Kuluttajan ääni kuuluviin
atk-lainsäädännössä

TS/Jonny Holmén<br />Lainsäädäntö atk-alalta on vasta aluillaan, ja jolleivat kuluttajat ota kantaa laintulkintoihin, niin kohta kaikki tietokoneen käyttö leimataan laittomaksi tai ainakin moraalisesti vääräksi, kirjoittaja huomauttaa.
TS/Jonny Holmén
Lainsäädäntö atk-alalta on vasta aluillaan, ja jolleivat kuluttajat ota kantaa laintulkintoihin, niin kohta kaikki tietokoneen käyttö leimataan laittomaksi tai ainakin moraalisesti vääräksi, kirjoittaja huomauttaa.

Mielestäni on aivan turhaa joka lehdessä kyseenalaistaa cd-rom/-r/-rw levyjen laillisuutta tai laittomuutta. Oma kantani on se, että levyn sisältö ei muuta asiaa ollenkaan.

Jos otetaan kantaa siihen, että missä raja kulkee laittoman ja laillisen kopioinnin välillä, niin silloin laittoman puolelle mennään, jos kopiosta otetaan toinen kopio tai jos kopioidaan rahan vuoksi. Sama pätee myös cd-audio-levyjen siirtämiseen mp3-, wav- tai wma-muotoihin. On otettava myös huomioon se, että miksi yleensä kopioidaan ohjelmia. Suurin syy siihen on ohjelmien koko ajan nouseva hinta, ja laskeva laatu.

Olen seurannut jo lähes neljä vuotta esimerkiksi Microsoftien ohjelmien bugien (ohjelmointivirheiden) ja puutteiden määrää. Pelkästään yhden aamupäivän aikana Microsoftin tukeen tuli pelkästään uuden Windows ME-käyttöjärjestelmään liittyviä kyselyitä lähes sata. Jos vaaditaan, että jokaisesta korjauksesta täytyy maksaa useita kymmeniä markkoja tai, että korjauksen voi maksaa vain luottokortilla, niin silloin ollaan kyllä jo kuluttajansuojankin kannalta hataralla pohjalla.

Lainsäädäntö atk-alalta on vasta aluillaan, ja jolleivat kuluttajat ota kantaa laintulkintoihin, niin kohta kaikki tietokoneen käyttö leimataan laittomaksi tai ainakin moraalisesti vääräksi.

Jos musiikin kopioiminen tulee kokonaan rangaistavaksi teoksi, pitäisi ottaa kantaa myös siihen, miten ja kuinka kauan laillisesti voi hankkia haluamansa kappaleen haluamaltaan esittäjältä.

Jos haluamaansa kappaletta ei laillisesti saa enää, niin helppoahan on hakea se internetistä. Olisikohan Teostolla tai Kopiostolla mahdollista tehdä säännökset, että kuinka paljon netistä imuroidulla kappaleella olisi arvoa ja miten sen voisi ilman rangaistusta "korvata" laillisille oikeuksien haltijoille.
Mika T. Lindqvist
21-vuotias atk-harrastaja