Miksi tennishalli Turun
Vasaramäen puistoon?

Täytyy ihmetellä Turun päättäjien ajatuksenkulkua, kun ovat antaneet luvan rakentaa tennishallin Vasaramäen puistoalueelle lastenkodin viereen. Lisäksi alueella on omakotiasutusta. On muka suuri tarve hallille, kun muut hallit on otettu "tuottavampaan" käyttöön, mistähän syystä? Jos ne eivät tuottaneet, niin miten voidaan kuvitella, että tämä halli tuottaisi?

Ainoa mitä tästä seuraa, on ongelmia ympäröivälle asutukselle. Koska alueella ei ole valmiita parkkipaikkoja eikä kunnollista autotietä, kaikki on rakennettava alusta alkaen. Puisto on alueen asukkaiden ahkerassa käytössä. Lisäksi liikenteestä tulee vaara lastenkodin lapsille sekä muille liikkujille.

Eivät nämä "urheilijat" käytä julkisia liikennevälineitä eivätkä jalkojaan, se on nähty, vaan hallin luo on autolla päästävä mahdollisimman lähelle. Ei muuten kuulemma jaksa pelata.

Hippoksen sillan toisella puolen on tyhjää hallitilaa ja valmis asfaltoitu piha-alue, joka varmaan tulisi halvemmaksi kunnostaa halliksi kuin rakentaa uusi. Ja muitakin alueita on lähistöllä, esimerkiksi Oriketo, Biolaakso sekä Itäkaaren ja Rompolitien alue.

Käyttäkää päättäjät edes hieman maalaisjärkeä jos sitä vielä löytyy.
Eräs alueen asukas