Tuoko digitaalitelevisio
jotain uutta ohjelmiin

Digitaalitelevisio on ollut sellainen "tekninen ihme", jota tämmöinen epätekninen humanisti ei oikein ole ymmärtänyt, vaan olen pitänyt sitä insinöörien hömpötyksenä. Toki tekniikka kehittyy, ja olen toki elänyt ajan jolloin ULA-radio syrjäytti keskipitkät ja pitkät aallot, ja varmaan sekin maksoi. Mutta nyt digitelevision rakentamiskustannnukset tuntuvat ylittävän kaiken järjellisyyden rajat.

Ja mitä me sitten saamme tällä uudella uljaalla tekniikalla. Vanhoja amerikkalaisia analogisesti tehtyjä sarjoja, vai..? Olen jo pitkään ihmetellyt sitä, että millä rahalla ohjelmia aiotaan tehdä, vai siirrytäänkö yhden kameran lähetysvirtaohjelmistoon, jolloin varsinaisia ohjelmia enää tehdäkään, vaan suolletaan paikallisradiotyyppistä ääni- ja kuvavirtaa (ks. MTV3 GSM yöshow, jota tosin olen katsonut vain viitisen minuuttia - eikähän se minunkaltaisilleni vanhoille kävyille ole tarkoitettukaan). Sisällön tuottaminen vaatii tekijöitä eli ihmisiä, eikä hyvä välttämättä synny halvalla, toki poikkeuksiakin löytyy. Ja ihmiset tarkoittaa rahaa...Eikö kellekään tekniikkaintoilijalle tullut mieleen, että lukuisat uudet kanavat vaativat myös sisältöä, eikä vain teknisiä puitteita. Maikkari on jo uhannut vähentää väkeä, miten lie YLEn laita. Näillä eväilläkö siirrytään digiaikaan?

Uusi digitaaliteknikka vaatii tietysti uusia vastaanottimia, ja vaikkei vielä voisikaan hankkia kallista digi-TV:ta, niin digitaalisen lähetyksen muuntaminen analogiseksi eli näkyväksi vanhanmallisessa televisiossa (jonka senkin pitäisi olla laajakuva-TV) vaatii ns. set-top-boxin, jota ei liene vielä edes saatavilla, ja jonka hinnaksi on arvioitu n. 3000 markkaa eli on itse asiassa tavallisen analogisen TV:n hintainen. Kaiken huipuksi tällaista muuntolaitetta ei voi laittaa suoraan asunnon antennipistokkeeseen ja jakaa se siitä käsin useampaan analogiseen laitteeseen, niin kuin nyt olen tehnyt: olen kytkenyt asuntoni keskusantenniin kolme (3) televisioita ja yhden (1) videon. Uusi, "hieno" digitaalitekniikka tarkoittaisi ilmeisesti sitä, että minun pitäisi hankkia 4 set-top-boxia eli uhrata 12000 mk siihen, että saan katsella (tyhjänpäivisiä, halvalla tuotettuja?) kuva- ja äänitekeleitä. Tai sitten en voi "nauttia" digikanavista kuin yhdellä laitteella, en tiedä.

Jäitä hattuun digitaalitelevisioasiassa olisi pitänyt pistää jo ajat sitten.

Uudistuksia en sisänsä vastusta, mutta millä 5-miljoonainen kansa maksaa lukuisat TV-kanavat, joitten ohjelmasisällön tuottamiseen ei näytä rahat riittävän...
Eero Pulli
erityissosiaalityöntekijä
Turku