Uusperheiden tilastoinnista

Suomen Uusperheellisten Liiton Tina Mäkelä leimasi Tilastokeskuksen laskelmat uusperheiden määrästä "täysin virheellisiksi" (TS 19.9.) ja toivoi uudenlaista laskutapaa, jossa perheisiin luettaisiin kaikki muuallakin asuvat perheenjäsenet.

Tilastokeskus noudattaa tilastoinnissaan YK:n ja EU:n tilastovirastojen antamia suosituksia. Perheen tilastoinnin perusasetelma on se, että tilastoitavan perheen muodostavat vain yhdessä asuvat perheenjäsenet. Väestötilastoissa taulukon summariviltä pitää aina löytyä koko väestö. Jos Tilastokeskus alkaisi tilastoida jo kotoa muuttaneet perheenjäsenet vielä vanhaan perheeseen, vaikka he olisivat muodostaneet jo uuden perheen, joka tietysti myös pitää tilastoida, olisi tulos ristiriitainen. Väestöä perheissä olisi paljon enemmän kuin maassa asuu.

Eri eturyhmien (esim. uusperheet ja yksinhuoltajat) tarpeita varten voidaan toki tehdä erilaisia taulukoita ja laskelmia siitä, kuinka laajaa ihmisjoukkoa mikäkin ilmiö koskettaa. Nämä laskelmat eivät kuulu virallisen tilastoinnin piirin. Ne ovat tutkimuksia ja sinällään mielenkiintoisia.

Kaikissa maissa edes yhdessä asuminen ei ole riittävä kriteeri perheelle. Esimerkiksi Pohjoismaisessa tilastollisessa vuosikirjassa perheen täysi-ikäisiä lapsia ei lasketa enää perheeseen kuuluvaksi, vaikka he asuisivat vanhempiensa kanssa. Suomessa kotona asuvat täysi-ikäisetkin lapset lasketaan perheeseen kuuluvaksi. Näin ollen Tilastokeskuksen perhetilastosta voidaan tuottaa myös tieto uusperheistä siten, että lapsen asemassa olevan iälle ei ole asetettu mitään ikärajaa. Vuoden 2002 tilastossa vanhin tällainen uusperheen "lapsi" on 63-vuotias. Näin tilastoiden uusperheiden määrä kasvaa 49 000 perheestä 62 000 perheeseen. Varsinaisissa uusperheissä asuu 205 000 henkeä, laajemmin määritellyissä 252 000 henkeä.

Suomessa perhetilastot perustuvat erinomaiseen väestötietojärjestelmään. Euroopan maista vain Tanska ja Suomi pystyvät tuottamaan perhetilastot vuosittain ja esimerkiksi uusperheiden tarkempi jaottelu on monille maille mahdoton tehtävä.
Leena Kartovaara
Tilastopäällikkö
Tilastokeskus