Armfeltin määritelmä pätee yhä

TS:ssä oli 3.10.1999 laaja Turun torihistoriasta kertova artikkeli. Lähinnä pääkaupunkiaseman menettämisen syitä käsiteltiin artikkelissa Kurja kylä otsikon alla olevassa kappaleessa. Otsikko liittyy kreivi Kustaa Mauri Armfeltin vuonna 1811 antamaan lausuntoon Turusta. Kreivi oli yksi siirron ratkaisijoista. Armfeltin käsityksen mukaan Turku "oli tyytymättömyyden ja kateuden tyyssija, kurja kylä, jossa ilmapiiri oli saastunut ja jossa vallitsee maailman huonoin yhteishenki".

Viihdyn Turussa, mutta täällä on joitakin asioita, joiden hoitamista tai paremminkin hoitamattomuutta ei ymmärrä ja joita koskien voin vain todeta yhtyväni edelliseen, vuoden 1811 puhujaan.

Vähiten voin ymmärtää sitä, että kaupungilla on ollut varaa rakentaa upea kirurginen sairaala, mutta ei ole enää varoja miehittää rakentamaansa laitosta riittävällä määrällä kirurgeja ja muuta henkilökuntaa pitkiksi venyneitä sairasjonoja lyhentämään. Seitsemän vuoden odotusaika ortopedialeikkaukseen tuntuu pöyristyttävältä. Rukoilen hartaasti, etten moisen jonon hännille koskaan joutuisi. Kun vuoro tulee on aika jo hoitanut asian.

Soppaa hämmentävät vielä puheet siitä, kuinka kysymys ei olisikaan yksinomaan rahanpuutteesta, vaan johtavien virkamiesten arvovaltakiistoista.

Tuntuu todella pahalta lukea kuinka samaan aikaan kun sairaalassa suljetaan osastoja ja terveyskeskusten ovet ovat kiinni, rahaa kyllä riittää moniin terveiden ihmisten rientoihin (rock-festivaalit noin 2 mmk/v, Turkuhalli 3,5 mmk/v. jne). Näyttää siltä ettei mikään organisaatio toimi eikä mikään harrastus ole enää mahdollista ilman tuntuvaa julkishallinnollista avustusta. Eipä tietenkään. Kun avustuksia kerran on saatavissa, olisi tyhmää olla niitä anomatta.

Toisinaan tuntuu siltä, että valitsemamme kaupunginpäättäjät vaalikautensa lakipisteessä ja viranhaltijat tyystin unohtavat priorisoida kaupunkimme varainkäyttöä turkulaisille elintärkeisiin kohteisiin. Silloinkaan kun pakkotilanne muistuttaa, kuten edellisen kesän veden puute, ei löydetä yhteisesti hyväksyttäviä ratkaisuja, vaikka asialla on palloteltu jo toistakymmentä vuotta.

Kunnallisvaalien lähestyessä meidät äänestäjät taas muistetaan. Me ratsastamme hetken vaikuttamisen aallonharjalla ja meitä informoidaan: vanhusten ja sairaiden hoitoon panostetaan, korjataan hoitajien stressaavaa työtilannetta ja eläkeläisten etuuksien jälkeenjääneisyyttä, ei enää pakkolomautuksia ja sulkemisia ja hallintoelinten toimintaa tehostetaan. Tämä sillä edellytyksellä, että ehdokas tulee valituksi. Jälkiselitys on yleensä, ettei yksin mahda asialle mitään.

Eikö olisi jo korkea aika oppia yhdessä aikaansaamaan hyviä toteutuksia, eikä sooloilemalla vesittää ja viivyttää lähes kaikkea. Ikääntymisen myötä rupeaa pelottamaan.
Selviääkö täältä hengissä