Kuka päättää
kilpailupaikoista

Suomen Urheiluliiton kilpailuvaliokunnan rooli tänä päivänä on mitätön. minkaanlaista päätäntävaltaa. Väittämäni perustuu niihin tosiasioihin, joita on tullut vastaan VII Kestävyysjuoksukarnevaalien järjestämisessä. Meiltä, jotka olemme olleet järjestämässä Kestävyysjuoksukarnevaaleja jo kuutena kesänä peräkkäin, yritetään ottaa se pois.

Eniten asiassa ihmetyttää se, että karnevaalit annettiin sellaiselle seuralle, joka ei ollut edes hakenut niitä määräpäivään mennessä. Kilpailuvaliokunnan nimissä tehty päätös pitää sisällään sen, että kisat pidetään seuraavan kerran Jämsässä. Ihmetystä päätöksessä aiheuttaa myös se, että kilpailuvaliokunnan jäsenet eivät tiedä sellaista kokousta olleenkaan, jossa tämä asia olisi päätetty. He olivat joulukuussa vielä siinä uskossa, että viimeisimmässä "virallisessa" kilpailuvaliokunnan kokouksessa päätetty asia, että Kestävyysjuoksukarnevaalit pidetään Lohjalla, pitäisi paikkansa, koska muita hakemuksia ei edes ollut.

Toisin sanoen kuka päättää kilpailujen jakamisesta SUL:ssa, se elin jolle se kuuluu eli kilpailuvaliokunta vai jokin sellainen "kööri", jossa istuvat äijät sumplivat kisat omille seuroilleen ja kotikulmilleen.

Kestävyysjuoksukarnevaalien ideahan lähti liikkeelle Lohjalta ja siitä on jo muodostunut jokakesäinen perinne kestävyysjuoksijoiden keskuudessa.
Aarto Nevala
Kestävyyjuoksukarnevaalien sihteeri