Kirjoittajavieras-kolumni
Kirsti Saksa:
Kell' onni on

se onnen kätkeköön, runoili aikoinaan Eino Leino. Tiesikö kokemuksesta, että niin on paras. Toisaalta suomalainen sananparsi sanoo, että jaettu ilo on kaksinkertainen ilo. Kumpi on oikeassa - epäilemättä molemmat. On tärkeää, että voi onnistumisen tunteet jakaa jonkun kanssa, mutta kannattaa harkita, kenelle onnen ja ilon tunteensa ilmaisee.

Suomalaiset eivät ole järin iloluontoista kansaa. Lapsesta saakka meitä varoitetaan liikaa iloitsemasta tai innostumasta. "Itku pitkästä ilosta" meille on hoettu ja "turhan naurajista" varoiteltu. Meidän kulttuurissamme ja ympäristössämme on jotain kielteistä, muutakin kuin pitkä, pimeä talvi. Me mieluummin nujerramme kuin kannustamme.

Meillä puhutaan "epäonnistumisen ennakoinnista". Me olemme jatkuvasti ahdistuneita, koska koko ajan varaudumme epäonnistumiseen. Psyyken lääkkeet tekevät kauppansa.

Epäonnistuminen kuuluu elämään, se on hyväksyttävä, kukaan ei voi aina onnistua. Mutta kielteisten tunteiden ei pidä antaa hallita itseään liian pitkään, se vie terveyden. Onnellisuus ei ole pysyvä olotila, se tulee ja menee. Yhden onni ei ole toiselta poissa, päinvastoin, yhden onnistuminen saattaa vetää mukanaan muitakin onnistumisia, näin tapahtuu usein esimerkiksi taiteissa ja urheilussa (vrt. suomalaiset kapellimestarit ja laulajat sekä ralli- ja formula-ajajat).

Suomalainen sananparsi sanoo myös, että onni tulee eläen, ei ostaen. Onnellisuus on sivutuote, onni syntyy siitä, että on kiinnostunut elämästä ja sen eri ilmiöistä. Liian usein ajatellaan, että onni on jotain suurta ja mahtavaa, jotain ainutlaatuista, mutta sitä se harvoin on. Onni on kuin terveys, sen arvo huomataan yleensä vasta silloin, kun sen on menettämässä. V.A. Koskenniemeltä on onnen huomaamattomuutta kuvaava runollinen mietelmä, jossa hän vertaa onnea lintuun, jonka läsnäolo huomataan sillä hetkellä, kun se lennähtää pois.

Usein luullaan, että raha tekee onnelliseksi. Tanskassa suoritetun tutkimuksen mukaan raha kyllä lisää onnellisuutta, mutta vain tiettyyn rajaan asti.

Tutkimukseen osallistuneista kymmenestätuhannesta (10 000) henkilöstä onnellisimpia olivat 160 000-240 000 markkaa vuodessa ansaitsevat ja keskimääräistä onnettomampia olivat toisaalta alle 80 000 markkaa ja toisaalta yli 320 000 markkaa vuodessa ansaitsevat. Jälkimmäisessä tapauksessa sijoitushuolet alkoivat ilmeisesti jo häiritä yöunia.
Kirjoittaja Kirsti Saksa on eläkkeellä oleva Turun kirjastotoimenjohtaja.