Raision sairaalan palvelutaso
säilytettävä entisellään

TS/Jari Laurikko<br />Hoitojonot kasvavat, päivystykset siirtyvät kauemmaksi ja lopulta on käännyttävä yksityisten terveyspalvelujen tuottajien puoleen, ennakoi kirjoittaja, mikäli Raision aluesairaalan toimintaa muutetaan.
TS/Jari Laurikko
Hoitojonot kasvavat, päivystykset siirtyvät kauemmaksi ja lopulta on käännyttävä yksityisten terveyspalvelujen tuottajien puoleen, ennakoi kirjoittaja, mikäli Raision aluesairaalan toimintaa muutetaan.

Miksi verorahat uhkaavat aina loppua vasta peruspalvelujen, kuten terveydenhoidon kohdalla? Terveydenhoitoamme on kehitettävä voimavaroiltaan vastaamaan koko ajan paranevaa lääketieteen osaamista. Todellisuudessa rahat löytyvät, jos vain halua on. On ennenkuulumatonta, että olemme pudonneet terveydenhoitotason kansainvälisissä tilastoissa lähes köyhien maiden tasolle.

Viisikkokuntien (Turku, Kaarina, Lieto, Raisio ja Naantali) terveydenhoidosta vastaavien virkamieslääkärien esitys alueen erikoissairaanhoidon muuttamisesta on ihan aiheesta joutunut kovan kritiikin kohteeksi. Erikoissairaanhoidon ymmärrän toiminnaksi, jota oma terveyskeskus ei yleensä pysty tekemään.

Kritiikki on ollut asiantuntevaa, koska kyseessä on ollut terveyspalvelujen tarvitsijoiden eli käyttäjien kommentteja. Jokainen on asiantuntija omassa asiassaan.

Johtavat toimistolääkärit siis esittävät lounaisen Suomen sairaalaverkostoon toimintamuutoksia, jotka voivat vaikeuttaa, tai huonontaa ihmisten tarvitsemia terveyspalveluja. Päivystykset siirtyvät kauemmaksi ja harvempiin paikkoihin. Jonot kasvavat. Turun pitkien leikkausjonojen jatkoksi tulee maakunnan jonot, keskitetysti. On jopa puhuttu eriarvoistavasta leikkausten parijonosta.

Vuosia on rahaa säästetty pistämällä sairaaloiden osastoja kiinni palkkakulujen pienentämiseksi. Tietysti hoitojonot silloin kasvavat. Kunnat ovat pihistäneet terveysrahojaan ja luottamusmiehet ovat sinisilmäisinä uskoneet virkamiesten puheita hoitotehokkuuden noususta ja tason säilymisestä.

Umpikujatilanteessa sitten virkamiehet, edelleenkin omin päin, ovat lähteneet palkkaamansa edustajan voimin myymään kunnille uutta organisaatiota. Olen Naantalin edustajana kiertänyt ainakin kolmessa tämän konsultin tilaisuudessa. Aina on kuntien luottamusedustajien kritiikki ollut ankaraa. Siitä huolimatta, tai sen tähden kouluttajan linja on säilynyt muuttumattomana. Mielipiteenvaihtoa ei ole tarvittu.

Johtopäätökseni on etteivät kuntien luottamuselimet (kunnanvaltuustot, -hallitukset) ole tienneet terveyspalvelujen todellista tilannetta. Miksi heille ei ole sitä kerrottu?

Onkohan ankaran tehokkuuskaupittelun takana terveyspalvelujen vielä suurempi yksityistäminen? Jonka seurauksena varattomilla ei ole mahdollisuuksia huippupalveluihin. Luettuani maakuntalehden mainoksen yksityissairaalapalveluista, epäilykseni vahvistui entisestään.

Ainakaan Naantali ei ole vielä tehnyt päättävällä (valtuusto) tasolla mitään päätöstä erikoissairaanhoidon virkamiesesityksestä ja siksi toivon nykyistäkin laajempaa keskustelua.

Raision sairaalan palvelutaso on säilytettävä. Se on sanottu jokaisessa käymässäni naantalilaisessa keskustelussa.

Mielestäni rahaa terveydenhoitoon on lisättävä kunnon palvelujen varmistamiseksi. Tietojeni mukaan kysymys ei ole edes naantalilaisille isosta summasta. Järkeviä uudistuksia pitää tehdä, mutta ei kaupallisuuden ja huonojen työolosuhteiden ehdoilla.
Hannu Raittola
kaupunginvaltuutettu (vas)
Naantali