asemaa ja vaikutusmahdollisuuksia. He puhisevat ja puhkuvat poliittisen järjestelmän ulkopuolella, muodollisesti "laittomina". Kun on ulkona, ei tarvitse olla sisäsiisti. Äärioikeistolaisten ryhmittymien kielenkäyttö on uhkaavaa ja pelottavaa. He olivat ainoa ryhmittymä, joka nettisivuillaan riemuitsivat avoimesti Anna Lindhin murhasta.

Se, että Ruotsissa esiintyy poliittista militanttia toimintaa enemmän kuin Suomessa on historian valossa erikoista. Onhan Suomessa vahvat perinteet puukkojunkkareissa, nuijasodissa, Lapuan liikkeessä.
Suomessa äärioikeistolaiset ryhmittymät löytävät kanavan perussuomalaisissa, vaikka itse puolue ja sen johto ei äärioikeistolaisia olekaan, uskonnolliset fundamentalistit kristillisdemokraateissa, vihreät ääriliikkeet vihreissä ja äärivasemmistolaiset vasemmistoliitossa. Kahden viime mainitun osalta laita vuotaa. Minkkien vapauttaminen on oman käden oikeutta, jota vihreiden etabloituminen vallankäyttöön ei ole estänyt. Vasemmalla laidalla kommunistit ovat toistaiseksi kuluttaneet energiansa vasemmistoliiton haukkumiseen.

Pienetkin ryhmittymät tarvitsevat kanavan saada äänensä kuuluville. Äänikynnyksen aikaansaaminen suomalaiseen vaalijärjestelmään voisi olla vakava virhe. Yhä isommat ryhmät joutuisivat osattomina jupisemaan päätöksenteon ja julkisuuden ulkopuolelle. Se synnyttää harkitsemattomia tekoja. Päätöksentekojärjestelmämme sietää vallan mainiosti muutamat tonyhalmeet.

Kirjoittaja on taloustieteilijä ja kolumnisti. Hän on vasemmistoliiton entinen puoluesihteeri.