Kirjoittajavieras-kolumni Maija Perho:
Palvelusetelistä
helpotusta jonoihin

Julkisuudessa käynnistyi joitakin viikkoja sitten kiivas keskustelu Kelan hallituksen esityksestä nostaa potilaille lääkärinpalkkioista maksettavaa sairausvakuutuskorvausta ja ottaa muun muassa tekonivelet korvauksen piiriin leikkausjonojen lyhentämiseksi. Puhe on nyt kääntynyt arvokeskusteluksi yksityisen ja julkisen terveydenhuollon työnjaosta, jonka perusteita ei kukaan edes asettanut kyseenalaiseksi.

Minusta suomalaista terveydenhuoltoa ei kehitetä asettamalla vastakkain julkinen ja yksityinen. Sitä ei myöskään kehitetä ampumalla alas ideologisista juoksuhaudoista kaikki ajatukset ja yritykset löytää ihmisiä mahdollisimman hyvin palvelevia ratkaisuja. Leikkausjonojen olemassaoloa ei kukaan kiistä, mutta vaihtoehtojen esittäminen niiden lyhentämiseksi on leimattu julkisen terveydenhuollon rapauttamiseksi, eriarvoistamiseksi ja köyhien sairaiden ajamiseksi entistä suurempaan ahdinkoon. Olen tämän ryöpyn saanut itsekin vastaani ehdotettuani palvelu/hoitosetelin, toisin sanoen Kelan erikseen määritellyn korvauksen, käyttämistä jonotusaikojen lyhentämiseksi.

Palveluseteliä käytettäisiin jonotusajan julkisella puolella venyttyä syystä tai toisesta kohtuuttoman pitkäksi sairaanhoitopiirin ohjauksessa. Edellytys on, että leikkaus palauttaa työ- ja toimintakyvyn. Laskun jakaisivat asiakas, kuntayhtymä ja Kela. Ihminen voi palata työelämään kohtuullisessa ajassa ja hoidon saaminen ajoissa todennäköisesti pidentää työssäoloaikaa entisestään ja parantaa kaikin tavoin elämän laatua. Sairauspäiväraha-aika ja sairaslomat lyhenevät.

Korvauskäytäntö olisi perusteltu myös ikäihmisille, jolloin nopeampi apu vähentää kotipalvelun ja muun terveydenhuollon tarvetta ja lääkekuluja. Lopputulos on myönteinen katsottiinpa asiaa ihmisen, työnantajan, korvausjärjestelmän muiden rahoittajien tai koko yhteiskunnan näkökulmasta.

Sairastuminen aiheuttaa aina hätää ja ahdistusta, jota hoidon odottaminen vielä moninkertaistaa. Jos vuosien mittaisia leikkausjonoja voidaan lyhentää etsimällä uusia yhteistyömuotoja yksityisen ja julkisen sektorin välillä, se tehtäköön. Järjestelmien pitää joustaa eikä apua tarvitsevien ihmisten.

Keskustelun tuoksinassa on aina ajoittain hyvä palauttaa mieliin, mistä itse asiassa keskustellaan. Nyt pitäisi puhua leikkaukseen jonottavasta ihmisestä, jota pitäisi pystyä auttamaan kohtuullisessa ajassa, kohtuullisin ja järkevästi jaetuin kustannuksin. Keskustelu on kuitenkin ajautunut eri järjestelmien vastakkain asetteluun, juupas-eipäs -kinasteluun, joka ei auta tarinamme päähenkilöä. Tuskin hän myöskään haluaa pitää paikkaansa jonossa vain ollakseen järjestelmän takuumiehenä.

Kysymys on kokonaisuudesta, jota on pohdittava yhdessä ja ennakkoluulottomasti. Käydään lävitse Kelan korvaaman yksityisen hoidon ja julkisen hoidon yhteistyömahdollisuudet ja eri korvausjärjestelmät - niin palvelusetelit kuin muutkin mahdolliset vaihtoehdot.

On muistettava, että koko ajan puhutaan terveydenhuollon erikoispalveluista, joiden tuottajana yksityinen sektori on täysin perusteltu ja yhteisesti hyväksytty julkisen perusterveydenhuollon täydentäjä. Olen toki valmis myös käymään pois päiväjärjestyksestä ministeri Sinikka Mönkäreen kaipaaman keskustelun siitä, pitäisikö yksityisen terveydenhuollon olla tuettua vai puhtaasti yksityistä.

Kirjoittaja on sosiaali- ja terveysministeri (kok).