Kertausharjoituksiin
hintaa kysymättä

Kiitokset kattavasta kierroksesta Suomen kauniissa, talvisessa luonnossa 20.-26.1. Säkylässä kertausharjoitusten merkeissä. Kyllä kannatti käydä, olkoonkin että reissu kustansi opiskelijan pussissa pitkälti yli 15 000 kotimaan markkaa. Lykkäysanomukseni palautettiin bumerangina kolmesti, sillä olihan toki tarkoituksenmukaista lentää Yhdysvalloista Suomeen kesken työmatkan viikoksi metsään.

Reissun mittaan tulin jakaneeksi kiitoksia ja kehuja muillekin ne ansainneille kantaväen miehille. Vieläkin suuret kiitokset Säkylään Krhk:n mukana kulkeneille kouluttajille asiantuntevasta tavasta tehdä työtänsä ja suhtautua alaisiinsa. Kyvystä ymmärtää yksilöä. Kiitokset myös omille miehilleni. Hienosti meni!

Ja vielä sen verran, että itse en ainakaan tieten tahtoen (jos valta olisi) laittaisi purnaavaa johtajaa viemään minkäänlaista joukkoa minnekään. Johtajan purnaus kun tahtoo tarttua miehiin kuitenkin. Olkoonkin että ressukessun auktoriteetti on samaa luokkaa, jonne monen vakinaisenkin on murentunut. Viittaan kintaalla.

Uusia kertauksia odotellen
res.kers. M. Keskinen