Yksityinen terveydenhuolto - edullistako

TS:n välissä saimme 10.2. lääkärikeskus Pulssin värikylläisen mainoslehtykäisen, jonka pääkirjoituksenomaisessa artikkelissa annettiin huutia julkiselle terveydenhuollolle.

Suomi uhraa julkiseen terveydenhuoltoon tällä hetkellä 6,8 prosenttia bruttokansantuotteestaan. Tällä satsauksella olemme Euroopan pohjasakkaa.

Yhdysvaltojen vastaava luku on 15 prosenttia; tosin sitä ei pidä ihailla minään terveydenhuollon mallimaana, koska lähes 40 miljoonaa ihmistä on ilman minkäänlaista terveydenhuoltoa. Terveydenhoidossamme on lama jäänyt tai jätetty tarkoituksella päälle. Löysät on kyllä otettu pois ja nyt liikutaan punaisella sektorilla kaikilla mittareilla mitattuna. Tällä hetkellä julkinen terveydenhuolto ei ole todellakaan kallista ja tehotkin on kaivettu esiin aina hoitohenkilökunnan selkänahkoja myöten. Esimerkiksi sepelvaltimoiden ohitusleikkaus on Suomessa halvempi kuin missään muussa länsimaassa.

Missä piilee lääkäriasema Pulssin hintojen edullisuus vai ovatko ne lainkaan edullisia? Kirjoituksen mukaan sairaalan poliklinikkamaksu on yli 1 000 mk, kun taas erikoislääkärillä käynti Pulssissa maksaa 400 mk.

Tyksin poliklinikkamaksut on porrastettu kuuteen ryhmään. Ryhmä kolmea voidaan verrata yksityissektorin erikoislääkärillä käyntiin ja se maksaa kunnille 420 markkaa.

Missä siis ero? Potilaita ei juoksuteta sairaalassa turhilla poliklinikkakäynneillä. Vai ovatko Tyksin erikoislääkärit niin huonosti koulutettuja, että tarvitsevat kolme käyntiä selvittääkseen saman asian, jonka yksityissektorin lääkärit selvittävät kerralla.

Täytyy myös muistaa, että yksityispuolenkin hinnat ovat yhteiskunnan tukemia Kelan palautustaksojen muodossa; esimerkiksi magneettitutkimuksen hinnasta Kela palauttaa potilaalle reilusti yli puolet.

Varsinaissuomalainen terveydenhoito ei ole kallista. Tyksin hinnat ovat halvemmat kuin maamme muissa yliopistollisissa sairaaloissa. Tottakai budjetit ylitetään, jos ne joka vuosi alimitoitetaan ja toisaalta vaaditaan yhä lisääntyviä suoritteita.

Kaikki kunnat eivät ole valmiita panostamaan alueen sairaaloihin, vaan kuvittelevat saavansa palvelut halvemmalla ostaen toisen sieltä ja toisen täältä. Kuitenkin yliopistollinen sairaala on ketjun viimeinen lenkki, jolla täytyy olla valmiudet antaa potilaalle kaikki mahdollinen hoito, jopa kalleinkin. Niiden ylläpitäminen maksaa. Me emme voi pelata "kerman kuorimistaktiikalla" eli poimia vain kannattavimmat toiminnot ja jättää loput muiden hoidettavaksi.

Esimerkiksi jos yksityissektorilla tapahtuu leikkauksessa vaikea komplikaatio, mitä tehdään? Potilas lähetetään yliopistolliseen sairaalaan teho-osastolle, joka vastaa usein hankalasta ja aina kalliista jatkohoidosta.

Pidän yhteistyötä yksityisen ja julkisen sektorin välillä välttämättömänä, mutta tehtäköön se kuitenkin selvin pelisäännöin. Sairaaloissamme työskentelevien lääkäreiden kuten myös muun hoitohenkilökunnan palkkausta pitäisi nostaa kilpailukykyiselle tasolle, niin että muutkin kuin pelkät idealistit antaisivat koko työpanoksensa sairaalalle ja toisaalta yksityissektoria pyörittäisivät sille omistautuneet lääkärit.
Timo Savunen
Tyksin kirurgian klinikan
va ylilääkäri