Kakolanmäki jätettävä
rakentamiselta rauhaan

Historiallinen ja perinteitä arvostava lounainen porttimme länteen? Kysymysmerkki on mielestäni kohdallaan, mikäli on kyse Suomen Turusta.

Taidemuseon "peruskorjaus" erinäisine päätöksineen on tullut maksamaan miljoonia euroja, aivan, mutta sehän on ko. asioista päättäville herroille varsin käypä "esilämmitys" aloitettaessa keskustelua Kakolan kaavasuunnitelmasta.

Edellä mainitsemani herrat ovat jo lyöneet lukkoon uuden jätevedenpuhdistamon sijaintipaikan. Todellakin! Se aiotaan louhia Kakolan kallion sisään. Kukaan ei kykene kertomaan, kauanko kyseiset louhinta- ja rakennustyöt tulevat ajallisesti kestämään.

Tavallisten turkulaisten vastustuksesta huolimatta "viisaat" herrat päättivät siirtää nykyisen puhdistamon saneeraukseen vaadittavat eurot Kakolan kallioon. Tuleeko tuo kallion sisälle rakennettava laitos koskaan kunnolla toimimaan, mitä se tulee lopulta maksamaan ja kuinka valtavasti se tulee häiritsemään historiallista Turun Portsaa?

Onko Turussa huutava asuntopula? Jos on, niin ei sitä poisteta rakentamalla uusia taloja neitseelliselle Kakolanmäelle vankilan sieltä siirryttyä. Jokainen hivenenkään asioista perillä oleva ymmärtää, että mikäli Kakolan mäelle rakennetaan, niin ne rakennukset eivät tule palvelemaan ns. mattimeikäläistä.

Olen syntynyt Turussa ja asunut Portsassa reilut 13 vuotta. Tuona aikana olen saanut ilolla havaita miten lähellä alkukantainen luonto voi olla nykykaupunkia. Kesäisin olen ruokkinut siilejä ja talvisin lukuisia pikkulintuja, joita en muualla ole nähnyt. Nyt meneillään olevat Kakolan "suunnittelukilpailut" toteutuessaan saavat aikaan sen, että myös tuo edellä mainitsemani läheinen, rauhallinen luonto katoaa Turusta lopullisesti.
Harri Mikkonen
Turku