Kirjoittajavieras-kolumni:
Pelissä yliopistomaailman
uskottavuus

Ministeri Jari Vilénin pro gradu -työstä virinnyt keskustelu herättää runsaasti tärkeitä kysymyksiä, esimerkiksi tällaisia: Onko Oulun yliopistossa yleensäkin tapana hyväksyä puolittain plagioituja kirjoituksia opinnäytteiksi? Onko tällainen toiminta yleistä nimenomaan kasvatustieteessä? Onko plagioiminen hyväksyttyä muissakin korkeakouluissa kuin juuri Oulun yliopiston kasvatustieteen laitoksella?

Kysymys on siis lähinnä tiedepoliittisesta moraalista, ei yksilötason ongelmasta. Täysin epäuskottavalta tuntuisi, että plagiointi olisi hyväksytty yhden, mutta ei kenenkään muun opiskelijan kohdalla. Jotta tällaiset epäilykset - jos ne eivät ole totta - saataisiin loppumaan, yliopistojen kannattaisi nyt mitä pikimmin selvittää omat nurkkansa opinnäytetöidensä suhteen.
Paitsi että kysymyksessä on Oulun yliopiston kasvatustieteen ja sitä kautta koko yliopistomaailman uskottavuus, pelissä on myös yliopistonopettajien ammatillinen kunnia. Nyt esillä olleet Jari Vilénin opinnäytetyön ohjaaja ja tarkastajat eivät ansaitse päänsilityksiä, sillä lähteitä mainitsemattoman suoran jäljentämisen hyväksyminen kertoo paljon ko. opettajien työmoraalista.

Lisäksi tapaus osoittaa karkealla tavalla sen, että kasvatustiede pitää erottaa selkeästi historiatieteestä silloinkin, kun tutkitaan koululaitoksen historiaa: jokaisen yliopiston historian laitoksella kyseisenlainen historiikki opinnäytetyönä olisi tyrmätty armotta.
Selkeästi tuomittavaa työn hyväksyjätahoa paljon vaikeampi on suoralta kädeltä tuomita kyseistä opiskelijaa. Onko esimerkiksi jään kepillä kokeileminen moraalitonta?

Vaikka gradutyön tarkastajien tarkkuuden ja viitseliäisyyden testaaminen tässä tapauksessa olikin opiskelijan kannalta ymmärrettävää, kovin suuresta maisterikokelaan tieteellisestä kunnianhimosta tai -tunnosta se ei kerro. Sen sijaan tapaus kertoo keinoja ajattelemattomasta ja lyhytnäköisestä nuorukaisesta, joka tahtoo valmistua mahdollisimman nopeasti.

Jupakan osapuolet ovat - ymmärrettävää kyllä - halunneet panna asialle pisteen: ikävä julkisuus ei ole hyväksi sen enempää ministerille kuin tiedemiehellekään. Koska keskustelussa kuitenkin ovat paljon suuremmat kysymykset kuin parin kolmen ihmisen yksityisasiat, pohdintaa yliopistojen opinnäytetöiden tieteellisestä ja moraalisesta kestävyydestä tulee jatkaa ja laajentaa. Minkään tahon etu ei "vilenismin" leviäminen voi pitkän päälle olla, kaikkein vähiten suomalaisen tiedemaailman.
Kirjoittaja Jari Rusanen on Turun Lyseon koulun rehtori.

Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.