Verkosto vailla vertaa

Koulujen alettua opettajille on alkanut virrata houkuttelevia tarjouksia. Ylisanoista ja väripaperista ei tunnu olevan puutetta, kun sukkien, keksien, vessapaperin, karamellien ja jopa pesuaineiden välittäjien uusi kouluihin suuntautunut ammattikunta käy kampanjaansa. He luovat ruusuista kuvaa helposta rahasta ja toiset jopa hurskastelevat myyntityön kasvattavasta vaikutuksesta. Kouluverkosto on koko maan kattava ja sitä näyttää olevan kätevä käyttää muuhunkin kuin sivistystyöhön.

Opettajat ovat markkinoinnin kohteina, koska he ovat ottaneet tehtäväkseen organisoida luokkiensa rahankeräyksiä. Näillä keräyksillä rahoitetaan leirikouluja, luokkaretkiä ja jopa eräiden koulujen opetusvälinehankintoja.

Opettajat ovat ehkä otollisia välikäsiä myös siksi, että heidän kauttaan tulevaa vähittäiskauppaa on kiusallista kyseenalaistaa. Korostan kuitenkin, että opettajat tekevät tätä työhönsä kuulumatonta kauppaa hyvässä uskossa, hyvää tarkoittaen ja myös siksi, että edellä mainittuihin moniin nykykoulun ns. ylimääräisiin menoihin ei muuten saa rahaa.

Koulujen kautta tapahtuva vähittäiskauppa toimii niin, että opettaja tai vastaava saa ryhmänsä vakuuttuneeksi liiketoiminnan voimasta ja tilaa tuotteet. Yleensä yhtä myyjää kohden ei tule monta tuotetta, joten kukaan ei narise liikoja. Myyjät ja heidän vanhempansa ostavat kuitenkin usein itse ylihintaiset myytävänsä.

Rahaa yhteiseen kassaan tulee, mutta samaa kampanjaa ei yleensä kannata toistaa. Syynä on se, että tavallisesti ihmistä, hyväuskoistakin, voi höynäyttää vain kerran.

Tällaista illuusioiden myyntiä opettajille, urheiluseuroille ja muille yhteisöille pidän ihmisten hädänalaisen tilan hyväksikäyttönä. Rahantarve kyseisillä tahoilla on suuri ja jatkuva, mutta tällaisten kampanjoiden tukeminen osallistumalla niihin on mielestäni vain tavaran välittäjien rikastuttamista eikä hyödytä niinkään työlästä jakelua suorittavaa lapsityövoimaa.
Verkosta karannut