Potilaiden hoito kärsii jos Tyksin
budjettia vielä leikataan

En enää ajatellut kirjoittaa toista kertaa yleisönosastoon, mutta saamani runsas palaute ja varsinkin Mikko Sedigin haastattelu Turkulaiselle saivat minut vielä tarttumaan näppäimistöön. Turkulaisen artikkelista saa valitettavasti sellaisen kuvan kuin olisin jotenkin "vetänyt hatusta" urologian osaston sulkemisen.

Kehoittaisin kuitenkin Sedigiä lukemaan Turun Sanomissa 18.8. olleen artikkelin Tyksin säästöistä. Siinä sairaalajohtaja Laalo kummeksuu esitystä urologian osaston sulkemisesta, kuitenkin artikkelin sivussa on laatikko "Tyksin kirurgian klinikan esittämät säästötoimet". Ensimmäisenä listalla on urologian osaston yhdistäminen ortopedian osastoon lokakuussa! Tämä tarkoittaa urologisen osaston sulkemista ja ortopedisten potilaiden paikkojen vähentämistä.

En kirjoittanut, että asiasta olisi päätetty, kirjoitin, että tällaista suunnitellaan. 16.8. minulle soitti toimittaja Turun Päivälehdestä ja kysyi, antaisinko haastattelun. Ilmoitin, että seuraavana päivänä olisi johtokunnan kokous, missä säästöistä päätettäisiin enkä sen vuoksi haluaisi antaa haastattelua. Keskustelin kuitenkin hänen kanssaan jonkin aikaa ja tältä pohjalta sekä pääosin yleisönosastokirjoitukseni perusteella hän on laatinut kirjoituksen.

Budjetin ylitys ei johdu tuhlailusta potilaiden hoidossa, joten yli kymmenen miljoonan markan leikkaus ei voi onnistua potilaiden hoidon siitä kärsimättä. Tämä on minun mielipiteeni, mutta olen varma, että suurin osa Tyksin lääkäreistä ja muusta henkilökunnasta jakaa tämän mielipiteen.

Elämme demokraattisessa valtiossa ja sen pelisääntöihin mielestäni kuuluu, että asioista saa esittää mielipiteensä ennen kuin päätökset on lyöty lukkoon, sen jälkeen niihin on valitettavasti todella vaikea vaikuttaa. Toivon, että poliitikkomme hyväksyvät sen, että kansalaiset voivat esittää mielipiteensä asioista, jotka heitä suoranaisesti koskevat, jo asioiden käsittelyvaiheessa eikä vasta päätösten jälkeen.
Pertti Rajala
Urologian erikoislääkäri
TYKS