Lääkärin jaksettava kutsumuksen varjolla?

Nimimerkki "Akateeminen Länsi-Suomesta" otti tällä palstalla 4.2. kantaa mahdolliseen lääkärilakkoon. En voi olla korjaamatta monia virheitä, joita kirjoitus sisälsi.

Olen 1997 valmistunut lääketieteen lisensiaatiksi kuuden vuoden erittäin tiukan yliopisto-ohjelman läpikäytyäni. Myös useat illat, yöt ja viikonloput palkattomissa, pakollisissa päivystyksissä viettäneenä. Arkiopiskelukin on lääketieteellisessä huomattavasti sitovampaa kuin muissa tiedekunnissa, ns. akateemista vapautta ei ole.

Uskomattomalta kuulosti nimimerkin arvelu siitä, että lääkäri olisi "valmis" kuuden vuoden jälkeen. Tässä työssä on päivittäin opittava uutta, jotta selviytyy ja osaa auttaa. Viikoittain tulee kotiin satoja sivuja uusia tutkimustuloksia, hoitosuosituksia ja -ohjeita, jotka on luettava vapaa-aikana. Myös lääkkeet muuttuvat jatkuvasti, uusia sairauksia ilmaantuu.

En pidä mitään työtä tarpeettomana tai vaatimattomana mutta harvassa työssä kuitenkaan joutuu vastaavaa vastuuta kantamaan kuin tässä lääkärin työssä. Jatkuvasti panen myös itseni alttiiksi esim. tarttuville taudeille ja väkivallalle päivystäessäni. Tätä työtä on mahdotonta tehdä vain virka-aikana, moni asia vaivaa vielä kotonakin eikä niitä asioita voi edes jakaa, taatusti perhe kärsii välillä. Potilailla diagnosoimme kyllä työuupumusta, mutta itse koetamme kutsumuksen varjolla jaksaa yli äärirajojen.

Palkkani säännölliseltä 37 tunnin työviikolta on 13 500mk/kk. Kaikki mitä tulee sen yli joudun hankkimaan päivystämällä öitä ja viikonloppuja.

Mikäli tällä palkalla vielä joutuu tätä uuvuttavaa työtä tekemään, on aivan varmaa että jatkossa lahjakkaat lukiolaiset ymmärtävät valita lääketieteellisen sijaan vaikka kauppakorkeakoulun, oikeustieteellisen tai minkä tahansa tietotekniikka-alan. Arvostuskin tuntuu olevan em. aloilla parempi.

Mikäli tämä kehitys jatkuu, kaikki itseään ja perhettään arvostavat lääkärit siirtyvät yksityispuolelle, jossa ei tarvitse päivystää ja jossa palkkaus ja työolot ovat paremmat. Olen toistaiseksi jaksanut hymyillä potilailleni ja välittää heistä aidosti, kuminauhani on kyllä jo äärimmilleen venynyt ja väsymys painaa. Toivon, että voin jatkaa kunnallisella sektorilla kaikkien auttajana. Että työolot ja mahdottomat vaatimukset eivät veisi viimeisiä voimia muulta elämältä, lapsilta ja mieheltä.
Väsynyt lääkäri