Lapset ensin

TS/Arto Takala<br />Ensimmäiset koulupäivät ovat takanapäin, mutta varsinkin nyt on autoilijoiden syytä muistaa pienet koululaiset kun ei saattajia enää ole.
TS/Arto Takala
Ensimmäiset koulupäivät ovat takanapäin, mutta varsinkin nyt on autoilijoiden syytä muistaa pienet koululaiset kun ei saattajia enää ole.

Koulutiensä aloitti viime viikolla muiden mukana noin 60 000 ekaluokkalaista. He ovat yhdessä vanhempiensa kanssa opetelleet turvallista koulumatkareittiä - ainakin toivon niin - ja osa joutuu heti alusta alkaen selviytymään yksin liikenteessä. Pieni koululainen muistaa varmasti osan saamistaan opeista ja haluaa toimia niiden mukaisesti, mutta kykyä ei aina ole riittävästi.

Tässä vielä muutamia huomioitavia seikkoja etenkin moottoriajoneuvoilla liikkuville:

- aja erityisesti koulujen läheisyydessä varovasti ja muista oikea tilannenopeus

- anna suojatien reunassa odottaville lapsille mahdollisuus ylittää tie, mutta huomioi myös muu liikenne; esim. viereistä kaistaa ajava ei huomaakaan tilannetta

- muista, että lapsi voi juosta yhtäkkiä ajoradalle esim. nähtyään kaverinsa tien toisella puolella

- muista, että lapsi on liikkuva varoitusmerkki

- tiedosta, että moottoriajoneuvon nopeus kevyen liikenteen onnettomuuksissa ratkaisee sen, jääkö jalankulkija/pyöräilijä henkiin

- polkupyöräilijänä käytä kypärää, sillä suurin osa kuolemaan johtaneista vammoista on ollut päävammoja.

Jokainen pystyy omalla liikennekäyttäytymisellään ennalta ehkäisemään liikenneonnettomuuksia. Olethan mukana turvaamassa lasten koulutietä!
Matti Hänti
Ylikonstaapeli