Stalinistit Rettiginrinteen kaavaa vastustamassa?

Päätoimittaja Ari Valjakan kolumneihin on yleensä ollut helppo yhtyä sekä niiden sisällön että esitystavan puolesta. Sunnuntain 20.1. kolumni, joka käsittelee Rettiginrinteen rakentamista, muodostaa kuitenkin poikkeuksen.

Valjakka ei suostu ymmärtämään, että kyseessä on kotikaupungin maisemallisesti erittäin arvokkaan ja turkulaisille rakkaan näkymän säilyttämisestä sellaisena kuin se on juurtunut lukuisten turkulaissukupolvien sielunmaisemaan. Sen sijaan kysymys ei ole entisten stalinisti- ja taistolaispiirien häikäilemättömästä Turun kehityksen jarruttamisesta, kuten Valjakka asiaa luonnehtii.

Viime hetkellä nousseet kansalaisliikkeet pyrkivät kumoamaan erilaisten erehdysten ja virheiden seurauksena syntyneen päätöksen, jota tuskin mikään instanssi tekisi nyt, kun asian tosiasiallinen luonne ja seuraukset ovat vähitellen tulleet kaupunkilaisten tietoon.

Vastoin Valjakan käsitystä Turun kaupungille olisi vähänkin pidemmällä tähtäyksellä huomattavasti edullisempaa, jos se ei tärvelisi ainutlaatuista kulttuurimaisemaansa, vaan muuttaisi selvästi epäonnistunutta päätöstään parin piirun (= kerroksen) verran, kun se kerran on käytännössä vielä mahdollista. Päätösprosessin ehkä epämääräisillä kiemuroilla ei jälkeenpäin ole mitään merkitystä, kunhan lopputulos on oikea.

Sen sijaan Vartiovuoren maiseman tärveleminen olisi anteeksiantamaton teko, ja se säilyisi turkulaisten silmissä parin seuraavan vuosisadan ajan. Epäonnistuneen päätöksen purkaminen - tietenkin poikkeuksena - osoittaa viisautta, muotoseikkojen ja byrokratian asettaminen kaiken muun yläpuolelle on taas typeryyttä.

Skanska Ab:llä lienee olemassa nykysuuntauksen mukainen eettinen säännöstö sekä kestävän kehityksen noudattamisen ohjeisto. Yhtiöllä on nyt erinomainen tilaisuus osoittaa, miten nämä periaatteet toimivat käytännössä.

Mikäli Skanska toiminnallaan ratkaisevasti myötävaikuttaa Vartiovuoren kansallismaiseman turmelemisen estämiseen, saa se turkulaisten keskuudessa runsain mitoin good williä, joka on jatkossa varmasti muutettavissa menestykseksi rakennusalan kovassa kilpailussa.
Pentti Mutanen Ekonomi

Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.