Turun sosiaali- ja terveydenhuollon yhdistämistä harkittava huolellisesti
Selvät yhteistyöalueet olemassa

TS/Harri Pälviranta<br />Aki Linden tarjoaa oman mallinsa keskustelun pohjaksi Turun sosiaali- ja terveyshallinnon yhdistämisestä, jota vt. apulaiskaupunginjohtaja Aila Harjanne (kuvassa) esitti elokuun alussa.
TS/Harri Pälviranta
Aki Linden tarjoaa oman mallinsa keskustelun pohjaksi Turun sosiaali- ja terveyshallinnon yhdistämisestä, jota vt. apulaiskaupunginjohtaja Aila Harjanne (kuvassa) esitti elokuun alussa.

Apulaiskaupunginjohtajan virkaa väliaikaisesti hoitava Aila Harjanne on ottanut kantaa Turun sosiaali- ja terveydenhallinnon yhdistämisen puolesta (TS 3.8.). Maamme 14 suurimmasta kaupungista kymmenessä on näin menetelty. Vain Helsingissä, Turussa, Porissa ja Vaasassa lautakuntia ja virastoja ei ole yhdistetty. Varsinais-Suomessa kuudessa pienimmässä kunnassa sekä Raisiossa, Uudessakaupungissa, Paraisilla ja Somerolla on yhdistetty sosiaali- ja terveydenhuolto. Mitä mahdollisuuksia tai riskejä tällaiseen yhdistämiseen sisältyy ? Onko Turun "viivyttely" tässä asiassa ollut viisautta vai päättämättömyyttä?

Kokemukset yhdistämisestä ovat hyvin erilaisia. Myös konkreettiset mallit vaihtelevat. Eräät johtajat kehuvat uutta järjestelmää, toiset ovat kriittisempiä. Virastojen henkilöstö pitää muutosta useimmiten turhana, byrokraattisena tai peräti haitallisena. Asiakkaiden saamia hyötyjä on ainakin suuremmissa kunnissa ollut vaikea osoittaa. Sosiaali- ja terveystoimen menot eivät "yhdistetyissä" kunnissa ole muita pienemmät. Kuopiossa on osittain palattu takaisin entiseen hallintomalliin. Lahdessa, Jyväskylässä ja Vantaalla korjataan muutama vuosi sitten tehtyjä ratkaisuja. Miksi odotetut hyödyt ovat usein jääneet saavuttamatta?

Tähän on useita syitä. Ensinnäkin yhdistäminen on usein tapahtunut poliittisten päättäjien hetkellisestä innostuksesta ja se on toteutettu hyvin kaavamaisesti. Keskeinen toive on ollut säästöjen aikaansaaminen. Virastojen tuottamien palvelujen todellista analyysia ei ole tehty vaan on tyydytty hallinnolliseen "laatikkoleikkiin". Vastaavasti myös erillisten lautakuntien säilyttämisen keskeinen motiivi voi olla pelkästään luottamusmiespaikkojen suurempi lukumäärä.

Toiseksi yhdistäminen on usein aivan näennäistä. "Uudessa" organisaatiossa toimii erikseen terveydenhuollon linja ja sosiaalihuollon linja. Vain ylin johtaja ja lautakunta ovat yhteisiä.

Kolmanneksi on muodostettu sosiaali- ja terveysalan koulutusten ja ammattikäytäntöjen kannalta keinotekoisia yksiköitä, joissa vastuusuhteet ovat epäselvät ja johtaminen vaikeaa. Tällaisissa kuluu näennäisiin "yhteistyöpalavereihin" enemmän aikaa kuin varsinaiseen asiakastyöhön.

Neljänneksi hallinnon yhdistäminen ei ole riittänyt synnyttämään todellista yhteistyötä edes siellä, missä sen tarve olisi suurta. Tiedän kuntia, joissa kotipalvelun ja kotisairaanhoidon yhteistyö toimii paremmin kahden viraston alaisuudessa kuin yhdessä virastossa.

Näkökulman avartamiseksi kannattaa miettiä koulutoimen ja terveydenhuollon perinteisesti vahvaa yhteistyötä. Kouluissa työskentelevät hammaslääkärit ja terveydenhoitajat ovat terveyskeskuksen henkilöstöä, mutta yhteistyö koulun kanssa on arkista ja selkeää. Tämän parantamiseksi ei ole edes pohdittu kouluhallinnon ja terveystoimen yhdistämistä.

Aila Harjanne toivoi haastattelussa, että yhdistetty lautakunta Turussa ratkaisisi asioita, jotka nyt siirtyvät kaupunginhallitukselle. Tunnen tällaisia tilanteita myös omasta työkokemuksestani sekä Porista että Turusta. Esimerkiksi sosiaalilautakunta "säästää" sulkemalla päihdepalvelut heinäkuuksi. Terveyskeskukselle tämä merkitsee lisämenoja. Terveydenhuollon säästöt taas voivat johtaa toimeentulotukimenojen kasvuun. Yhdistäminen ei kuitenkaan helposti ratkaise näitä ongelmia.

Samaa "pallottelua" esiintyy nykyistenkin lautakuntien alaisuudessa (kulttuuri, kiinteistö- ja rakennustoimi jne.) eikä se poistu vielä suurempia lautakuntia muodostamalla. Kaupunginhallituksen työtä tämä toki voisi keventää. Uusi superlautakuntahan vastaisi 65 prosentista kaupungin verorahoitteisista menoista.

Edellä esittämilläni varauksilla en halua torjua ajatusta sosiaali- ja terveyshallinnon yhdistämisestä Turussa. Mielestäni ehdotusta kannattaa huolellisesti tutkia - ilman ennalta sovittua lopputulosta. Helsingissä vastaavasta asiasta laadittiin perusteellinen asiantuntijaselvitys eikä yhdistämiseen olla vielä ryhdytty. Mikäli yhdistämiseen Turussa päädytään, tulee sen perustua asiakaspalveluiden analyysiin eikä hallinnollis-poliittiseen organisaatiokaavioiden piirtelyyn. Keskustelun pohjaksi tarjoan "oman mallini" yhdistämisestä.

Todellisia sosiaali- ja terveydenhuollon yhteistyöalueita ovat kehitysvammaisten erityishuolto, vanhusten koti- ja laitoshoito, vammaispalvelut ja lääkinnällinen kuntoutus, päihdehuolto sekä mielenterveystyön avohoitopalvelut mukaan luettuina kasvatus- ja perheneuvolat.

Useimmat näistä palveluista luokitellaan nykyisin sosiaalipalveluiksi. Kuitenkin näillä sektoreilla työskentelevän henkilöstön enemmistö on terveydenhuollon ammattihenkilöitä ja myös itse palvelun tarve syntyy useimmiten sairaudesta, vammasta tai muusta terveydentilan häiriöstä.

Jokaisesta edellä mainitusta palvelusta on Suomessa jo saatu hyviä kokemuksia niiden yhdistämisestä terveydenhuollon organisaatioihin. Tästä voisi Turussakin aloittaa. Sen sijaan kirurgisen erikoissairaanhoidon ja lasten päivähoidon yhdistämisestä saman lautakunnan alaisuuteen en näe saatavan hyötyjä.
Aki Linden