Doping, terrorismi ja
Turun rakentaminen
puheenaiheina

Mielipiteet-sivun viime vuotta värittivät alkuvuodesta doping-skandaali ja loppuvuodesta syyskuun 11. päivän tapahtumat. Lahden MM-hiihtokilpailujen yhteydessä paljastunut suomalaisten hiihtäjien doping oli yksittäinen aihe, joka kirvoitti kirjoituksia selkeästi enemmän kuin mikään muu asia miesmuistiin.

New Yorkin pilvenpiirtäjiin kohdistunut terrori-isku oli vuoden aikana toinen aihe, josta kirjoitettiin paljon ja monesta näkökulmasta. Keskustelu kääntyi myös uskonasioihin, hyvään ja pahaan ihmisessä.

Paikallisista aiheista tunteita kuumensivat erityisesti rakentamishankkeet - kuten kirjasto ja toriparkki - ja Turun vesiasiat. Rettiginrinteeseen kaavaillut kerrostalot herättivät kaupunkilaiset pohtimaan Turun kaupunkikuvan säilymistä ja toisaalta keskustan säilyttämistä elävänä ja asuttuna. Niinikään taitettiin peistä siitä, mistä Turku ottaa tulevaisuudessa juomavetensä ja missä tapahtuu jäteveden puhdistus.

Uuden kävelykadun viihtyvyydestä ja varsinkin valaistuksesta oltiin niinikään

montaa mieltä. Erityisesti jouluvaloihin oltiin tyytymättömiä.

Terveydenhoito, koulu- ja kasvatusasiat, huumeet ja rikollisuus, hallituksen politiikka, eläkkeiden leikkaukset, työttömyys ja opiskelijoiden asiat puhuttivat lukijoita läpi vuoden.

Kirjoituksia lukijoiden palstalle tuli vuoden aikana selvästi enemmän kuin mitä voitiin julkaista. Sivulle asti mahtui noin 2 290 mielipidettä. Kaikkiaan posti, sähköposti ja faksi toivat noin 7 800 kirjoitusta. Sähköpostin kautta lähetettiin mielipiteitä viime vuonna jo selvästi enemmän kuin edellisvuotena, mutta yhtä hyvin voi sanottavansa lähettää käsin kirjoitettuna kirjeenä. Ei siis muuta kuin kirjoittamaan!
Aliokirjoituksissa - niin myös kolumneissa - pääkirjoitussivulla keskeinen aihe on ollut Euroopan unioni ja sen ajankohtaiset teemat: yhteinen raha, yhteinen puolustus, federalismi ja yleensä unionin tulevaisuus.

Suomen ja maailman taloutta ja politiikka - samoin lähialueita - on seurattu tiiviisti usein unionikeskusteluun liittyen. Syyskuun terrori-iskua seurasi laaja asiantuntijakirjoittelu monella eri tasolla.
Mielipideosaston toimitus

Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.