Lypsylehmää kerrakseen

TS/Tuula Heinilä<br />Valtio lypsää liikaa autoilijoita, jyrähtää kirjoittaja.
TS/Tuula Heinilä
Valtio lypsää liikaa autoilijoita, jyrähtää kirjoittaja.

On taas käsillä se aika vuodesta, jolloin lankeaa maksuun ajoneuvovero, "väliaikainen" tosin, niin kuin poliitikot aikanaan päättivät. Toisin kävi jälleen lupausten kanssa. Verosta tuli vakituinen "seuralainen" kaikille auton omistajille.

Kuinka näinkin pienessä maassa kuin Suomi, jossa on vain vähän yli viisi miljoonaa, voidaan kurittaa kansaa ylettömän suurilla maksuilla, esimerkiksi juuri autoilun suhteen. Uuden auton lähtöhinta on korkeimpia Euroopassa, samoin polttoainevero on korkeampi muihin maihin verrattuna.

Kuinka paljon yksi auto lihottaakaan valtion rahakirstua lähtiessään kaupasta uutena liikenteeseen ja ollessaan kahdella, kolmella omistajalla. Jokaisessa vaihdossa on uudenlainen vero. Joten on siinä "lypsylehmää" kerrakseen.

Ajatellaanpa esimerkiksi niitä kanssasisaria ja veljiä, jotka joutuvat käyttämään omaa autoa työmatkoilla pakosta, koska yleisten kulkuneuvojen reitit eivät kulje heidän kotipaikkansa lähietäisyydellä. Hyvin harvalla työtä tekevällä on työpaikka säälisen kävelymatkan päässä.

Ylisuuri polttoainevero, mahdolliset asuntovelat sekä lasten kasvatukseen liittyvät kustannukset rassaavat kyllä kansalaisia niin henkisesti kuin fyysisestikin.
TiKu

Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.