Urheiluseurat maksavat 6,5 prosenttia
Samppalinnan palloiluhallin menoista

Urheilutoimittaja Harri Koskisen artikkelista "Liikuntavirasto otti käyttöön uuden 10 prosentin mainospaikkamaksun" (TS 13.9.) saa käsityksen, että liikuntaviraston ja urheiluseurojen välille olisi kehkeytynyt laajempikin riita. Liikuntaviraston tietoon ei kuitenkaan ole tullut muita kuin Samppalinnan palloiluhallin mainospaikkamaksusta suivaantuneita seuroja, etunenässä toimittaja Koskisen valmennuksessa viime vuonna ollut koripalloseura Aura Basket ja käsipalloseura HC Dennis.

Mainospaikkamaksujen periminen ei ole mitenkään poikkeuksellista isoissa kaupungeissa. Käytäntö on yhtä tyypillinen kuin vuorojen käyttömaksujen periminen. Mm. Samppalinnan palloiluhallin menot liikuntavirastolle vuonna 2002 olivat 170 000 euroa. Käyttömaksuina perimme seuroilta yhteensä noin 11 000 euroa. Mainospaikkatulot olivat vain 73 euroa. Saaduilla tuloilla katettiin siis vain 6,5 prosenttia Samppalinnan kuluista. Luku on selvästi alle turkulaisten kilpaurheilupaikkojen sekä myös valtakunnallisten keskiarvojen.

Liikuntalautakunta halusi siirtää maksutulojen painopistettä vuorojen käyttömaksuista ns. bisnesurheilun puolelle tehdessään 17.9.2002 periaatepäätöksen 10 prosentin mainospaikkamaksusta. Tällöin ne lajit ja seurat, joilla on mahdollisuus hyödyntää kaupungin tiloja mainostulojen saamiseen, maksavat mainosrahoista yhden kymmenyksen tiloja ylläpitävälle kaupungille. Valitettavasti tiedotus uudesta maksusta ei onnistunut ja Samppalinnan palloiluhallissa pelaavat seurat olivat maksusta kovin yllättyneitä kokoontuessaan liikuntaviraston kutsumana saneeratun hallin käyttöönottokokoukseen.

Toimenpiteen tarkoituksena on pitää lasten ja nuorten vuorot jatkossakin maksuttomina ja aikuisten käyttövuorojen tuntihinnat nykyisellä alhaisella tasollaan (5-15 euroa/t). Periaate on varsin yleisesti myös turkulaisen seurakentän hyväksymä. Urheilu on kuitenkin suuria tunteita ja intohimoja herättävä asia. On ymmärrettävää, että jokaiselle se oma laji on rakkain ja tärkein. Kunnallisen viranomaisen tehtävänä on kuitenkin huolehtia eri lajien tasapuolisesta kohtelusta ja siitä, että kaikki pääsevät liikkumaan.

Erik Vikmanin kirjoitukseen (TS 17.9.) liikuntavirasto toteaa, että isojen kaupunkien vertailutietokannan mukaan Turun liikuntatoimi on erittäin kustannustehokkaasti hoidettu. Ansio tästä lankeaa sekä aktiivisille työntekijöillemme että sille periaatteelle, että monet palveluistamme on ulkoistettu turkulaisille yrittäjille sekä osaaville urheiluseuroillemme.
Arto Sinkkonen
Liikuntatoimenjohtaja
Turun kaupungin liikuntavirasto