Olympiavalinnoista

Suomen joukkue Sydneyn olympialaisiin on valittu. Keihäsvalinnoissa ja pikajuoksuvalinnoissa riittää puhetta. Se on hyvä, koska valinnoista on hyvä keskustella. Pienen maan, kuten Suomi, on mahdoton lähettää joka urheilulajiin kolmea niinkuin USA:lla. Realismi ja mahdollisuudet ovat kai Suomen valintojen kriteerit.

Minua ihmetyttää maailmanlaajuisesti se, että todellinen maailman paras voi jäädä valitsematta esim. USA:ssa, kun vain valintakisojen kolme parasta valitaan. Minusta pitäisi kisoihin valita maailman kymmenen parasta suoraan. Nämä valitsisi ja maksaisi Kansainvälinen olympiakomitea. Se olisi myös kisojen alkuperäisen hengen mukaista.

Lisäksi urheilumaa kuten Suomi voisi halutessaan lähettää lisää, esimerkiksi yhden keihäänheittäjän, niin meiltä valittaisiin neljä miestä parhaaseen lajiimme.

Tilastot eivät siis saa olla ainoa valintaperuste, maakohtaisissa valinnoissa on huomioitava mm. nuoruus (kehityskelpoiset) ja aikaisemmat suoritukset (kokemus).

Lopuksi uskon, että Mika Polku, Ville Tiisanoja, Timo Aaltonen, Aki Parviainen, Mikaela Ingberg ja "Heli Rantanen" ovat sijoilla 1-8. He tuovat yhden hopean ja pronssin, kun taas Taina Uppa, Tiia Hautala, Arsi Harju, Johan Meriluoto, Olli-Pekka Karjalainen, Harri Haatainen ja Harri Hakkarainen ovat turisteja.
Turisti