Lääkäreiltä lupa
odottaa huolellisuutta

Tällä palstalla joku kirjoitti "luottamus joukkoseulontaan meni" (TS 26.1.), ja niin on mennyt myös minulta. Olen sitä mieltä, että Karinassa harrastetaan "venäläistä rulettia" mammografiakuvia tutkittaessa. Tilasin mammografian 26.10.95 ja maksoin kuvaukset (ei joukkoseulonta). Kerroin kuinka minulla on ollut epämääräisiä kipuja rinnassa (ei jatkuva). Kotiin tuli lausunto, ei mitään kasvaimeen viittaavaa, kaikki hyvin.

Tammikuussa -96 tunsin kyhmyn rinnassa. Tilasin ultraääni- ja mammografiatutkimukset. Pääsin tutkimuksiin 22.2.96. Siellä ihmeteltiin mitä varten taas tulen kun juuri olin ollut. Tutkimuksissa todettiin, leikkaus tulee, mutta ei kerrottu mitä voisin tehdä asian hyväksi etukäteen ennen kuin lopulliset tulokset tulevat. Olin kuin halolla päähän lyöty enkä myöskään osannut kysyä mitä voisin asian eteen tehdä.

Onneksi minulla on ihana miniä, joka seuraavana päivänä otti asioista selvää ja tilasi myös leikkaavan lääkärin. Kaikki kävi nopeasti ja jo 7.3.96 oli rinta poistettu. Leikkaava lääkäri ihmetteli kasvaimen kokoa (5,5 cm) kun 26.10.95 oli tutkittu eikä muka ollut mitään poikkeavaa. Kuvia tutkittiin ja todettiin, että jo silloin olisi pitänyt suorittaa jatkotutkimuksia, joita ei tehty. Lääkärin virhe.

Olen myös kokenut sen, ettei kuvia Karinasta tahdo millään saada, vaikka on kuvat itse maksanut.

Leikkauksen jälkeen sädehoito ja solumyrkyt tulivat myös tutuiksi.

Hyvät naiset, jos tunnette jotain epämääräistä rinnoissa tai jos sanotaan siellä olevan kalkkia niin vaatikaa, että kaikki selvitetään kunnolla, sillä siellä voi piillä syövän alku.

Toivomus lääkäreille: Kaikista kiireistä huolimatta tutkikaa kuvat suurella huolella.
Anja Toivonen