Puuttuvat turvatekijät ihmetyttävät

Keskiviikon uutinen Ruotsin ulkoministeri Anna Lindhiä vastaan tehdystä puukkohyökkäyksestä oli sokeeraava. Se ei ollut ehkä yksin siksi, että niinkin sympaattista henkilöä vastaan tehtiin attentaatti, joko johti uhrin kuolemaan. Vaan myös siksi, että se tehtiin keskellä kirkasta päivää suuressa tavaratalossa kymmenien silmäparien alla.

Me tiedämme, että Tukholman kaltaisessa suurkaupungissa liikkuu narkoottisten aineiden vaikutuksen alaisia sekä viinan ja lääkkeiden vaikutuksen alaisia. Jotkut vaan muuten ajan ja paikan tajun kadottaneina. Oli tekijän motiivit mitkä tahansa, niin on hyvin tiedossa, ettö Ruotsissa on fanaattisia sosiaalidemokraattien vastustajia.

Suuri yllätys on, että NK-tavaratalossa ei ole mitään tallentavia kameroita, jotka jättävät jotain nauhalle talossa käyneistä ihmisistä? Missä olivat talon turvamiehet? Meillä on hyvin muistissa Myyrmannin pommiräjähdys Vantaalla. On myös se, kuinka hyvin siellä tavaratalon turvakamerat tallensivat mm. pommimiehen liikkeet ja kellonajat nauhalle.

Nämä olivat siis Vantaalla, mutta Tukholman yhdestä tunnetuimmasta tavaratalosta ne puuttuvat. Voiko siellä ihmiset tämän jälkeen tuntea itsensä turvalliseksi?

Sieltä pääsee pakenemaan raakaan aseelliseen väkivaltaan syyllistynyt henkilö niin, että hänestä ei kukaan tiedä oikein mitään. Ihmetellään, että SÄPO ei ole järjestänyt turvamiehiä ulkoministerille. En ole kuullut kenenkään ihmettelevätn, että NK-tavaratalo ei ole mitenkään taannut asiakkaidensa turvallisuutta. Eikö se jos mikään ole ihmettelyn aihe?

Ehkä tekijä jopa tiesi tavaratalon olemattomat turvasysteemit.
Rauno Jokiniemi
Turku