Ratikalla Turun joukkoliikennemuseoon

TS/Ari-Matti Ruuska<br />Museoraitiotie olisi kokeilemisen arvoinen asia, samoin Turkuun sopisi joukkoliikennemuseo, esittää kirjoittaja.
TS/Ari-Matti Ruuska
Museoraitiotie olisi kokeilemisen arvoinen asia, samoin Turkuun sopisi joukkoliikennemuseo, esittää kirjoittaja.

Tässä taannoin oli juttua raitiotiestä ja artikkelissa mainittiin mm., että "viimeinen raitiovaunu ajeli Turussa 1. syyskuuta 1972". No, jutun kirjoittaja oli kuukauden verran hakoteillä, sillä todellisuudessa viimeinen turkulainen raitiovaunu (n:o 39) lähti kolmosen reitille sunnuntaina 1. lokakuuta 1972 klo 23.30.

Se, että raitiotievaunut saataisiin takaisin Turun kaduille, ei varmastikaan tule tapahtumaan lähivuosina, jos ollenkaan. Kun kaupunginvaltuusto 1960-luvun alussa teki jääräpäisyydessään turkulaisten kannalta kulttuurillisen möhläilyn päättämällä hävittää raitiovaunut, niin tuskinpa nykyinen valtuusto on kiinnostunut korjaamaan edeltäjiensä töppäilyt. Vedoten siihen, kuinka kalliiksi sen rakentaminen tulisi kaupungille.

Pikaraitiotien rakentaminen Naantalista Turun kautta Kaarinaan voipi hyvinkin tulla ajankohtaiseksi seuraavalla vuosikymmenellä, joskaan tällaisia nopeasti liikkuvia "metroja" ei tulisi rinnastaa tavallisiin hissukseen kulkeviin kaupunkiraitiotievaunuihin.

Mutta museoraitiotie olisi mielestäni kokeilemisen arvoinen, jo pelkästään senkin takia, koska Aurajoen bulevardeilla on niin paljon kaikenlaista kesätapahtumaa, että mikäs sen hienompaa kuin Läntistä Rantakatua kolistelisi wanha, iloisen keltainen raitiomoottorivaunu + jälkivaunu.

Pääteasemina olisivat Vaakahuone ja Forum Marinum, josta olisi raideyhteys vanhalle raitiovaunutallille. Sinne voitaisiin perustaa näyttävä joukkoliikennemuseo, jossa tietysti olisi Turun liikennelaitoksen entisöidyt (ja entisöitävät) raitsikat ja linjurit. Lisäksi lähitienoolta löytyy monenmoista vanhaa linja-autoa, joilla saataisiin kattava ja hieno näyttely jokavuotiseksi.

On huomioitava, että juuri Suomen Turusta alkoi linja-autoliikenteen alkutaival: Johan Stenroosin kuljettama 16-paikkainen Scheibler-omnibussi (tosin ilman matkustajia) starttasi Turusta 11. joulukuuta 1905, suuntana Uusikaupunki.
Matti Kairasmaa
Suomen Linja-autohistoriallisen
Seuran jäsen